𝚂𝙰𝚅𝙴 𝙼𝙴

𝓽𝓱𝓲𝓻𝓽𝓮𝓮𝓷 × 𝓱𝓮𝓷𝓰𝓲𝓽𝔂𝓼

Voi vittu.

Huokaisin syvään ja vedin käteni vaaleiden hiusteni läpi. Sujautin kenkäni jalkaani nopeasti.

"Te pysytte täällä. Mä juoksen hänen peräänsä", tokaisin tiukasti ja asetin käteni oven kahvalle.

"Miksi sinä? Olen tuntenut Joshuan kauemmin." Javier tiuskaisi pysäyttäen minut.

"Mitä vitun väliä tuolla on? Oletko koskaan ennen lohduttanut häntä?"

"En? Oletko sinä sitten?"

Vastaamisen sijasta astuin käytävälle ja lähdin juoksemaan portaita alas nuoremman miehen perään. Joshua oli mennyt portaita alas, ja olimme ylimmässä kerroksessa. Ehtisin saada hänet kiinni.

Mitä minä sanoisin hänelle? Hän ei ollut väärässä meistä, hän tiesi jo nyt mitä me olimme. Minun ei tässä vaiheessa enää kannattaisi valehdella, sillä hän tiesi jo liikaa.

Missä hän oikein oli? Ei kai hän ollut vielä ehtinyt alimpaan kerrokseen?

Kuulin raskasta hengitystä alemmasta kerroksesta. Hypin portaita alas, kunnes näin kerroksen nurkassa hahmon. Joshua oli käpertynyt palloksi nurkkaan ja tärisi hullusti. Pojan hengähdykset olivat katkonaisia.

Astelin hiljaa hänen luoksensa ja kyykistyin nuoren miehen eteen. Joshuan oikea käsi puristi hupparin kangasta hänen sydämensä kohdalla ja toinen käsi oli piiloutunut punertavanruskeiden hiuksien sekaan. Pelkäsin pojan hiusten puolesta, sillä hän puristi niitä niin kovaa nyrkissään. Joshuan hengitys oli katkeilevaa ja kyyneleet virtasivat hänen kasvoillaan.

Näky sai minut surulliseksi.

Asetin käteni hellästi hänen olkapäälleen. Joshua hätkähti ja katsoi ylös pelästyneenä.

"Ei mitään hätää, sun ei tarvitse pelätä mua. Luota muhun. Me voidaan puhua siitä aiheesta myöhemmin, mutta nyt sun pitää rauhoittua", kuiskasin hänelle. Joshua nyökytti päätänsä ja haukkoi henkeään.

"Mä.... en pysty hengittää", Joshua kuiskasi tukehtuneesti ja sulki silmänsä.

Poika antoi minun vetää hänet lempeään haliin. Joshua tarrasi paitani selkämykseen. Hän ei tainnut tällä hetkellä pelätä minua, sillä paniikkikohtaus hukutti muut tunteet alleen.

"Hengitä, Joshua, hengitä. Hengitä syvästi sisään ja ulos", mutisin hänen korvaansa ja silitin pojan hiuksia. Joshua piilotti naamansa kaulaani ja yritti hengittää hitaammin.

Siirsin Joshuan pään sydämeni kohdalle. "Keskity sydämenlyönteihini."

Joshua puristi silmänsä kiinni kovaa ja yritti keskittyä sydämenlyönteihini, samalla hengittäen syvään.
"Sä pystyt siihen", kannustin häntä ja silitin pojan selkää rauhoittavasti.

Istuimme maassa halaten toisiamme, kunnes Joshuan hengitys tasaantui ja kyynelten virtaaminen loppui. Hänen tiukka otteensa paidastani hellitti, mutta poika ei päästänyt irti.

"Hyvää työtä, Joshua", kuiskasin hänelle ja pörrötin hänen hiuksiaan.

"Nyt meidän täytyy kuitenkin puhua tästä. Tule takaisin asuntoon, niin me voidaan jutella. Sä voit luottaa meihin, me ei aiota tehdä sinulle mitään pahaa", vakuutin pojalle ja silitin hänen punertavanruskeita hiuksiaan. Joshua nyökkäsi pienieleisesti. Hän niisti nenäänsä ja pyyhki kyyneleet pois silmistään.

Autoin Joshuan seisomaan ja taputin poikaa olalle hellästi. Ohjasin hänet kanssani hissiin ja painoin ylimmän kerroksen nappia.

"Tuleeko sulle useinkin paniikkikohtauksia?"