99 Skinny ● Adopted By 5sos || Finnish

Chapter 2

D A I S Y

Yritin hermostuneena sitoa hiuksiani kiinni pastellin pinkillä hiuslenkillä, toinen käteni samalla vetäen matkalaukkuani takanani. Mrs. Briggs laittoi minut pukemaan jotain muuta kuin T-paidan ja shortsit nimittäin pinkin pitkähihaisen, vaaleat farkut ja valkoiset converset.

"Hänen pitäisi olla täällä ihan pian", Mrs. Briggs sanoi minulle, samalla selaillen kaikkia adoptio papereita vielä kerran ennen kuin kiinnitti katseensa minuun.

Nojasin lähimpänä ollutta seinää vasten odottaen uuden 'perheeni' saapumista.

"Eikö sinulla ole kuuma?" Mrs. Briggs kysyi tarkoittaen pitkähihaista paitaani.

"Ei, sitä paitsi tämä paita on kevyttä kangasta", vastasin, mutta sisältäpäin minusta tuntui siltä niinkuin voisin pyörtyä kuumuudesta.

Mutta en voisi antaa Mrs. Briggsin nähdä uusia jälkiä käsissäni tai minun pitäisi mennä tapaamaan Mrs. Chapmania - innokasta terapistiani - taas.

"Kääri vain hihojasi jos sinulle tulee liian kuuma, kultaseni."

Jos voisinkin.

Ennemmin tai myöhemmin, ovi avautui ja näin kihara hiuksisen miehen kävelevän sisään. Minä jähmetyin siihen paikkaan, jolloin pyörtyminen ei todellakaan ollut kaukana.

Oh my god

Kun liiankin tutun näköinen naama saavutti Mrs. Briggsin ja minut hänen huulillaan oli valtava hymy.

"Ah, Mr. Irwin, hei", Mrs. Briggs hymyili lämpimästi, katsellen taas papereitaan.

"Hei", hän sanoi ja katsoi minuun. "Sinä olet varmaankin Daisy".

Nyökkäsin hänelle vastukseksi samalla katsoen häntä sulamispisteessä. Ashton Irwin.

En niinkään ollut hänen musiikkinsa fani, mutta tiesin kuitenkin kuka hän oli. Oh my god.

En ollut huomannut, että hän tarjosi minulle kättään ravistettavaksi, kunnes Mrs. Briggs yskäisi, tuoden minut takaisin todellisuuteen. Nolostuneena ravistin hänen kättään, sillä käteni oli varmaankin todella hikinen ja ällö.

"Anteeksi". kuiskasin ja käänsin katseeni alas nolostuneena. Ääliö.

"Ei se mitään kulta" hän nauroi katsoen takaisin Mrs. Briggsiin.

"Okei, eli jos voisitte nyt allekirjoittaa nämä paperit", Mrs. Briggs sanoi ja ojensi Ashtonille kynän ja muutaman paperin. Hän nyökkäsi ja kirjoitti nimensä niihin.

"Ja Daisy on myös.."

Katsoin Mrs. Briggsiä pyytävästi, ettei hän kertoisi Ashtonille sitä mitä aikoi. Sillä kun ihmiset saavat tietää 'ongelmistani' he eivät enää halua minua.

"Anna minulle edes mahdollisuus" sanoin Mrs. Briggsille äänettä ainoastaan liikutellen huuliani.

".. siis minä tarkoitan Daisyllä on eräs toistuva painajainen ehkä kerran tai kaksi viikossa. Yleensä hän puhuu tai itkee sen aikana", Mrs. Briggs sanoi. "Jos hän näkee sitä niin herätä hänet ja varmista onko hän kunnossa."

Huokaisin melkein helpotuksesta ja sanoen äänettömästi Mrs. Briggsille kiitokseni. Ashton ei tiedä.

Ainakaan vielä.

"Okei, mutta meidän on aika lähteä", Ashton sanoi. Nyökkäsin hänelle ja halasin vielä Mrs. Briggsiä.

Hän oli paras kaverini - ainoa kaverini - ja nyt minä joudun jättämään hänet.

Mutta joudun kuitenkin tänne takaisin viikossa, joten en ole jättämässä häntä lopullisesti.

"Hei hei Daisy, muista olla kiltisti", hän sanoi leikillään.

"Hei hei Mrs. Briggs".

Olen tavallaan ujo joten en puhunut muille orpokodin lapsille paljoa, joten minulla ei ole ketään muuta joka minun pitäisi hyvästellä. Seurasin Ashtonia, joka tarjoutui ottamaan matkalaukkuni minulta ja laittamaan sen takakonttiin.

Kun me pääsimme hänen autolleen Ashton avasi takakontin ja laittoi laukkuni sinne. Kun minä taas katsoin takapenkille ikkunoiden läpi niin sieltä putkahti kaksi päätä esiin säikyttäen minut todella pahasti.

"Onko tuo Daisy?" kysyi aasialaisen näköinen poika.

"Moi!" blondi poika sanoi.

"Luke, turpa kiinni", kuului äreä ääni edestä. Kurkistin kahden pään yli nähden hiukan hiekan värisiä hiuksia.

Jossain vaiheessa muistin heidän kaikkien nimet, mutta sitten lopetin heistä tykkäämisen joten olen jo ehtinyt unohtaa ne.

"Sori tuosta", Ashton hymyili kiltisti ja sulki takakontin. Hän avasi takaoven minulle samalla kun itse meni ajajan paikalle istumaan. Pian jo istuinkin takana niiden kahden muun kanssa.

"Daisy, tässä ovat Michael, Luke ja Calum", Ashton esitteli heidät minulle samalla katsoen minua taustapeilistä ja ajaen pois parkkipaikalta.

Hymyilin poijille ja katsoin hermostuneena ikkunasta pihalle. Katsoin puut ohittivat meidät, se muistutti minua siitä yöstä kun vanhempani hylkäsivät minut.

Epämukava hiljaisuus laskeutui autoon. Michael oli vaihtanut paikkaa, joten nyt hän istui minun ja Calumin välissä.

Silloin vatsani murahti saaden kaikkien katseet kohdistumaan minuun. Paitsi tietenkin Ashtonin sillä hän ajoi autoa.

"Sulla taitaa olla nälkä", Ashton nauroi.

Sinulla ei ole mitään ideaa kuinka suuri.

"Uh.. juu", vastasin nolosti katsoen häntä peilin kautta.

Hän katsoi minuun takaisin outo ilme kasvoillaan, mutta ei onneksi kuitenkaan sanonut mitään.

Lopulta pääsimme kotiin jossa Ashton tarjoutui näyttämään minulle huoneeni.

"Oletko valmis?" Ashton kysyi.

"Mihin?"

"Näkemään uuden mahtavan huoneesi", Ashton kikatti.

"Uh.. juu.. tottakai", vastasin hermostuneena ja raavin kättäni.

"Ne mene sitten. Avaa tuo ovi"

Painoin kahvasta ja työnsin oven auki, hätkähdin sen huoneen nähdessäni.

Seinät olivat pinkit ja sänkyni päädyssä oleva seinä oli kuorrutettu One Direction julisteilla. Sänky oli vaalean punainen, jossa oli ruskeita täpliä ympäri sitä.

"Tykkätkö siitä?" Ashton kysyi. "Me, uh, emme tienneet mistä pidät, joten Mrs. Briggs kertoi, että pidät kaikista tyttömäisistä jutuista ja One-"

Keskeytin Ashtonin takeltelun ja sanoin: "Ashton tämä on täydellinen! Teidän ei olisi tarvinnut tehdä tätä kaikkea minulle."

Ashton hymyili. "Oon alakerrassa jos tarvitset jotain".

Nyökkäsin hänelle ja kävin istumaan uudelle sängylleni.

~~~~

What do you like?