one kind of a fan||JoelxY/n||

25. Vieroitusoireet

Joel
Lähdimme noin puoli tuntia sitten keikkapaikalta. Muilla on jo bileet käynnissä, mutta minä en yksinkertaisesti pysty osallistumaan niihin. Kun näin y/n:än muiden fanien joukossa, en ajatellut että hänestä olisi tullut kuin puolet elämästäni, varsinkaan niin lyhyessä ajassa. En uskonut että olisimme edes tutustuneet.
Nyt vain yritän ajatella positiivisesti. "Näät hänet vielä" "voitte viestitellä paljonkin ja soitella" sanon koko ajan kuin repeatilla mielessäni, mutta kaipaan sitä täydellisyyttä mitä minulla oli hänen kanssaan. Hän oli erilainen kuin kukaan kenet tunnen. Hän oli kuin joku maaginen otus joka sai minut ihmettelemään hänen olemassaoloaan. En tiennyt että ihminen voi olla niin erityisen erilainen. Hän todellakin jätti minuun jäljen, hyvällä ja pahalla tavalla. Hyvällä tavalla, koska nyt tuntuu siltä kuin näkisin hänen ansiostaan elämän uudella tavalla. Mutta huonolla tavalla, koska hän on semmoinen ystävä joka on kuin huume, en saa hänestä, enkä hänen jutuistaan tarpeekseni, ja kun joudun jättämään hänet, saan kunnon vieroitusoireet. Koulussa ja muualla ollaan puhuttu paljon huumeista, älkää säikähtäkö en minä käytä huumeita. Kuulosti kyllä ihan siltä kun käyttäisin.

Y/n
On kulunut yli puoli tuntia, ja olen juuri ja juuri kasannut itseni siihen kuntoon että voisin soittaa isälleni että tulisi hakemaan minut täältä pois. En kestä enää katsoa tätä paikkaa. Haluan pois, haluan sinne missä pojat on. Vaikka se olisi keskellä aavikkoa, ties missä, ilman vettä tai ruokaa. Ei ravinto pidä minua hengissä, vaan ne 6 miestä...Joel erityisesti. Hänen ja minun välille syntyi jotain ihmeellistä. Ystävyyssuhde. Sanoinkuvaamaton semmoinen. Onnistun ajattelemaanasioita edes vähän positiivisella tavalla. Jos laitan hänelle vaikka hotellilla viestiä, en tiedä vastaako hän mutta se helpottaisi, paljon.

                        ||Puhelu||

Minä
"Moi, tulisikko nyt hakemaan mut pois täältä?"

Isä
"Joo voin tulla, mut kuulostat tosi hätäseltä, onks jotaki sattunu?"

Minä
"Ei oo, mä vaan- on tosi kylmä."

Isä
"Okei no mä tuun hakemaan, ja yritän olla nopee."

Minä
"Okei, heippa"

Isä
"Noni, moikka"

Ja nyt pitäisi varmaan olla vielä itkemättä ennen kuin isä tulisi, yritin olla miettimättä Joelia, mutta se ei ollut oikein toimiva ratkaisu. Tuntui vain siltä kuin esittäisin. Joten nyt en edes mieti vain positiivisella tavalla, koska tiedän että asiassa on huonotkin puolet. Hyväsyn sen että saan olla myös rikki, mutta en halua juuri nyt olla. Tiedän että olen vahva ja kestän yksinkin, niinkuin olen aina kestänytkin. Tiedän myöskin sen että tarvitsen Joelin, mutta kestän ilman häntä vain sen vähän aikaa. Pelkkä viestittely käy minulle toistaiseksi. En ole ikinä tykännyt siitä että pyytäisin liikaa ihmisiltä, ja se ei aijo muuttua Joelinkaan suhteen.

"Your higher power may be God or Jesus Christ, it doesn't really matter much to me, without each other's help there ain't no hope for us, I'm living in a dream, a fantasy"

Dreamer
~Ozzy Osbourne~