Jami

28. Helan oppitunti

///

Hellouu! On jotenkin ihanaa kun oon saanu näitä lukuja nopeammin valmiiksi ja julkaistua, toivottavasti myös te tykkäätte! Ja suuuri kiitos kaikista kommenteista yms, ne antaa ihan valtavasti motivaatiota tän suhteen <3

///

Matias

Mutsi istui sohvalla viltti jalkojensa päällä ja ojensi popparikulhoa mulle. Olin tullut porukoille sairastamaan, kun Jami ei ollut tullut takaisin. En mä ollut sille vihainen, totta kai se sai viettää aikaansa Joonaksen kanssa ja mä halusin että se vietti, mutta se oli kieltämättä valinnut vähän huonon ajankohdan.

Mä kahmaisin poppareita käsiini ja käänsin katseeni takaisin telkkariin. Siellä pyöri joku komedia, jonka mutsi oli valinnut. 
"Ihanaa kun tulit käymään kotona", se sanoi ja kääntyi mua kohti hymyillen. Mä vastasin väsyneenä sen hymyyn ja join kulauksen appelsiinimehusta. Mun pitäis käyä kyllä useammin moikkaamassa niitä, ja mä tiesin sen.

Totta kai nekin oli kuulleet Alinan tapauksesta. Patrickin isä oli soittanut Markuksen isälle ja ilmoittanut, ettei siitä saisi juttua. Patrickin faija oli oikeessa, olihan se asianajaja. Jos Patrickia vastaan haluttais nostaa syyte, jutun voittamiseksi ei välttämättä olis tarpeeks konkreettisia todisteita. 

Se stressas meitä kaikkia. Mä näin mutsin tummat silmänaluset, vaikka se yrittikin peittää ne meikillä. Sellasta se oli: kaikki yritettiin peittää, mutta Haikaloiden kulissitkaan ei kestäneet kaikkea.

"Niin on, pitäis käyä useemmin", vastasin ja hieraisin otsaani. Olo oli yhä hieman kuumeinen, mutta olin saanut nukuttua ihmeen hyvin vanhassa sängyssä. Mä olin nukkunut siinä tasan kerran Jamin kanssa. Täällä mä en tosin ehtinyt kamalasti miettimään Jamia, koska Sanni täytti mun pään.

Sanni oli joka puolella. Sen piirrustuksia oli jääkaapin ovessa, sen kuvia oli seinillä, sen valitsema matto oli yläkerran käytävällä, sen maalaama taulu roikku mun huoneen seinällä ja sen nauru kaikui aavemaisesti käytävillä, tai ainakin niin mä kuvittelin. Mä en tiennyt oliko se ahistavaa vai lohduttavaa. Se oli vaikeeta. Mä en tiennyt miten mun pitäis olla, mutta mutsi ja faija oli niin ilosia siitä kun mä tulin käymään, etten viittinyt heti lähteäkään.

Faija olis eilen kauheesti halunnu esitellä mulle uutta autoaan, mutta mä olin niin huonossa kunnossa etten jaksanut. Olin sukeltanut mutsin lämmittämään vaahtokylpyyn ja antanut sen peitellä mut sänkyyn, ihan kuten vuosia sitten. Ja mulla oli ollut niin pirun helpottunut olo sen hemmetin stressaavan päivän jälkeen. 

Kyllä mä olisin Jamiakin kaivannut, jos ihan rehellisiä oltiin. Eilen illalla nukkumaan käydessä mä olin kironnut sitä että se oli päättänyt just sillon mennä Joonakselle. Mä olisin halunnut puhua sen kanssa, pitää sitä lähellä, antaa sen hiusten kietoutua mun sormien ympärille ja nukahtaa se sylissäni.

Mutta ei. Se oli sanonut tulevansa myöhemmin takaisin, mutten tiennyt milloin se oikein oli. En jaksanut olla katkera mistään turhasta jutusta, mutta kyllä mua ärsytti kun se ei ollut ees ilmottanut jäävänsä yöksi ennen kuin mä kysyin. Ne oli varmaan ollu jossain juomassa.

Painoin poskeni takaisin koristetyynyä vasten ja yritin keskittyä päässä jyskyttävän päänsäryn sijaan telkkariin. En ollut ilmoittanut Jamille etten ollut himassa, mutta ei siitäkään ollut kuulunut mitään. Kyllähän mä tiesin että olin ihan hiton lapsellinen, mutta ihan sama. Jamilla oli kyllä avain, ei se ulos jäisi.

Mä olin nyt turhautunut, mutta suuttumus menisi pian ohi. Osasin olla hemmetin pitkävihainen, mutta se kulutti ihan kauheesti mun voimia. Enkä mä jaksanut olla Jamille vihanen. Sillä oli taito saada mut tyyntymään nopeemmin kuin kukaan muu.