𝚂𝙰𝚅𝙴 𝙼𝙴

𝓽𝓱𝓲𝓻𝓽𝔂𝓸𝓷𝓮 × 𝓴𝓪𝓽𝓴𝓮𝓻𝓪

Olin tuijottanut Joshuan levollista naamaa monta minuuttia heräämiseni jälkeen.

Näin oikeastaan tapahtui joka päivä, heräsin häntä ennen ja printtasin muistiini kaikki pienimmätkin yksityiskohdat poikaystäväni naamasta.

Yön aikana hän oli varastanut peiton päältäni kokonaan. Nyt Joshua oli tiukasti kietoutunut peittoon vierelläni. Hiukset sekaisin, tyynyn jäljet poskessa ja kuolavana leualla.

Joshua nukkui sikeästi, ja olin iloinen hänen puolestaan sen takia.

Tiesin että hän oli aiemmin nähnyt paljon painajaisia eikä pystynyt nukkua kunnolla. Ehkä hän pystyi nyt nukkua hyvin, koska olin hänen vierellään ja hän tunsi itsensä turvalliseksi.

Ainakin halusin hänen tuntevan itsensä turvalliseksi vierelläni. Se nyt tästä puuttuisikin, että hän alkaisi pelätä minua.

"Olet tuijottanut minua jo aika kauan", Joshua mutisi silmät sirillään. Hän unisesti kiemurteli ulos peitosta ja vilkaisi ympärillensä valoisaan huoneeseen. "Onko jo keskipäivä?"

"Joo."

Halasin häntä tiukasti takaa ja hieroin poskeni hänen niskaansa vasten. Tunsin kämmentäni vasten Joshuan sydämenlyönnit.
Hengitin syvään hänen raikasta tuoksuaan.

"Mennään syömään aamupalaa", Joshua totesi, veti minut ylös sängyltä ja ohjasi minut keittiöön aamupalalle.

Päivät olivat menneet ohi hitaasti. Juuri mitään ei ollut tapahtunut. Olimme tarkkailleet uutisia ja radiota, mutta poliisit olivat vain välillä ilmoittaneet, että eivät olleet saaneet johtolankoja sijainnistani.

Nukuimme, heräsimme, söimme ja pelasimme korttipelejä korttipakalla, jonka Alexander oli ostanut kaupasta. Välillä joimme alkoholia iltaisin takan ääressä ja katsoimme ulos ikkunasta paksuun lumipyryyn.

Täällä syrjäisessä pikku kylässä taivas oli kirkkaampi eivätkä lukuisat savupilvet peittäneet tähtiä kuten New Yorkissa.

Metsä sijaitsi takapihan reunalla. Olimme käyneet siellä pari kertaa, tosin siellä ei ollut mitään tekemistä. Minä, Alex ja Joshua olimme yhtä mieltä siitä, että olisi ollut hauskaa jos koko jengi olisi tullut tänne. Öinen piilonen metsässä olisi ollut jännittävää suurella porukalla. Kolmella henkilöllä se ei edes toimisi.

Olimme piilotelleet täällä kolmestaan jo neljä viikkoa. Alexander oli venyttänyt vuokra-ajan kuuteen viikkoon, sillä näytti siltä että olimme turvassa täällä, pystyisimme jäädä tänne pidemmäksi ajaksi.

Me tosin kinastelimme usein. Oli vaikeaa olla kinastelematta, kun joutui olla viikkoja putkeen samassa talossa samojen henkilöiden kanssa.

Katsoin kuinka Joshua naposteli murojaan. Hymyilin pienesti ja hörppäsin kahvia. Alexander luki kirjaa olohuoneessa rauhallisena.

"Mä muuten soitin pari päivää sitten Kiralle kysyäkseni kuulumisia", Alexander aloitti ja joi mukistaan kahvia, huokaisten nielaisun jälkeen.

"Miten heillä menee?"

"No, heillä on ikävä meitä", Alexander virnisti. "Civilillä menee hyvin. Hän taitaa muuten täyttää seitsemän parin kuukauden päästä. Tytön pitäisi aloillaa koulu syksyllä myös. Olisiko parempi idea etsiä hänelle sijaisperhe?"

"Ehkä. Olemme aika nuoria emmekä varmaan ole mitään parhaimpia huoltajia hänelle. Tytön pitäisi kasvaa normaaleissa olosuhteissa", totesin ja Joshua nyökytteli mukana.

"Hmm, musta kuitenkin tuntuu että hän ei halua erota meistä. Kuulin, että hän on alkanut tykätä Kirasta ja on liimautunut häneen 24/7. Kira totesi myös, että se ei haittaa häntä. Hän tykkää tytön seurasta", Alex hymyili hennosti.