𝚂𝙰𝚅𝙴 𝙼𝙴

𝓯𝓸𝓾𝓻𝓽𝓮𝓮𝓷 × 𝓶𝓪𝓽𝓪𝓵𝓪 𝓷𝓪𝓾𝓻𝓾

Häpesin itseäni.

Olin itkenyt taas hänen edessään. Itkeminen sai minut tuntemaan itseni vielä heikommaksi kuin jo olin, varsinkin Christopherin kaltaisen vahvan miehen läheisyydessä.

Olin itkupilli.

Jälkeenpäin löin päätäni vain seinään sen takia, vaikka tapahtuneesta oli kulunut jo pari viikkoa. Minusta tuntui, että ajattelin pelkästään sitä kuinka itkin Chrisin edessä, enkä ollenkaan sitä kuinka hän oli jengiläinen. Taisin jo tottua ajatukseen, että Christopher oli Lynxin johtaja.

Olinhan minä jo ajatellut hänen olevan pelottava sekä vaarallinen ensimmäisellä kerralla kun tapasin hänet. Olin aiemmin tullut siihen tulokseen että hän vain näytti vaaralliselta, mutta ei ollut vaarallinen.

Puolitoista viikkoa sitten Tasha oli saanut työhaastatteluajan veljensä kautta ja ilmoittanut sen minulle. Olin käynyt Pink Lagoonissa työhaastattelussa, ja se meni menettelevästi. He olivat pari päivää myöhemmin soittaneet minulle kertoakseen, että saisin tulla aluksi työharjoitteluun, jonka jälkeen he päättäisivät jos halusivat minut töihin vai ei.

Syysloma myös läheni. Saisin olla rauhassa hetken. Halusin Polaroid-kameran ennen lomaa. Ehkä voisin myydä Michael Jacksonin kasetin Tashalle tai Javierille saadakseni rahaa?

En ollut myöskään lähiaikoina saanut unesta kiinni. Jokin aina piti minut hereillä, kuten ajatukset, katujen äänet tai epämukavat vaatteet. Pyörin sängyssäni paljon ja vietin aamuyöllä aikaa parvekkeella. Valitettavasti en yöllä nähnyt tähtiä. New Yorkissa niitä ei näkynyt ikinä. Se oli harmittavaa.

Viimeksi kun näin tähdet olin teini-ikäinen. Olimme menneet maaseudulle mummolaan hautajaisten takia. Yövyimme vain pari yötä. Se oli viimeisin kerta kun näin mummoni ja ukkini. He myös soittelivat harvoin.

Vilkaisin työpöytäni päällä lojuvaan huppariin ja lökäreihin. En ollut vieläkään palauttanut niitä Christopherille. En ymmärtänyt miksi hän antoi vaatteensa minulle lainaan näin usein.

Luentoni alkaisisi tunnin päästä. Minun täytyisi lähteä kohta. Voisin ehkä palauttaa vaatteet Christopherille ohittaessani tatuointiliikkeen. Olikohan liike edes auki näin aikaisin?

No, saisin sen varmaan selville käväisemällä paikan päällä.

Pakkasin laukkuuni kirjani sekä Christopherin vaatteet. Ne eivät melkein mahtuneet sen sisälle. Vedin vaatteet päälleni ja astelin keittiöön. Tungin eväät laukkuun, ja toivoin etteivät ne murskaantuisi kirjojen ja Christopherin vaatteiden väliin.

Astuin ulos käytävään kengät sekä takki päällä ja suljin oven lukolla. Hypin portaat alas katutasolle ja astelin kohti Christopherin tatuointipaikkaa hermostuneena. En oikeastaan ollut valmis tapaamaan häntä, mutta tiesin etten voinut omia hänen vaatteitaan ikuisuuden. Minun täytyi palauttaa ne.

Liike oli vain parin korttelin päässä kodistani, joten saavuin paikalle nopeammin kuin olisin toivonut. Astelin oven eteen ja kurkistin sisään ikkunasta. Kokeilin avata oven, ja ymmärsin sen avauduttua liikkeen olevan auki.

Astuin sisään aulaan. En ollut aiemmin sinä yhtenä iltana ehtinyt katsella aulaa. Oven oikealla puolella oli pitkä tiski, jonka takana oli hylly täynnä kirjoja sekä viinejä. Arvelin kirjojen olevan tatuointeihin liittyviä.
Aulan vasemmalla puolella oli sohvia sekä televisio nurkassa. Se oli varmaan jonkinlainen odotustila asiakkaille.

Vilkuilin ympärilleni liikkeeseen. En nähnyt ketään; en asiakkaita tai työntekijöitä. Raavin niskaani ja astelin tiskin luokse. Sen päällä istui kello. Katsoin sitä hetken ja lopulta huokaisin, sekä painoin kelloa pari kertaa.