𝚂𝙰𝚅𝙴 𝙼𝙴

𝓼𝓲𝔁𝓽𝓮𝓮𝓷 × 𝓼𝔂𝓴𝓮

"V-vastahan mä sain tuntea sut paremmin... ei se... ei se näin voi loppua... ei, tämä on liian aikaista", valitin hänen rintakehäänsä vasten ja haukoin henkeäni. "Herää..."

"HERÄÄ!"

Sydämeeni sattui.

Minuun sattui niin paljon.

Se tapahtui uudelleen.

Tunsin jonkun ihanan henkilön, joka sai minut tuntemaan itseni eläväksi ihmiseksi, mutta menetin hänetkin.

Mikään ei ollut muuttunut! Olin vieläkin se sama hirveä murhaaja, joka ei pystynyt pelastaa välittämiään ihmisiä!

Et ole muuttunut yhtään, helvetti!

Mikä sinulla on minua vastaan, Jumala?

Kyyneleet jatkoivat valumistaan ja halasin pojan vartaloa tiukasti itseäni vasten.

Joshua oli siro käsissäni, hauras kuin nukke, niin helposti särkyvä. Asetin pääni Joshuan rintakehälle ja yritin rauhoittua.

Mutta tunsin hitaat sydämenlyönnit poskeani vasten. Henkäisten asetin korvani Joshuan sydämen päälle ja kuuntelin silmät kiinni sydämenlyöntejä, veren pumppausta suonien sisällä.

Hysteerisesti katsoin ylös Joshuaan.

"Oletko sinä vain... menettänyt tajuntasi, Joshua?" Kuiskasin kyynelten läpi pojalle ja niistin nenääni. Pyyhin hiuksia pois pojan naamalta nähdäkseni hänet paremmin. Kyyneleeni tippui pojan huulelle. "Oletko sä vielä... elossa?"

Rämmin nopeasti ylös pystyyn ja nostin hänet syliini. Lähdin juoksemaan kohti ulko-ovia kuin helvetti olisi perässäni, vaikka paino käsissäni oli liikaa.

Minun täytyi pelastaa hänet. En halunnut taas menettää ketään. Ja halusin olla hänen ystävänsä, tämä oli liian aikaista.

"Christopher!!!!" Kuulin huudon ulkoa. Juoksin ulos tehtaasta, Joshua käsissäni sekä kyyneleet poskillani.

Mitä?

Näin kaukana Alexin. Hän huomasi minut ja lähti juoksemaan minua kohti. "Chris!"

Miten hän tiesi tulla tänne?

Jalkani yhtäkkiä pettivät minut.
Vajosin maahan väsyneenä ja halasin nuorempaa poikaa hellästi, painoin kädelläni Joshuan haavaa. "Selviä, ole kiltti ja selviä..."

"Mitä tapahtui?!" Alex huudahti kauhuissaan ja laskeutui alas eteeni. Tyrkkäsin pojan Alexanderin käsiin, sillä tiesin hänen käsiensä ja jalkojensa olevan vahvemmat kuin omani.

"Ole kiltti ja pelasta hänet!" anoin ja nyyhkytin kovaa katsoessani Joshuan kalpeisiin kasvoihin.

"Onko sinulla auto mukana?" Alex yritti kysyä rauhallisesti.

"K-kyllä..."

"Tule!"

Lähdimme juoksemaan kohti verkkoaidan sisäänkäyntiä. Se oli auki.

"Miten sait sen auki?" Kysyin hengästyneenä, kun juoksimme ulos tehdasalueelta. Vettä satoi kaatamalla päällemme.

"Tiirikoin sen!"

Avasin nopeasti autoni oven ja Alex meni takapenkille Joshuan kanssa. Käynnistin auton ja lähdin kaahaamaan kohti sairaalaa.

"Paina sillä viltillä hänen haavaansa", ohjeistin ja samalla pyyhin kyyneliä sekä pisaroita pois naamaltani. Käteni tärisi hullusti rattia vasten. Ratti värjääntyi punaiseksi, ja tiesin että naamallanikin oli veriroiskeita.