𝚂𝙰𝚅𝙴 𝙼𝙴

𝓼𝓮𝓿𝓮𝓷𝓽𝓮𝓮𝓷 × 𝓹𝓪𝓻𝓮𝓶𝓹𝓲 𝓸𝓵𝓸

Valvontamonitorin kiihtyvä piipitys hätkäytti minut hereille.

En ollut edes huomannut nukahtaneeni.

Nostin pääni pois seinästä ja ähkäisin tuntiessani niskassani kipua, joka oli ilmestynyt huonosta nukkumisasennosta.

Kaukainen piipitys voimistui ja sairaalapedillä lepäävän pojan levoton liikehdintä herättivät huomioni. Joshua yritti kääntyillä sängyllä kivuissaan, silmät kiinni tiukasti ja kyyneleet valuen poskilla.

Nousin hädissäni pystyyn ja kiiruhdin pojan luokse. Monitori näytti hänen sykkeensä nousevan. Joshua näytti pelästyneeltä, ja hänen suustaan purkautui rikkoutuneita nyyhkäyksiä.

Eikö lääkärien pitäisi tulla paikalle?

Otin hennosti oikealla kädelläni Joshuan omasta kiinni. Toisella kädelläni siirsin pojan hiussuortuvia pois hänen hikeentyneeltä otsaltaan.

En tiennyt mitä tehdä.

Puristin Joshuan kättä antaakseni hänelle jonkinlaista varmistusta ja aloin silittää hänen hiuksiaan.

"Näetkö sinä painajaista?" Kysyin levottomasti nukkuvalta pojalta hiljaa. Nappasin yöpöydältä talouspaperia ja pyyhin hien pois Joshuan otsalta.

"Ei mitään hätää, se on vain unta. Se ei ole totta, Joshua", mutisin hänelle hiljaa.

Seurantamonitori näytti sykkeen palautuvan hitaasti normaaliksi. Joshua ei enää päästellyt ulos epätoivoisia valituksia, ja kyyneleiden virtaaminen lakkasi. Hän kuitenkin kääntyili levottomasti.

Jatkoin ystäväni hiusten hyväilemistä ja silitin peukalollani hänen kämmenselkäänsä. "Mä olen tässä..."

Hätkähdin pienesti, kun tunsin Joshuan sormien käpertyvän pehmeästi omieni ympärille. Katsoin alas käsiimme ja hymyilin haikeasti.

"... en mä lähde tästä mihinkään."

Otin käteni pois pojan hiuksista ja kurotin kohti tuoliani. Vedin sen hiljaa sairaalapedin viereen ja istuin siihen. "Mä olen ihan tässä sun vieressä, Joshua."

Suin hänen hiuksensa paremmin ennen kuin nojasin käteeni ja tarkastelin häntä hetken. Joshuan hengitys oli tasaantunut.

Huoneessa oli hämärää. Ikkunan verhot olivat auki, jolloin kuun valo kajasti huoneeseen himmeästi. Vilkaisin seinäkelloon, joka näytti varttia vaille kuusi.

Oli varhainen maanantai-aamu. Syysloman ensimmäinen aamu, ja me olimme sairaalassa.

Vilkaisin Joshuaan ja huokaisin hiljaa. Mitä helvettiä siellä tehtaassa oikein tapahtui?
Hänet oltiin ainakin kahlittu pariksi päiväksi, eikä hän ollut syönyt silloin ollenkaan.
Kaiken lisäksi olin tappanut kaksi ihmistä Joshuan edessä.

Oli kivaa leikkiä sinun kanssasi.

Silmäni suurenivat muistaessani mitä se Hyenan mies oli Joshualle sanonut. Tarrasin kädelläni hiuksiini ja irvistin vihaisena.

Oliko se mies oikeasti koskenut Joshuaan sillä tavalla?!

Toivoin, että hän vain yritti suututtaa minut silloin. Mutta, se oli kuitenkin hyvin todennäköistä, että mies olisi tehnyt jotain Joshualle. Mieshän oli aiemminkin sillä kujalla yrittänyt koskea Joshuaan.
Joshua oli vielä sen lisäksi nuori, terve ja komea mies.

Purin hampaitani yhteen ja hieroin ohimoitani.

Nousin ylös tuolilta hiljaa.

"Tulen kohta takaisin, Joshua", kuiskasin pojalle vaikka tiesin, että hän ei kuullut minua nukkuessaan.