𝚂𝙰𝚅𝙴 𝙼𝙴

𝓽𝔀𝓸 × 𝓋𝒾𝒽𝒶𝒶𝓃 𝓀𝒶𝒾𝓀𝓀𝓮𝒶

Olin sulloutunut huoneeseeni ja piiloutunut peiton alle.

Asunto tärisi kovaäänisen ja raivokkaan musiikin takia, ja kuulin ihmisten mölinää oveni ulkopuolelta. Heidän tanssimisensa sai lattian tärisemään ja toivoin, että lattia ei menisi rikki.

Haistoin alkoholin, tupakan sekä jonkin oudon, epätutun hajun leijailevan oven alta huoneeseeni.

Huokaisin syvään. Päätäni särki ja peiton alla alkoi olla kuuma. Potkin peiton pois päältäni ja tuijotin kattoon ärtyneenä. Bileiden pitäisi olla laittomia. Toivoin, että joku naapuri valittaisi kohta.

Nousin ylös istumaan ja nappasin kynän sekä luonnosteluvihkoni työpöydältä. Jos en pystynyt rauhoittua nukkumalla, ehkä piirtäminen auttaisi.

Sitä paitsi nukkuminen ei muutenkaan auttaisi. Enhän minä koskaan edes saanut unta.

Aloin hahmotella paperille kasvia kukkaruukussa. Se oli ensimmäinen asia mikä mieleeni tuli piirtää, sillä huoneeni nurkassa roikkui katosta kasvi. Sen jälkeen aloin hahmotella ihmistä, jonka käsi kosketti ruukussa olevan kasvin suurta lehteä.

Parinkymmenen minuutin päästä paperi oli täynnä. Paperin keskellä seisoi mies kasvien seassa; ja mies näytti hieman Jamesin ystävältä. Hänellä oli vaaleat pitkät hiukset, pelottava katse sekä lävistyksiä ja tatuointeja. Huokaisin turhautuneena ja heitin vihkoni pöydälle.

Menin takaisin makaamaan selälleni sängylle ja tuijotin kattoon. Pomppasin kuitenkin heti takaisin ylös istumaan, sillä huoneeni ovi lensi auki. Nainen ja mies työntyivät sisään, sekä sulkivat oven.

"Mmmh..." kuulin tytön huokaisevan, kun mies työnsi hänet huoneeni seinään. Katsoin paria nolona, posket punaisina. Mies oli se Jamesin ystävä, se sama blondi, pitkä mies.

"A-anteeksi..." kuiskasin saadakseni heidän huomionsa, sekä katsoin muualle heistä. Kuulin tytön henkäisevän yllättyneenä ja työntävän blondin miehen kauemmas itsestään nolona. Vilkaisin heihin ja näin, että Jamesin ystävä oli työnnetty maahan naisen toimesta. Se sai minut hymähtämään.

"Christopher, kuka hän on?"

"No mistä helvetistä minä tiedän..." mies, Christopher, tuhahti samalla kun nousi ylös seisomaan. Hän kuitenkin jähmettyi yllättyneenä nähdessään minut.
Puristin hupparini helmaa käsissäni ja tuijotin heihin naama punaisena, sekä huulet tiukasti yhtenä viivana.

"Ai, hei taas... Jamesin... kämppis?"

"Ei, m-mä olen hänen... veljensä", sopersin hiljaa. Christopher rypisti kulmiaan. "Mitä?! Mä en kuule sua."

"Olen hänen veljensä", korotin hieman rikkinäistä ääntäni. Vihasin sitä että en pystynyt puhua ihmisille kunnolla.

"Ahaa, hän ei koskaan kertonut että hänellä oli veli..."

"No ei tietenkään..." mutisin ja katsoin alas käsiini. Minua hermostutti niin paljon, että aloin näpertää peitollani ja kaikella muulla, mikä sattui osua käteeni.

"Tämä on turhaa. Chris, mennään sun asuntoon!"

"Musta tuntuu, että en ole enää sillä tuulella, Octavia. Ja kai sä tiedät, että Kira on kotona? Hän ei ikinä tule bileisiin. Enkä halua häiritä häntä", Christopher tokaisi. Tyttö tuhahti. "Älä sitten juokse enää perääni."

Kukakohan oli Kira?

"Älä huoli. Mä en yleensä juoksentele ihmisten perässä" Christopher totesi katsomatta tyttöön. Hän katsoi suoraan silmiini, jolloin jouduin katsoa pois niistä. Hänen katseensa oli liian intensiivinen. Poskiani kuumotti.