Kuoleman oppipoika

31. luku

A/N: Toivottavasti kaikki ovat pysyneet terveinä ja pesseet käsiään ahkerasti! Viimeiset pari kuukautta ovat olleet aikamoista kyytiä monella tapaa, mutta luku 31/35 on tässä, toivottavasti pidätte! Uusi luku tulee ensi viikolla! Stay safe a️nd take your time ❤️

Tuijotimme toisiamme. Kuinka nopeasti muistot tulisivat? Kuinka nopeasti Iiris haihtuisi edessäni ihmissekamelskaksi. En uskaltanut hengittää. Pelkäsin kyyneleitä, jotka patoutuivat silmiini.

"Iiris?"

Sielu kyykistyi eteeni ja halasi minua varovasti. Tartuin häneen, kuin pelastusrenkaaseen, peläten hukkumista. Hän tuntui kylmältä, hän ei ollut enää pehmeää lihaa ja kovaa luuta, hän oli jokin johon pystyin koskemaan, mutta pelkäsin, että jos rutistin liian kovaa, menisin hänen lävitseen.

"Kiitos", Iiris sanoi ja irrottautui minusta. Hän vilkaisi sänkyä, jossa hänen eloton ruumiinsa makasi. Laitteet hänen ympärillään huusivat, hoitajia juoksi huoneeseen, mutta oli liian myöhäistä. Nousin varovasti seisomaan ja tuijotimme yhdessä, kuinka hoitajat yksi kerrallaan luovuttivat ja julistivat Iiriksen kuolleeksi lauantaina kello 20.35.

"Olen niin pahoillani kaikesta, minä pakotin sinut tähän kaikkeen. Et olisi koskaan kuollut ilman minua ja-"

Iiris pudisti tiukasti päätään.

"En anna sinun syyttää tästä itseäsi. Minä tein omat valintani. En ole sinulle vihainen. Tai no... olin hetken kun jätit minut." Iiri irvisti.

"Anteeksi", pystyin vain sanomaan.

"Mutta ymmärrän", Iiris kohautti olkiaan. "Ei ole helppoa viedä ensimmäistä sieluaan."

"Tai tappaa parasta ystäväänsä", tuhahdin. "Miltä... miltä sinusta tuntuu?"

"Tunnen... jotain. On asioita, muistoja, jotka eivät ole minun, mutta ne tuntuvat enemmän unilta. Kuin uni, jonka olen unohtanut."

"Onko niitä paljon?"

"En ole varma."

"Kaikki on kuitenkin vielä selvää?"

Iiris nyökkäsi.

"Jotakuinkin. On vain vähän outoa olla ilman ruumista." Iiris tuijotti käsiään, josta juuri ja juuri näki läpi. "Vietkö minut nyt Manalaan? Oletko nyt virallisesti Kuolema? Mitä edes tapahtui?"

"Kun olitte vieneet Nooan, Kuolema räjähti ja menetin tajuntani. Epäilemme Aateen kanssa, että hänet on viety Manalaan ja-"

"Mitä? Aate?" Iiris risti käsivartensa vaatien heti selitystä. "Mitä se paska haluaa?"

"En itseasiassa tiedä", kohautin olkiani. "Hän... hän kävi Manalassa tapaamassa isäänsä ja hänen kimppuunsa hyökkäsi sieluja. Aineellisia sieluja. Se on varmasti Elämän tekosia."

"Ja se ei ole Elämän tekosia, että Aate on täällä?"

"En tiedä. Aate kyllä myönsi, ettei ole varma siitä mitä tekisi asioiden suhteen. Hän kuitenkin etsi minut käsiini, jotta tietäisin tilanteesta."

"Ja se korvaa kaiken mitä hän on sanonut ja tehnyt? Ei häneen voi luottaa."

"Mitä vaihtoehtoja minulla on? Ihmiset ovat kuolemaisillaan, he ovat ansassa eikä kukaan ole tulossa hakemaan heitä." Tilanne oli kamala. Ja todellisuudessa halusin vain valua lattialle ja itkeä itseni uneen.