99 Skinny ● Adopted By 5sos || Finnish

Chapter 3

A S H T O N

"Daisy?" Huusin yläkertaan pidellen pizza laatikkoa toisessa kädessäni. "Voisitko tulla alas?"

Kävelin keittiöön ja laskin pizza laatikon alas pöydälle ja läpsäisin Michaelin käden pois sen luota.

"Odota Daisyä", sanoin tiukasti. Calum ja Luke laittoivat viiteen kuppiin jääkuutioita, sillä aikaa kun Michael kuolasi ruoan vieressä.

Daisy käveli keittiöön tällä kertaa päällään legginssit ja löysä valkoinen paita. Hänen reitensä olivat hyvin kapeat ja pienet, mutta en jaksanut ajatella sen merkitsevän mitään.

"En tiennyt mitä haluaisit syödä niin tilasin sitten pizzaa", kerroin hänelle.

"Oh.. olen allerginen pizzassa olevalle kastikkeelle.." hän sanoi ja katsoi vihreillä silmillään suoraan silmiini.

"Oh, um", mumisin ja katsoin Lukea 'auta-nyt'-ilmeellä. "En tiennyt tuota, mutta haluaisitko sä sitten jotain muuta?"

"Ei kiitos. Minulla ei ole nälkä", hän sanoi ja hymyili pehmeästi.

"Ottaisitko sitten jotain juotavaa?" Calum kysyi.

"Vettä, kiitos."

Calum painoi lasin jääkaapin vesi-nappia vasten ja pian lasiin tippui kirkasta nestemmäistä ainetta.

Me kaikki otimme pizzaa lautasillemme ja istuimme sitten pöydän ääreen.

"Ootko sä ihan varma ettet sä halua mitään?" Kysyin uudelleen, Daisyn silmät kiertelivät ympäri ämpäri keittiötä vältellen ruokamme katsomista.

"Juu, olen varma", hän vastasi.

Ruokailun jälkeen Daisy meni takaisin yläkertaan jättäen minut ja pojat keskenämme keittiöön.

"Olenko mä ainoa joka piti tuota vähän outona?" Luke kysyi katsoen pois puhelimestaan.

Calum ja Michael, jotka istuivat keittiön työtasolla katsoen minua kun kastelin kasveja katsoivat pian myös häntä.

"Juu", sanoin. "Hän on varmaan vaan hermostunut. Te tiedätte kuinka jotkut ihmiset eivät voi syödä kun ovat oikein hermostuneita."

"Nii, mutta.." Luke aloitti, mutta katse jonka annoin hänelle sai hänet itse lopettamaan oman lauseensa.

"Mitä jos me vain odotamme hetken ennenkuin alamme tuomitsemaan. Emmehän me ole tunteneet hänet kun vain päivän", Michael ehdotti.

Minä nyökkäsin ja laitoin tyhjän pizza laatikon roskikseen.

"Ja nyt kun meillä on alaikäinen täällä niin nukkumaan menoaika on klo 21", lisäsin. Pojat vain nyökkäsivät vastaukseksi.

"Me kyllä pystymme siihen."

"Turpa kiinni Luke. Kukaan ei kysynyt sinulta mitään."

"Michael."

"Sori."

***

"Aika mennä nukkumaan, kiddo", sanoin ja kurkistin Daisyn huoneeseen. Hän oli siellä ripustamassa vaatteitaan vaatekaappiinsa.

"Okei." Hän oli jo valmiiksi päällää pyjama shortsit ja pitkähihainen paita.

"Hyvää yötä!" sanoin ja katsoin kun hän asettautui sängylleen. Peittelin hänet hänen peittonsa alle.

"Hyvää yötä, Ashton."

Michael käveli Daisyn huoneen ohi kohti Calumin huonetta, jotta he voisivat pelata videopelejä kahdestaan.

"Yöitä Daisy!"

Calum seurasi hänen perässään ja toivotti myöskin Daisylle hyvät yöt. Luke myöskin ilmestyi jostain ja toivotti hyvää yötä Daisylle ja sen jälkeen hän käveli eri suuntaan kuin Calum ja Michael omaan huoneeseensa.

Calumin ja minun huoneet olivat Daisyn huoneesta katsottuna vasemmalla kun taas Michaelin ja Luken huoneet oikealla.

Laitoin Daisyn huoneen valot pois ja suljin oven hiljaan takanani kun poistuin hänen huoneestaan ja suuntasin kohti omaa huonettani.

***

D A I S Y

Joku ravisteli minua hereille hirveästä unesta jota olin nähnyt. Ashton oli tullut luokseni hänen silmänsä suurina ja täynnä huolta.

"Daisy? Kulta, oletko sä kunnossa?"

Kuulin itkemistä ja minulta kesti tovi tajuta, että itkijä olin minä.

"He jättivät minut." Nyyhkytin ja revin hiuksiani.

"Sh, ei mitään hätää." Ashton otti minut syleilyynsä ja keinutti meitä vähän edes takaisin. Minä itkin vain siinä hänen rintaansa vasten, siskoni huudot soivat vieläkin päässäni.

Joka kerta kun suljen silmäni näen selvän kuvan hänen pelokkaasta naamastaan autossa, joka ajaa koko ajan vain kauemmas ja kauemmas.

Joka kerta kun hengitän voin haistaa saman sateen hajun kuin silloin kun vanhempani olivat juuri hylänneet minut orpokodin eteen.

Minä odotin vanhempieni tulevan takaisin luokseni hakemaan minua ja vitsailevan ja nauravan, koska he eivät voisi koskaan jättää minua sillä tavalla. Jo kaksi vuotta olen odottanut heitä.

Mutta he eivät koskaan tulleet hakemaan minua.

"Kaikki on hyvin, kaikki on hyvin", hän kuiskaa uudelleen ja uudelleen korvaani ja samalla silitellen sotkuisia ruskeita hiuksiani. Normaalisti en olisi ikinä antanut kenenkään koskea minuun näin - vain Mrs. Briggsin.

Pian lopetin itkemisen, ja kamala kuva katosi mielestäni, jättäen minut tuurtaksi.

"Se oli vain unta." Ashton kuiskasi. "Se ei ole totta."

Hän ei tiennyt mistä minä näin unta. Eikä hän voi tietää, että se on totta.

Hän ei tiedä mitään.

Me pysyimme niin vielä hetken, kunnes hän otti kätensä pois ympäriltäni ja nousi istumaan.

"Anteeksi", minä kuiskasin ääni murtuen.

"Se on okei", hän vastasi. Hän piirteli kuvioita selkääni, ja pian olin jo melkein nukahtanut hänen olkapäätään vasten.

"Haluatko puhua siitä?" Ashton kysyi. En vastannut, sillä olin liian väsynyt ja heikko. "Daisy?"

"Oh." Hän mumisi kun hän tajusi, että olin melkein unessa. "Käy nukkumaan, Angel"

Hän varovasti laski minut takaisin nukkuma asentoon. Ashton kävi itse myöskin viereeni, toinen käsi selälläni ja toinen pääni alla. Hän veti minut kiinni itseensä ja veti peitot päällemme ja jatkoi sitten kuvioiden piirtelemistä selkääni ja samalla kuiskaten minulle mukavia asioita.

~~~~~

What you think?