one kind of a fan||JoelxY/n||

44. Tuntematon rakkaus..

Joel
"Okei, sun ei tarvii kertoo mulle, sanot sitten jos haluat. Mut tiiäthän sä että mä kuuntelen tarkkaavaisesti vaikka sä kertoisit siitä miten sun itikanpurema kutiaa." Päätän sanoa, enhän minä nyt halua toista pakottaakkaan ongelmista puhumiseen, se jos joku on perseestä.

"Joo mä kyllä tiiän, ja se on kyllä hämmästyttävän outoo." Y/n sanoo nauraen.

Olemme jo puolinukahtaneet mutta silti pälpätämme silmät kiinni, valot pois, sängyssä maaten toisillemme. Se on mukavaa, semmoinen terapia hetki. Oikeasti kannattaa kokeilla, siinä voi vaan jotenkin päästää kaiken ulos. Pimeällä, silmät kiinni, kukaan ei nää. Ei tarvitse huolia ihmisten reaktioista niinkään. Tietää itsekkin jo että väsyttää ihan saatanasti joten vastaus tuskin on mikään romaani, ja vaikka vähän jotain pimeässä voisikin nähdä, niin silmät ei pysy auki! Näppärää sanon minä. Ja aamulla ei noista asioista ihan hirveästi muisteta. Works for me.

Mutta en siltikkään osaa kaikkea kertoa hänelle, pelottaa että satutan häntä jotenkin omilla sekavilla ajatuksillani...

Kun tavattiin y/n:än kanssa niin siinä oli todella pitkään niin paljon tunteita yhdelle päivälle, nyt on kuin ne meidän yhteiset tunteet olisi käytetty loppuun ja kuin ne olisivat olleet minun ainoat tunteet. Tiedän että rakastan häntä sydämmeni pohjasta, mutta tavallaan mietin vaan että, miksi? En muista, en muista miltä tämmöisen rakkauden pitäisi tuntua. Tai ehkä en edes tiedä. Mutta se tunne joka oli siellä bäkkärillä sinä päivänä, on minusta monien kilometrien päässä ja se on kokoajan kauempana, kuin tuntematon rakkaus..

Olen niin pihalla, tiedän etten ole kadottanut itseäni mutta silti aina kun hän lähtee edes samasta huoneesta kanssani, tuntuu kuin olisin tippunut johonkin yksinäisyyden kuiluun. Se on outo tunne, tiedän etten ole surullinen, mutta joku minussa sanoo etten ole onnellinenkaan. Olen kadottanut normaalit tapani, en sieluani en elämääni enkä kehoani, vaan normaalin päivärutiinin, ajatukset. Sain liikaa rakkautta itseeni ja itsestäni ulos, en ole kai vaan tottunut siihen. Ja nyt olen addiktoitunut. Mutta totuin siihen niin nopeasti että nyt rakkauden antaminen ja saaminen tuntuu kuin jokapäiväiseltä rutiinilta, ja romahdan jos en saa sitä toteutettua. Kun jätkien kanssa se ei vaan ole tällaista, ja en tiennyt että siitä erillaisempaakin kaverirakkautta voi tuntea. Joten nyt olen uudesta oppimastani asiasta erittäin innostunut, kai? Mutta onenksi musiikki löytää tiensä aina ajatuksiini joka palauttaa minut maan päälle. Ja vaikka kuinka vihaankin tätä leijuvaa paskapalloa, niin olen kiitollinen musiikille että se palauttaa minut sen pinnalle. Olen aika varma että olen selvittänyt taas jotain itsestäni, en pidä rakkaudesta, enkä halua sitä, mutta selviän sen kanssa. Enkä välitä rakkaudesta, vaan niistä ihmisistä jotka sitä luo. Ja en halua antaa liikaa rakkautta, tai varsinkaan saada liikaa rakkautta. Nyt tiedän että vaikka kipu on syvältä, niin en selviä ilman sitä. Se on jo puolet luonteestani.

"Hyvää yötä."

Tää nyt on vähän tämmöne sekalainen mut aattelin että tämmöne kunnon tunteidenpurkaus ois tähän väliin hyvä, vai mitäs sanotte? Ja siis minähän näin tämän vitun ihmisen vitunsaatana FACE TO FACE. Ette uskokkaa kuinka paljon itkin sinä päivänä, en määkään usko💀piti käyä naamat pesee jossai Forumin vessas ja siin matkal joku vastaantuleva kysy nauraen et "oliko blind channelilla keikka" ku meillä oli kunno kohtaus viel päällä🥸sit muistan vieläki et ku pidin mun käsiä sillee tietys asennos ku pidin sitä vinyylii nii nehän ei siis siitä liikkunutkaa seuraavaan viiteen minuuttiin💀💀💀enkä nyt ala tässä muita juttuja kertoilemaan ku ei tuu mielene mutta no siis en ees muista millon viimeks oisin julkassu luvun...anteeksi siitä🙃🙂🙃🙂🙃🙂