one kind of a fan||JoelxY/n||

1.The night we met..♡

(Y/n on siis 13 vuotias blind channel fani mut loput saatte kuvitella ite siitä koska omat mielikuvat parhaat mielikuvat🤌)

Y/n

Tänään. TÄNÄÄN?! Edes asian miettiminen vei jalat altani.Kirjaimellisesti. Ja vieläpä englannin opettajani edessä, tai jos tarkemmin mietitään niin koko luokan. Mutta vitut, KOSKA MINÄ NÄÄN TÄNÄÄN BLIND CHANNELIN???!!!Mielessäni pyöri niin paljon ajatuksia etten pystynyt syömään, tai nähtävästi edes pysymään pystyssä. Mutta nyt kannattaisi varmaan palata tosielämään näistä syvistä ajatuksistani, nousta ylös, ja varmaankin keksiä joku tekosyy tapahtuneelle.
"A-anteeksi"sanon todella nolostuneena opettajalle,myös huomatessani koko luokan tuijottavan minua. No eihän tuo mikään yllätyskään ollut, mutta kyllähän sitä aina hetkellisesti säikähtää...mutta nuo muut kyllä varmaan säikähtivät enemmän minua kun minä heitä.

||Timeskip tunnin loppuun||

*kello soi
Koko luokka suorastaan ryntää kuin norsulauma ovesta ulos, olinhan se minäkin tietysti samassa kasassa mutta siitä ei edetty pitkälle kun opettaja huutaa vielä perääni "Y/N,KÄYTKÖ VIELÄ NOPSAA TÄÄLLÄ?" Ja paskat minä enää sinne lähden takaisin kun minun osaltani oli koulu loppu tältä päivää, pitäisi vain mennä nopeasti kotiin eli ainot vaihtoehto oli, noh jos arvasit juosta. Se meni oikein. Otin vaatteeni naulakosta ja ihme etten tehnyt jotain maailman ennätystä, nimittäin ovia päin juoksussa. Juoksin täyttä vauhtia mutta ovet olivat vähän painavempia kuin muistelin...tästä tulisi mustelmia.Mutta kun kyseessä olisi blind channelin keikka, minähän tekisin mitä vaan.

||Timeskip 30 min||

Olin vihdoin päässyt kotiin, ja sain onneksi isältä kyydin kotiin tänään koska bussi kiertäisi kaikki mahdolliset hämäräkujatkin ennen minun pysäkkiäni ja siinä matkassa olisi kestänyt liian kauan. Mutta nyt pakkasin vielä nopeasti pari viimeistä tavaraa keikkareissua varten. Kuten puhelin, laturi, kuulokkeet tiedättehän te, basic stuff? Ehkä 2 minuutin päästä huusin isälle "NYT ÄKKIÄ MENNÄÄN" Eihän meillä siis mitään kiirettä ollut, mutta kun tiedostaa blind channel fanit, on pakko mennä jonottamaan niin aikaisin kuin vain pystyi. Minä tooooooodellakin halusin ekaan riviin, tai edes toiseen, ja jos se ei 7 tunnin jonotuksella onnistu niin sitten en kyllä usko enää mihinkään.

||Timeskip 2h||

Olin tärissyt koko päivän tosi paljon, mutta syystäkin. Ajomatka kesti noin 3 tuntia, mutta sitä oli jäljellä enää tuntisen verran ja nyt kyllä oksetti ja pyörrytti jo ihan kiitettävästi, siis jännityksen takia.
Isäni menee tällä matkalla "kaverista" koska minulla ei oikeastaan ole oikeasti kavereita paljonkaan, pari netin kautta tutuksi tullutta mutta siinäpä se sitten olikin. Ihmiset pitävät minua outona, kai, tai edes jotain sinnepäin koska kyllähän noista huomaa etteivät he pidä minusta, pysyttelevät todella etäällä. Tiedättehän te varmaan tilanteen, vähä erilaine skidi muitten joukos ja heti tulee sanomista. Kyllähän se vituttaa mutta siihen olen jo tottunut.

Radiosta alkaa soimaan dark side ja siinä vaiheessa rupesin käsittelemään mielessäni tosi paljon kaikkia asioita keikkaan liittyen "Entä jos nään bc crew:n, tai itse blind channelin? Entä jos blind channel näkee minut yleisön joukosta? Entä jos saan Ollin tai Porkon plektran? Tai Aleksin perkussio kapulan? Tai ehkä Tommi heittää hänen rumpukapulat yleisöön?!" Mutta havahdun kuitenkin äkillisesti isäni kutsumukseen "Haloo, onko ketään kotona??" Hän sanoo heilutellen kättään naamani edessä, samalla ajaessa autoa. Vissiinkin huudellut jo vähän pidempään tuossa. "Joo on, nii mitä asiaa?" Sanon vähän turhautuneena, tiedättehän, teinit ja vanhemmat ei usein tule mitenkään hyvin toimeen. Ainakaan minun tapauksessani. "Niin siis aattelin et haluisit varmaa tietää sen että keikkapaikalle menee tästä enää..katsotaanpas...hetkinen, tuoltahan tuo jo pilkistää!" Käännöksen jälkeen huomaan sen. Keikkapaikka. Nytkö se tapahtuu. Unelmani. Eiväthän minun aivot sitä osanneet käsittää mutta sen voin sanoa että jännitti aivan helvetisti.
Juoksin jonoon niin kovaa kun jaloista lähti vaikka eihän siellä ollut kuin ehkä viisi minua ennen jonottamassa.
Joku tuli moikkaamaan ja kirjoittamaan tussilla käteeni jonotusnumeron. 7. No oli edessäni vähän enemmän kuin viisi mutta menihän tuo arvaus ihan perkeleen lähelle.
Ulkona oli onneksi vain -3 astetta mutta tuuli kyllä niin pirun kovaa että olihan siinä kylmä. Tämä johti siihen että oli pakko mennä välillä autoon lämmittelemään, onneksi oli tuo jonotusnumero niin pystyi lähtemään jonosta huoletta.
Aikaa kului tunti jos toinenkin, ja olin aivan umpijäässä. Mutta sitten näin rekan, valkoisen semmoisen. Nimittäin blind channelin rekan, tai no eihän siellä itse blind channel olisi mutta bc crew. Hyppäsin melkein suoraan persiiltäni seisomaan ja sanoin isälleni "TUOLLA MENEE BC CREW, NYT YLÖS!!" Isä taisi säikähtää sen verran että lähti juoksemaan melkein kovempaa kuin minä. Mitäköhän muutkin nyt ajattelevat. Nelikymppinen mies juoksemassa blind channel crew:n perässä. Ei jessus. No mutta eikai siinä kun näkee kuitenkin crew:tä ja vielä ekaa kertaa elämässäni. Autosta nousi kuskin paikalta Roope ja sitten muut pojat vuorollaan. Herranjestas. Miki katsoi suoraan silmiini josta kyllä menin sekaisin. Koko porukka oli tullut rekasta pois ja alkoi lastaamaan tavaroita, mutta sitten näin rekan alta sen toiselle puolelle ilmestyvän vielä yhdet kengät. Valkoiset kengät. Ne olivat valkoiset bootsit. Tämä henkilö lähestyi koko ajan vain lähemmäs rekan loppua jolloin näkisin naaman. Mutta kuka se voisi olla? Olen varma katsoneeni tarkasti että koko crew oli tullut ulos. Kuka tämä mysteerityyppi oli? Sitten nään tämän kasvot ja olin varma että pyörryn. Se oli...."Joel" sanon aika hiljaa omasta mielestäni, mutta en tiedä oliko se kuitenkaan niin hiljaisen kuuloista koska heti tuon sanan jälkeen tämä ihana blondi komistus katsoo minua suoraan silmiin, vai voisinko sanoa jopa sieluun. Katsekontaktimme jatkui pitkään ja toivon ettei isäni huomannut sitä, koska varmasti tiesi että sekosin tuosta. Sitten nään sen. Sen ihanan tutun hymyn, ja ne säihkyvät siniset iloitsevat silmät. Se hymy oli minulle. MINULLE. Sitten hän lähtee sisälle päin ja kaikki fani kiljuvat jonka jälkeen jäävät vain tuijottamaan minua, taisivat sitten hekin huomata tuon äsköisen.

Nonni, eka kirja, eka osa :)
Näitä ei tosiaan varmaa hirveen aktiivisesti tuu, koska LiFe'S hArD yOu KnOw :3, mut jos nyt alkuun yrittäisin joka päivä ees jonku pikkuluvun tehä :D