𝚂𝙰𝚅𝙴 𝙼𝙴

𝓽𝓱𝓲𝓻𝓽𝔂𝓽𝓱𝓻𝓮𝓮 × 𝓫𝓻𝓸𝓷𝔁

Kävin Bronxissa todella harvoin.

Bronx oli täynnä tiilirakennuksia ja metrot nousivat välillä maanpinnan päälle. Rata nousi ylös jopa joidenkin tiilirakennusten päälle. Talojen asukkaat varmasti kärsivät melusta, jonka metro aiheutti.

Tuijotin Jamesin kirjeessä olevaan osoitteeseen. En tiennyt missä rakennus oli.

Olin hukassa.

Yritin katsella rakennuksissa olevia katunimiä, mutta osa kylteistä oli poissa tai tekstin päälle oltiin töherretty.

Vedin mustan hattuni syvemmälle päähäni. Ulkona oli viileää. Lumi oli muuttunut loskaksi ja farkkuni olivat jo märät lahkeista. Työnsin kädet taskuihini ja katselin ympärilleni.

Olin tarkastellut metroaseman karttaa hetken ja spotannut rakennuksen sijainnin. Minun täytyi olla jo lähellä. Edessäpäin näkyi punainen tiilitalo. Huomatessani katunimen, naamalleni muodostui helpottunut hymy.

"Vihdoin."

Astelin rakennuksen sisäänkäynnille ja tarkastelin ovea. Minulla ei ollut avainta, ja talo oli sen verran vanha ettei asuntoihin ollut edes ovikelloja ulkopuolella. Miten pääsisin sisään?

Hampaat kalisten yritin nähdä rakennuksen aulaan ikkunan läpi. Sisällä ei edes ollut hissiä. Lasi huuruuntui hengityksestäni.

"Voisitko väistää hieman?"

Minut työnnettiin hellästi pois oven edestä ja tuntematon nainen avasi oven. Hän piti minulle ovea auki hetken ja kiitin häntä astuessani lämpimään aulaan.

"Et asu tässä rakennuksessa. Kenen vieras olet?"

"Aa, olen Jamesin veli..."

"Ai, se nuori mies joka muutti tänne kuukausi sitten? Olette molemmat hyvin komeita punapäitä", nainen nauroi ja lähti astelemaan portaita ylös.

"Ai, kiitos..."

Astelin ylös portaita ja katsoin kuinka nainen katosi omaan asuntoonsa. Pysähdyin neljännen kerroksen tasanteelle ja vilkaisin uudelleen kirjeeseen. Asunto numero 18.

Talo oli selvästi vanha, sillä oven vieressä ei ollut edes ovikelloa. Koputin kolme kertaa oveen. Odotin hetken eikä vastausta kuulunut.

Koputin uudelleen, ja sisältä kuului vihdoin raskaita askelia.

"Jos siellä on taas joku mainosmies niin minä-"

James avasi oven ja hänen valituksensa loppuivat. Veljeni suu avautui yllättyneenä ja hän otti ovenkarmista tukea. "Joshua", mies henkäisi huojentuneena, asteli heikosti eteeni ja veti minut veljelliseen, mutta kiusalliseen haliin, joka kesti pari sekuntia.

"Mä olin huolissani susta", James mutisi ja vetäytyi kauemmas.

"Sori kun en soittanut-"

"Mitä sä oikein ajattelit? Lähdin noin vain pakoon etkä edes soittanut minulle? Jouduin kuulla tästä Princeltä! Ja hän ei edes tunne sinua!" James valitti ja veti minut pieneen asuntoonsa. Ovi pamahti kiinni.

James riuhtoi ulkovaatteeni pois, veti minut peremmälle taloon ja istutti minut sohvalle kuin siemenen multaan.

Välttelin hänen katsettaan kuin toruttu koiranpentu.

"Ja sä vielä sen lisäksi menit... tappamaan ihmisen..." James huokaisi turhautuneena ja istahti sohvalle viereeni. "Sun pitäisi olla kiitollinen Christopherille. Hän otti syyt niskoilleen."

"Joo, mä tiedän jo. Mutta tää ei tunnu oikeudenmukaiselta, että mä olen täällä ja hän on siellä", mutisin Jamesille ja nojasin pääni selkänojaan.