Kuoleman oppipoika

12. luku

Iiris lysähti lattialle ja veti syviä, täriseviä henkäyksiä. Nojasin seinää vasten yrittäen saada ajatukseni kasaan. Olin juuri taistellut elävää kuollutta vastaan. Iiris oli nähnyt kaiken. Olimme hengissä.

"Se ei ollut totta, se oli vain harhaa. Se- se-" Hän yritti keksiä syitä sille mitä oli tapahtunut. Järkevöittää tilannetta. Vesi tipahteli hiuksista kasvoille, jotka olivat kalpeat kuin aaveella. Otsassa ja poskessa oli muutama haava, joista valuva veri sekoittui veteen ja kyyneliin.

"Iiris-"

"Oliko tämä joku sinun typerä pilasi?" hän huusi raivoissaan niin, että koko rappukäytävä kajahteli. Hyssyttelin häntä pitäen kuitenkin etäisyyden. Mitä sanoisin? Että meitä oli jahdannut vain pahainen juoppo? Tai että tämä oli joku ilkeä pila? Siinä ei ollut mitään järkeä ja Iiriskin tajuaisi sen toivuttuaan pahimmasta järkytyksestään.

"Olisipa", huokaisin viimein. "Mennään meille. Ei puhuta tästä nyt." Oli aika kertoa totuus. Iiris oli nähnyt olennon silmästä silmään. En pystyisi enää peittämään asioita uusilla valheilla.

Sain Iiriksen nostettua ylös. Hänen jalkansa eivät kantaneet kunnolla, joten autoin hänet portaita asuntoon.

"Moikka!" kuului Markuksen ääni olohuoneesta, kun saavuimme eteiseen. Kirosin mielessäni. Markus ei saisi nähdä Iiristä.

"Moi! Iiris tuli käymään. Me mennään minun huoneeseeni."

Iiris rysähti sängylleni. Hän tärisi päästä varpaisiin. Autoin märän takin hänen päältään ja etsin kaapista kuivia vaatteita. En tiennyt mitä tehdä. Iiris oli selvästi shokissa. Pitikö hänelle antaa jotain lääkettä? Tärisin itsekin kuin pahainen haavanlehti.

"Käyn tekemässä teetä ja haen desinfiointiainetta. Odota täällä."

Iiris ei sanonut mitään, joten hipsin keittiöön.

"Miten sinä olet noin märkä?" Markus kysyi ja olin tiputtaa vedenkeittimen. Säikähdin Markusta vaikka juuri olin kohdannut elävän kuolleen?

"Ulkona sataa", sanoin ja kohautin olkiani. "Ja aika paljonkin."

"Miten olet näin aikaisin kotona? Ja vielä Iiriksen kanssa?"

"Sinä tiesit yllätyssynttäreistä?"

"Tottakai. Iiris kysyi luvan."

Tietenkin hän kysyi.

"No... ne eivät menneet aivan putkeen", sanoin. "Me... Iiris joutui isoon riitaan tyttöystävänsä kanssa", valehtelin nopeasti.

"Ai Katariinan? Luulin heidän eronneen aikoja sitten. Eikö hänellä ollut se joku Andre?"

Mistä Markus nuo asiat tiesi?

"No, tuota, Katariina ja Iiris yrittivät uudelleen, mutta ei siitä mitään tullut. Ja Andre ei koskaan tapahtunut", selvensin nopeasti. Ehkä oli parempi puhua Iiriksen suhteista kuin hänestä itsestään.

"Ahaa. Voisinkin itseasias-"

"Iiris ei nyt kaipaa isällisiä neuvoja", sanoin hätäisesti veden vihdoin kiehuessa. Iiriksen haavoissa olisi selittelemistä. Nappasin nopeasti kaapista kamomillateetä. "Ensiksi parhaan ystävän kanssa tilanteen läpikäyminen, eikö niin?"

"Totta. Pidä minut ajantasalla."

Huokaisin syvään, kun Markus viimein lähti. Valmistin teet ja kaivoin puhdistusainetta ja laastareita haavoihin ja hipsin huoneeseeni, jossa Iiris oli vaihtanut kuiviin vaatteisiin ja oli käpertynyt peittooni. Hän otti teekupin vastaan ja veti pitkän hörpyn, vaikka se oli vielä kiehuvaa.