𝚂𝙰𝚅𝙴 𝙼𝙴

𝓽𝔀𝓮𝓷𝓽𝔂𝓼𝓲𝔁 × 𝓳𝓸𝓾𝓴𝓴𝓸𝓶𝓾𝓻𝓱𝓪

Ilta oli pimeä.

Maata peitti paksu lumikerros.

Tien valot välkkyivät rikkinäisinä, mutta se ei haitannut sillä tiet olivat lähes tyhjiä täällä.

Suuri kartano sijaitsi kaukana New Yorkista metsän keskellä. Sijainti oli Hyenalle täydellinen, sillä lähistöllä ei asunut paljon ihmisiä, mutta kartano ei myöskään ollut liian kaukana New Yorkista. Moottoritien kautta New Yorkiin meni 45 minuuttia.

Kartanoa ympäröi korkea kivimuuri ja sen jokaisella neljällä sivulla seisoi kaksi vartijaa. Etupihalla muurin portit avattiin aina, kun uusi vieras oltiin tunnistettu juhlaan osallistujaksi.

Kello oli puoli kymmenen ja autoja ajoi muurin sisälle kartanon alueelle. Portilta ajettiin puutarhan läpi kartanolle tietä pitkin ja kartanon edessä sijaitseva vesiputous kierrettiin.

Vieraat päästettiin etuovista sisään kalliseen, juhlalliseen rakennukseen.

Tarjoilijat toivat vieraille samppanjaa ja pientä pureskeltavaa kultaisilla tarjottimilla. Kaikki olivat pukeutuneet hienosti. Kalliita leninkejä, pukuja, jalkimia ja koruja näkyi silmien kantamiin.

Ihmiset juttelivat toisilleen kuka ties mistä. Robert Lewis asteli marmoriportaita alas suureen eteishalliin Dianan kanssa käsikädessä.

Osa Hyenan väestä hikosivat johtajansa tiukan katseen alla. Vanhan miehen huulille kuitenkin levesi rento virne.

Niin alkoi Hyenan perustuspäivän kunniaksi järjestetty juhla ja ihmiset alkoivat rentoutua hymyhuulin.

Mutta kukaan vieras ei tiennyt mitä heille tulisi tapahtumaan puolentoista tunnin päästä.

Tunnin päästä, kun kello liikahti puoli yhdentoista kohdalle, kaukana huristeli monta mustaa autoa lähemmäs kartanoa. Ne kuitenkin hidastivat vauhtiaan ja parkkeerasivat tien reunaan kauas kartanosta.

Autoista nousi ylös mustiin pukuihin pukeutuneita ihmisiä. He sujahtivat metsän pimeisiin uumeniin nopeasti.

Vartijat eivät huomanneet mitään erikoista metsässä tai kuulleet mitään. He eivät odottaneet minkäänlaista hyökkäystä tänään, sillä kukaan ei olisi tarpeeksi tyhmä hyökätäkseen Hyenan kimppuun.

Tai niin he luulivat.

Vartijat, jotka vartioivat muurin takapuolta, alkoivat jo rentoutua ja jutella rennosti toistensa kanssa. Heidän otteensa aseistaan olivat löysät. He olisivat halunneet osallistua juhliin, mutta vartijatyö oltiin jätetty heille kuten aina.

Kaksi tummaa hahmoa olivat kiertäneet muurin toiselle puolelle metsän kautta. He lähenivät muuria puiden takana hiljaa, tosin askeleista kuului pientä kahinaa. Vartijat eivät onneksi kuulleet sitä oman puheensa ylitse.

Tummaan pukuun pukeutunut hahmo nosti aseensa puun takana ja kohtisti sen vartijan otsan keskelle. Toinen hahmo teki samoin. Mies, jolla oli pinkit piikikkäät hiukset, virnisti pienesti parilleen vinkaten samalla silmäänsä.

Sitten kuului kaksi liipaisimen painallusta sekä kaksi mätkähdystä, kun luodit lävistivät vartijoiden otsat. Aseissa oli luodinvaimentimet, joten yhtäkään pamahdusta ei kuulunut pimeässä ja kaikunut metsän halki.

Hetken päästä jokainen vartija muurin jokaisella sivulla oli vajonnut maahan omaan verilätäkköönsä. Sillä aikaa kun lisää tummiin pukeutuneita hahmoja ilmestyi paikalle ja alkoi asettaa tikapuita muurin sivuille, toiset tuntemattomat hahmot lähtivät raahaamaan vartaloita kohti tien reunaan ajanutta pakettiautoa.

Pakettiauton takakontti avattiin ja ruumiit heitettiin sisään muovipäällystykselle. Pakettiauto lähti ajamaan pois paikalta.

Tummiin pukeutuneet muukalaiset kiipesivät muurin yli tikapuita pitkin ja hyppäsivät vakaasti nurmikolle. Hahmot astelivat hiljaa puutarhan läpi kartanolle ja pysähtyivät yhden suuren ikkunan luokse. Sitten he alkoivat odottaa, selät vasten seinää.