Kuoleman oppipoika

16. luku

A/N: Jei sain luvun valmiiksi ennen joulua! Saas nähdä tuleeko seuraava luku tämän vai ensi vuoden puolella. Kiitos paljon tulleista kommenteista, lämmittävät vanhaa sieluani, joka täytti tänään 20 vuotta! I feel a little old.

Oli vaikea keskittyä pitämään liikerata oikeana, kun ajatukset olivat vain epämääräistä mössöä. Olin nukkunut kehnosti, idiootti suunnitelmani ja Aaten muistinmenetys mieltäni kalvaen. Mitä oli oikein tapahtunut? Ja miten Aate oli nähnyt minut Kuolemana jo kesällä? Jian Liu huomasi hyvin äkkiä, ettei kaikki ollut kunnossa.

"Et taaskaan keskity", Jian Liu sanoi.

"Anteeksi, mestari."

Jatkoimme lyöntien torjumisen harjoittelua. Ainoa asia mielessäni oli kuitenkin Aateen ahdinko. Hän oli ollut poissa tolaltaan. Kauhuissaan. Ja hän ei edes tiennyt yhtä kauhistuttavaa osaa. Että hän oli nähnyt minut Kuolemana. Hän oli aistinut minut.

"Onko olemassa meedioita?" kysyin ja Jian Liu räpytteli silmiään. Se tuskin oli kysymys, jota hän oli odottanut. Hän rypisti otsaansa.

"Mitä tarkoitat?"

"Siis sellaisia ihmisiä, jotka näkevät haamuja ja muuta yliluonnollista."

"Pelkäätkö, että he näkevät kuka olet?"

Kohautin olkiani. En tiennyt mitä pelkäsin.

"Älä huolehdi. Jotkut ihmiset ovat herkempiä aistimaan sielujen ja Kuoleman läsnäolon kuin toiset, mutta siitä ei ole mitään haittaa sinulle. Kuoleman aurasi on vielä liian heikko ja kun se on tarpeeksi vahva, he eivät voi vaikuttaa sinuun."

Entä jos oli olemassa niin voimakas ihminen? Entä jos Aate tajuaisi pian minun olevan tuleva Kuolema ja hän tekisi jotain estääkseen isäänsä kuolemasta? Se oli typerä ajatus. Aate ei koskaan vahingoittaisi minua. Hän ei koskaan saisi tietää kuka olin.

"Älä siis huolehdi", Jian Liu painotti joka sanaa. "Vaan keskity vahvistumiseesi."

Huokaisin ja estin juuri ja juuri Jian Liun iskun.

Puristin viikatetta taskussani hermostuneena suunnistaessani sateessa kohti Aateen asuntoa. Suunnitelma oli valmis tuhoutumaan. Iiriksen sanat eivät olleet olleet mitenkään rohkaisevia.

"Oletko hullu? Tajuatko miten moni asia voi mennä vikaan?"

Olin nyökännyt.

"Portti voi nielaista teidät tyhjyyteen. Voit aiheuttaa shokin Aateen isälle ja Aateelle. Kuolema voi saada selville. Aate voi saada selville. Ja tällä hetkellä se ei ole kamalan hyvä asia hänen mielenterveyttään ajatellen."

"Tiedän! Mutta minun pitää tehdä tämä. Aateella on mahdollisuus nähdä vielä isänsä ja tämä voi olla viimeinen hyvä asia minkä tulen tekemään elämäni aikana."

"Tajuathan, että jos Aate todellakin on joku meedio niin tämä ei ainakaan auta vähentämään hänen epäilyjään."

"Minä vain näytän hänen isänsä. Kuolema ei ole lähimaillakaan. Hän luulee sen olevan unta."

"Kunhan et kuole tai tapata ketään niin kaikki on hyvin", Iiris oli huokaissut tajutessaan, ettei päätäni saanut käännettyä. Olin pohtinut asioita tarpeeksi. Mikään ei voisi mennä vikaan.

Olin sopinut katsovani Aateen kanssa elokuvaa, jotta hän saisi ajatuksensa pois seuraavasta viikosta, jolloin hän kävisi lääkärissä ja puhuisi ystävilleen. Hänen äidistään ei ollut ollut apua, kun Aate oli yrittänyt kysyä mitä edellisenä vuonna oli tapahtunut. Miten kukaan pystyi olla niin sokea?