𝚂𝙰𝚅𝙴 𝙼𝙴

𝓯𝓲𝓯𝓽𝓮𝓮𝓷 × 𝓶𝓾𝓻𝓱𝓪𝓪𝓳𝓪

Nousin ylös sängystä ärtyneenä. Peittoni oli tippunut lattialle ja minulla oli kylmä. Valo loisti ikkunasta sisään. Aurinko oli kuitenkin nähtävästi pilvien takana, mikä oli tyypillistä New Yorkille.

Nappasin tupakka-askini sekä sytyttimen yöpöydältäni. Ne olivat aina käteni ulottuvilla. Tupakointi sai minut rauhoittumaan, ja varsinkin aamulla olin ärtynyt ilman sitä.

Joshua oli ehdottanut minulle, että pitäisisin käteni ulottuvilla myös mansikanmakuista purkkaa. En ollut vielä kokeillut jos se pitäisi minut tupakasta kaukana, mutta minun ei myöskään tehnyt mieli kokeilla sitä. Tarvitsin tupakan.

Avasin oven parvekkeelle ja vetäisin keuhkoihini saastunutta, jään kylmää ilmaa. Lihakseni jännittyivät tuulen osuessa paljaaseen ylävartalooni. Ulkona oli hyistä ja olin sekunneissa turta kylmyydelle.

Sytytin tupakan ja henkäisin savua keuhkoihini, jotka tuhoutuivat hitaasti joka kerta kun nappasin tupakan käteeni.

Olin harmistunut.

Joshua aina sanoi 'Nähdään!', mutta silti näimme toisiamme vain pari kertaa viikossa, yleensä vahingollisesti. (Tai joskus minä tahalleen etsin hänet ja leikin tapaamisen olevan 'iloinen sattuma'.)

Halusikohan hän oikeasti olla ystäväni?

Oikeastaan olin tarjonnut hänelle monta kertaa omia vaatteitani sen takia, että näkisin hänet uudelleen kun hän palauttaisi ne minulle. En voinut kuitenkaan syyttää häntä. Tiesin, ettei hän ollut hyvä ihmisten kanssa. Hänellä ei aiemmin ollut juurikaan ystäviä. Hän ei varmaan ollut tottunut tämmöiseen.

Mutta, aioin saada hänet tottumaan olemaan ystäväni. Halusin hänen elävän normaalisti, niin että hänellä olisi mukava työ ja ystäviä. Javier ja Tasha olivat myös apuna siinä.

En kuitenkaan ollut mikään ihan normaali ystävä.

Tiputin tupakan parvekkeelta alas ja astelin takaisin sisälle, paiskaten oven kiinni perässäni. Lämpöisä huoneeni otti minut vastaan mukavasti kylmästä ulkoilmasta.

Nyt oli syysloman ensimmäinen päivä, lauantai. Olikohan Joshualla töitä tänään? Halusin nähdä hänet.

Vedin päälleni farkut sekä lämpimän poolopaidan. Nappasin työpöydältäni auton- ja asunnon avaimet ennen kuin lähdin pois huoneestani napsauttaen ohi mennen valot pois päältä.

Astelin portaat alas ja vilkuilin ympärilleni. Kukaan ei näyttäny olevan vielä hereillä, vaikka olikin jo aamupäivä. Tai ehkä joku heistä lähti jo jonnekin. Join nopeasti kupin kahvia.

Eteisessä vedin mustat kengät sekä nahkatakin päälleni. Suin hiukseni paremmin ja astuin rappukäytävään. Matkustin maan pinnalle hissillä ja ulos astumisen jälkeen hyppäsin punaiseen autooni, joka oli parkkeerattu tien varteen.

Kadut olivat ruuhkaisia. Ihmiset juoksivat ystäviensä kanssa tien yli toiselle puolelle ja autot tööttäilivät toisilleen. Teillä oli paljon puista tippuneita lehtiä sekä roskia. Joshuan työpaikka ei ollut kaukana, mutta ruuhkan takia sinne kesti vartin.

Vaikka en tiennyt oliko Joshualla tänään töitä, päätin silti käväistä tarkistamassa. Parkkeerasin auton tien viereen ja astuin täyteen ravintolaan. Ovikello kilisi.

Kaikki pöydät olivat täynnä ja jono tiskille oli pitkä. Astuin jonoon huokaisten ja katsoin ympärilleni. Neonvaloja ja mustavalko-ruudullinen lattia. Se oli tyypillinen näky nykyajan ravintoloissa. Tarkoituksena oli varmaan antaa ravintolalle moderni kuva.

"Huomenta, mitä haluaisitte?"

"Uhm... oikeastaan halusin vain kysyä jos Joshua on paikalla?" Kysyin kiusaantuneena ja hieroin niskaani hymyillen tyhmästi tiskin takana seisovalle naiselle. Nainen oli kaunis. Hänellä oli blondit hiukset, siniset silmät ja punaiset huulet huulipunan ansiosta. Naisella oli päällä ravintolan pinkki essu.