one kind of a fan||JoelxY/n||

2."harvinaisen tyhmä yksilö"

Y/n

Kaikki fanit vain tuijottavat, tai oikeastaan melkein kaikki mulkoilevat, kateellisuudesta varmaan. Mutta tuollaisiin katseisiin on totuttu, vaan ei siihen isän katseeseen. Hän näytti samalta kuin joku setämies valmiina iskemään random pimun kadun varrella parin drinkin jälkeen.
"Aijaijai, nyt taitaa sitte viimestää meijän ipanalla olla vähän julkkareit tsiigailus" hän päätti sitten sanoa..kuulostikin joltain setä mieheltä.
Seuraavaksi nään kun roopekin katsoo minua vähän pelottavalla, mutta samalla kysyvällä hymyllä. Katsoin häntä aika viattomalla ilmeellä, no siis koska mitäs minä tuolle äskeisellä voin, en minä sitä kysynyt...vaikka en kyllä valitakkaan.

||Timeskip 2h||

Ovet aukeaisivat 2 tunnin päästä, alkaahan täällä olla vähän kylmä mutta minkäs sille fanin hulluudelle voi. Isä oli ollut yhteensä varmaan 2,5 tuntia autossa kun minä olen kyyhöttänyt täällä ulkona jäätymässä. Ja saattaahan sitä tietysti ihmetellä miksi itse en mennyt autoon, mutta ei minulla riittänyt kärsivällisyys vain istua autossa, ja sen lisäksi se tuntuisi ihan huijaukselta kun monilla ei sitä mahdollisuutta edes ole. Ja miettikää nyt jos olisin vain rennosti autossa, vaikkapa ilman kenkiä, ja sitten yhtäkkiä pHuTuM, blind channel tuleekin jollain ihmeen ilveellä morottamaan faneja. Ja minä olisin autossa. Ilman kenkiä. Ei tule kuuloonkaan. Mutta nyt menen äkkiä hakemaan jotain lämmintä juomista repusta koska muuten saisin jonkun hypotermia kohtauksen tai jotain sinnepäin, JA JOS SE BLIND CHANNEL SIELTÄ NYT TULEE NIIN ANTEEKS VAAN MUTTA VEDÄN KYLLÄ KILARIT. Kiitos olen puhunut. Mutta välillä kyllä mietin että pitäisi vain olla iloinen että edes pääsen keikalle, kun ei monilla sitäkään tsäänssiä ole.
Hain autosta lämmintä kaakaota ja saatoinpa sitten samalla monsterinkin sieltä kassista ottaa kun alkoi jo väsyttää, ja kyllähän minä varmaan lämmintä kahvia joisin jos siitä pitäisin. Ja, olenkos syönyt koko päivänä, no en. En varmaan aiokkaan. Kun en haluaisi tuonne puskiin mennä oksentelemaan, en edes tiedä kuinka monen fanin edessä. Ei sillä että minulla olisi syömishäiriö tai joku sen tapainen..vaikka kyllä sekin on käynyt joskus mielessä, mutta nyt siis vain jännittää, jännittää niin maanperkeleesti.
Lähden juomien kanssa takaisin jonoon tärisemään, siinäpä yrität juoda. Kohta nään kun joku fani vain kaatuu maahan. Hän oli ensimmäisien joukossa jonossa. Varmaan kylmyys alkaa tosiaan tehdä tuhojaan. Menemme kaikki "numerolliset" fanit auttamaan, siis parhaamme mukaan kun emmehän me mitään hoitajia ole. Tämän kasvot ovat lumen valkoiset, niin kalpeat, ja huulet aivan siniset. Päätämme kutsua apua joiltain aikuisilta ja työntekijöiltä, ja he vievät tämän sisälle. Huhhuh, siinäpä kyllä käsiteltävää. Raukka, toivon että hän silti pääsee keikalle.

||Timeskip 1h||

Enää puoli tuntia että ovet aukeaisivat. Olen varma että pyörryin tuosta ajatuksesta, tai varmemmin kuolin sisäisesti. Tunnen jonkun katseen itsessäni. Älkää kysykö miten, mutta eikö teille tule aina sellaista..tunnetta, kun joku tuijottaa? No jaa, alan kuitenkin katselemaan ympärilleni, kunnes katseeni kiinnittyy johonkin. Nimittäin ikkunaan. En nää muuta kuin silmät, koska hän katsoi pienen pienestä kohtaa, josta ikkuna ei ollut ulospäin pimennetty, ensin nuo silmät tuijottavat pyöreinä mutta sitten siristyvät, tästä huomasi että hän alkoi hymyilemään. Miksiköhän? Ja kuka tuo on? Tai oli, koska henkilö näytti lähtevän kiireen vilkkaa johonkin. Mutta yksi ajatus tosiaan jäi päähäni. Miksi tuo oli katsonut siitä kohti mistä ikkuna EI oltu pimennetty, kun näkisi itse mistä tahansa kohdasta? Halusiko hän että nään tämän? Tai ehkä kyseessä oli vain harvinaisen tyhmä yksilö, joka ei tajua että ikkunat eivät ole sisältä pimennetyt. Aika varmasti tuo toinen vaihtoehto. Mutta vähät minä sitten loppujen lopuksi siitä välitin.
Sitten minä tajusin. Enää 10 minuuttia. Haluan tietysti eteen joten käyn jättämässä kaikki ulkovaatteet jo nyt autoon. Tarkistan myös että minulla on mukana kela kortti, lippu ja puhelin. Ja tietysti itseni. Juoksen jonoon vaikka tuskin tässä oikeasti mikään kiire on. Luon fanien kanssa semmoisia jännitys katsekontakteja, kuin puhuisi puhumatta. Tämähän tuntuu siltä kuin olisi kavereita. Mutta nyt takaisin pääaiheeseen eli "JÄNNITTÄÄ IHAN HELVETISTI" sanon isälleni joka juuri tuli paikalle, selvästikkin miettimättä sen enempää tuotaa viimeistä sanaa, mutta eipä tuo tainnut suuttua. Ehkä vähän moittiva ilme mutta nyt ei kiinnosta mikään muu kuin KEIKKA. EI OLE IKINÄ JÄNNITTÄNYT NÄIN PALJON. NIINKUN FR. ENÄÄ 3 MINUUTTIA ETTÄ OVET AUKEAA. PAITSI ETTÄ VÄHÄN AIKASEEN TULI AVAAMAAN. NIMITTÄIN NYT SE ON MENOA.
Näytän äkkiä korttini ja lippuni ja sitten juoksen. Esitän etten kuule kun järkkärit huutaa perään "ÄLÄ NYT JUOKSE" ja kuiskas kyllä perään "saatana" me fanit ollaan rakastettuja ellette vielä huomanneet.

Siinä se on. Keikkalava. Ja eturivi, keskipaikka. Sen lisäksi nään mikin, roopen, mikon ja vilman ja pompin sitten keskenäni ilosta. Koska nyt ei ole mitään menetettävää, vaikka olisikin tavallaan nolo. Ja kyllä ne muutkin fanit ymmärtää. Vilkutan mikolle, lemppari<3 kyllähän minä tietysti koko crew:stä tykkään mutta mikko stands out for me. Sori vaan. Sitten tajuan sen fani lauman joka juoksee takaani ja suorastaan puristan itseäni aitaa vasten kaikilla voimillani etten työntyisi paikaltani pois. Se merkitsi minulle paljon ja olin varma että alan kohta pillittämään. Ilosta.

Toinen osa :D Sori kun ei eilen tullu tätä mut en vaan millään löydä jaksamista tähän joka päivä :/ aattelin et jos jokatoinen päivä tekisin nii olisko se ihan ok? No tuo loppu kyllä kuulosti niin Jenna ja Mimu jutulta että ziisus kraist :)