𝚂𝙰𝚅𝙴 𝙼𝙴

𝓽𝓱𝓲𝓻𝓽𝔂𝓯𝓲𝓿𝓮 × 𝓼𝓲𝓻𝓸 𝓪𝓾𝓻𝓲𝓷𝓴𝓸

Heräsin askeliin käytävässä sekä koputukseen ovessani.

Tokkurassa nostin pääni ylös tyynystä ja vilkaisin oveen. Ulkoa kuului lintujen sirinä. Kello oli lähes kahdeksan.

Työnsin itseni istumaan sängylle ja halasin itseäni. Huoneessa oli kylmä. Karvat nousivat pystyyn.

Koputus ovessa alkoi kuulostaa kärsimättömältä.

Nousin pystyyn, vedin lökärit jalkaani ja avasin oven raolleen. Äitini seisoi kärsimättömänä käytävällä, naputellen jalkaansa lattiaa vasten.

"Meidän täytyy puhua hieman."

Palaamiseni jälkeen päivät olivat menneet ohi nopeasti, ne olivat olleet toistuvia. Heräsin tyhjään asuntoon, menin luennoilleni, opiskelin iltapäivät kirjastossa sillä en halunnut nähdä vanhempiani kotona ja kotiin tullessani sullouduin huoneeseeni sekä nukahdin. Sitten kierto alkoi vain alusta.

Vanhemmilleni se ei ollut ongelma; he eivät edes olleet yrittäneet puhua minulle. Siksi yllätyin, kun äitini seisoi nyt edessäni.

Hänen työaikansa oli vaihtunut yöstä päivään, joten hänen olisi pitänyt olla töissä tälläkin hetkellä.

Miksi hän oli vielä täällä?

Seurasin riutunutta äitiäni keittiöön varuillani. Hän istui alas jakkaralle ja istuin häntä vastapäätä.

"Ajattelin, että sinunkin pitäisi tietää tämä", äitini aloitti väsyneesti ja hieroi silmiään ryppyisillä käsillään. "Tapasin isäsi vähän vajaa kuukausi sitten. Hän kyseli kuulumisiani ja juttelimme elämäntilanteistamme."

Tuijotin äitiini kysyvästi. "Jatka..."

"Hän omistaa nykyään yrityksen, ja viime aikoina heillä on mennyt todella hyvin. Isäsi tarjoutui palaamaan kotiin ja auttamaan meitä rahallisesti, jos jompikumpi sinusta ja Jamesista suostuisi jatkamaan tätä 'perheyritystä'. Hän haluaa jälkeläisekseen jonkun, joka jakaa samaa verta kanssaan, mutta hän on jo yli kuudenkymmenen; ei niitä lapsia enää saada kehiin", äitini naurahti kuivasti ja katsahti ylös minuun punertavien suortuviensa alta. Vihasin kuinka samalta me näytimme.

"Joten haluat minun perivän hänen yrityksensä? Entä James?"

"Hän kieltäytyi ja muutti pois kotoa, kuten jo huomasit. Hän sanoi, että ei halua lapsia."

"Tarkoitatko, että minun pitäisi myös yrityksen perimisen lisäksi hankkia perhe?!" Tivasin kauhuissani ja äitini nyökkäsi.

"Tietenkin, jotta myöhemmin omat lapsesi voisivat periä yrityksen. Joten sinun täytyy opiskella paljon, olla mallikansalainen, löytää vaimo ja pysyä kaukana siitä roikaleesta. Luulet varmaan, että en tiedä hänestä, mutta löysin huoneestasi Polaroid-kuvia hänestä. Se mies on se sama murhaaja, joka ilmestyi telkkarissa. Et saa tahrata perheemme nimeä rikoksilla ja synneilläsi", äitini sihahti ja pamautti kätensä pöytään. Värähdin äänestä ja laskin katseeni maahan. Purin poskeani hetken.

"Entä jos en suostu tähän?"

"Sinun täytyy suostua, perheemme vuoksi. Ajattele kuinka hyvä rahatilanne meillä olisi, jos hän jäisi luoksemme!" Äitini silmät melkein kiilsivät. "Jos et suostu tähän, niin et enää voi asua täällä. Minulla ei ole varaa ruokkia vatsaasi."

Tuijotin häntä silmät täynnä vihaa. Äitini taputti minua olalle, saaden minut hätkähtämään, ja asteli eteiseen. "Aion mennä nyt töihin. Mieti tarkasti valintaasi. Voisit saada kaupan päälle isäsi takaisin."

Ovi pamahti kiinni ja jäin tuijottamaan pöytään häkeltyneenä.

Eli jos en suostu tähän, jään ilman kotia?