Kuoleman oppipoika

9. luku

A/N: Moi taas turhankin pitkästä aikaa! Kesälläkin näemmä kiirettä piisaa, mutta tässä on seuraava luku. Toivottavasti pidätte, vaikka tahti onkin hitaanpuoleinen!

Kotona oli jo Markus valmistelemassa illallista iloisesti hyräillen. Hän oli perheen ylpeä kokki ja oli pelastanut meidät kaikki ravinnepuutokselta, sillä isä osasi tehdä lähinnä pyttipannua ja wokkia sekä lämmittää mikroaterioita.

"Hei! Tulittekin jo!" Markus huudahti iloisesti. Nooa marssi kiireesti omaan huoneeseensa ja pamautti oven kiinni, kun minä suunnistin keittiöön, jossa tuoksui taivaalliselta.

"Oliko kiva koulupäivä?" Markus kysyi hämmentäessään kattilaa. Kohautin olkiani.

"Panostatkin... yllättävän paljon."

"Kerrankin kun saan tilaisuuden niin tietenkin käytän sen. Isäsi tulee kohta kaupasta, unohdimme ostaa pari raaka-ainetta. Hänen olisi pitänyt uskoa, että se kauppalappu oli tarpeellinen." Markus tuhahti ja avasi jääkaapin. "Toivon sitten siistiä pukeutumista."

"Siistiä?" Nielaisin. Ei minulla ollut mitään siistiä enkä uskonut Otonkaan vaatekaapin pursuavan silitettyjä ja nätisti viikattuja kauluspaitoja.

"Niin. Tiedäthän. Ei mitään huppareita sun muuta." Markus sanoi ja kaivoi edelleen jääkaappia.

"O-okei. Selvä, minä... Minä menen varmistamaan, että Ot- Aate tajuaa laittautua hienosti." Hipsin nopeasti pois keittiöstä ja näppäilin samalla Oton puhelinnumeroa kännykkääni. En kuitenkaan soittanut, vaan laitoin hermostuneena viestiä. Onnekseni Otto vastasi heti ja lupasi lainata Aateelta jotain.

Pitäskö meidän tavata vähän ennen jossai ulkopuolella vai improta koko juttu?

                                                                           Nähdään vaan. Oon vähän huono improomaan

Joo ei yllätä

Sovimme Oton kanssa tapaamispaikan. Hermostuneena yritin siistiä itseäni ja löytää vaatekaapista jotain kivaa, mutta se tuntui olevan mahdoton tehtävä, varsinkin ilman Iiristä. Heitettyäni kaikki omistamani vaatteet sängylleni, lysähdin huokaisten niiden viereen. Kaipasin Iiriksen apua, mutta en halunnut vetää liipaisimesta. Ovelta kävi koputus.

"Saako tulla?" kuului isän ääni.

"Joo."

Isällä oli päällään puvuntakki.

"Et ole tosissasi?" huokaisin syvään ja isä hymyili anteeksipyytävästi.

"Markus vähän innostui."

"Ei Aatteella ole puvuntakkia. Tai minulla tanssiaismekkoa."

Isän katse kävi vaatepinossa.

"Voi kulta. Älä ota paineita, jooko? Aate saa tulla missä haluaa ja sinä näytät loistavalta ihan missä vain."

Pyöräytin silmiäni, kun isä alkoi käydä läpi vaatteitani. Viimein hän veti sieltä kukkahameen ja mustan kauluspaidan, joita olin viimeksi käyttänyt yläasteella.

"Nämä käyvät oikein hyvin." Otin ne kiittäen vastaan ja isä hipsi pois. Huokaisin syvään ja vaihdoin vaatteeni. Sotkuisen tukkani pistin ponnarille. Kello näytti sen verran, että suunnistin eteiseen ja heitin ruskean nahkatakin niskaani.

"Käyn hakemassa Aatteen ulkoa!" huikkasin nopeasti ja ennen kuin kukaan ehti vastata mitään, luikahdin ovesta.