99 Skinny ● Adopted By 5sos || Finnish

Chapter 20

D A I S Y

"Michael?" Minä avasin pelokkaasti oven. Michael nosti katseensa pois puhelimestaan kuullessaan huolestuneen ääneni.

"Mikä on vialla?" hän kysyi, laskien laitteen pois. Minä työnsin oven kiinni takanani kun olin päässyt sisälle ja vetänyt syvään henkeä.

Se koko koettelemus jolloin Ashton tönäisi minua tapahtui kaksi päivää sitten. Hän ei ikinä pyytänyt anteeksi. Luultavasti, koska hän on ollut Heidin kanssa kokoajan näiden kahden päivän aikana.

"Muistatko kun muutama päivä sitten kuulit kovan kolauksen Ashtonin huoneesta ja sinä kysyit oliko hän kunnossa?" Seisoin ovea vasten, peläten Michaelin vieressä istumista.

Minä en halunnut tulla työnnetyksi taas alas sängyltä.

"Juu . . ." Michael aloitti varoen. "Miksi et istu alas?"

"Ei", vastasin voimakkaasti. "Voin seisoakin. Joka tapauksessa, se ääni, olin minä. Minä . . . Minä istuin Ashtonin sängyllä ja me aloimme riidellä ja sitten hän tönäisi minut alas sängyltä."

"Olen varma ettei hän halunnut satuttaa sinua." Michael hymyili pehmeästi.

"Mutta hän ei ikinä pyytänyt anteeksi", minä sanoin.

"Odota vain. Hän on pian taas oma itsensä."

En voinut uskoa tätä. Sanomatta sanaakaan, minä lähdin. Kävelin Ashtonin ja Heidin ohi jotka katsoivat yhdessä leffaa olohuoneessa. Heidi loi minuun omahyväisen katseensa.

***

"Daisy!" Ashton huusi jostain päin sviittiämme.

"Niin?" Minä katsoin ylös puhelimestani; Olin viestittelemässä Carterin kanssa.

"Tule tänne", hän vastasi. Minä nousin ylös ja menin sinne missä hän ja Heidi olivat.

"Miksi otit Heidin meikit?" Ashton kysyi.

"Enkä ottanut."

"Sinä olit viimeinen ihminen joka käveli kohti kylpyhuonetta, jossa se oli." Ashton näytti pettyneeltä. "Joten sen täytyi olla sinä."

"Miksi minä haluaisin hänen tyhmät meikkinsä?" minä murisin, katsahtaen Heidiin.

Heidi teki äänen, ihan kuin hän yrittäisi estää nyyhkäisyä tulemasta. Minä pyöräytin silmiäni; taas sitä mennään.

"Minä voin tarkastaa hänen huoneensa", Heidi kommentoi, pyyhkien feikit kyyneleensä.

Ashton nyökkäsi ja nousi ylös, kävellen kohti huonetta jossa minä oleskelin yksin. Luke, Michael ja Calum nukkuivat samassa huoneessa. Ashton ja Heidi toisessa. Minut jätettiin yksin, extra sängyn kanssa.

Minusta tuntui yksinäiselle ja ei-halutulle siinä huoneessa.

Minä vihasin sitä.

Minä seurasin Ashtonia ja Heidiä yksinäiseen huoneeseeni.

"Aha." Ashton nappasi jotain lipastostani. Ripsiväri oli hänen kädessään.

Minä käännyin ja näin Heidin virnistävän. Hän lavasti minut.

"Minä en ottanut sitä. Heidi laittoi sen sinne. Ash, minä vannon", minä huudahdin.

"Minä olen väsynyt kaikkiin valheisiisi", Ashton sanoi. "Daisy, sinä teet helpoksi haluta lähettää sinut takaisin orpokotiin."

Minä päästin nyyhkäisyn. Eikä se ollut feikki niinkuin Heidin.

Ashton ja Heidi lähtivät huoneestani, jättäen minut yksin itkemään. Kuinka hän voi sanoa noin?

Minkälaiseksi Heidi on hänet muuttamassa?

Kymmenen minuutin päästä kuulin Calum ja jonkun uuden ihmisen äänen jostain päin sviittiä.

"Daisy, tule tapaamaan eräs", Luke huusi oveni läpi. Pyyhin silmäni ja yritin näyttää sille kuin en juuri olisi itkenyt.

Menin ulos huoneestani ja näin Calumin halamassa jotain tyttöä. Hänen hiuksensä olivat pitkät ruskeat ja laineikkaat. Hän oli kaunis.

"Daisy, tämä on tyttöystäväni Danielle", Calum esitteli hänet.

Hän katsoi minua oudosti. Oh God, näkeekö hän vale hymyni läpi ja tietää että olen itkenyt?

Muutaman sekuntin päästä hän korvaa katseensa hymyllä ja antaa minulle ystävällisen halauksen. Kun hän vetäytyi pois halauksesta hän katsoi minua sekuntin liian pitkään.

Se oli selvää, että hän epäili jotain.

Danielle seisoi nyt Heidin edessä. Heidi katsoi häneen kun Danielle esitteli itsensä.

Danielle ei halannut Heidiä, sen sijaan hän käveli takaisin Calumin luokse.

"Joten, minä ajattelin, että voisimme mennä tänään ulos." Minä katsoin Ashtonin äänen suuntaan.

Hienoa.

Minä loin häneen pyytävän katseen. Mutta hän ei katsonut minua kertaakaan.

"Kyllä. Se olisi kivaa", Calum sanoi halaten tyttöystäväänsä takaata päin. Danielle oli mukava, toisin kuin Heidi. Katsahdin Heidiin ja Heidi katsoi minuun tiukasti.

Jos katseet voisivat tappaa . . .

Minä huokaisin ja kävelin takaisin hiljaiseen, yksinäiseen huoneeseeni. Kuinka Ashton pystyi vain jättämään minut?

"Daisy!" Ashtonin ääni huusi juuri kun istuin alas.

Minä voihkaisin ja nousin ylös, kävellen ulos olohuoneeseen.

Heidi seisoi Ashtonin takana, virnistäen minulle.

"Sinun täytyy alkaa kohdella Heidiä mukavasti", Ashton sanoi. Jokainen huoneessa olija lopetti tekemisensä ja alkoi tuijottamaan meitä.

"Mitä?"

"Sinä satutat hänen tunteitaan. Lopeta olemasta mustasukkainen pikku kakara ja ole hänelle mukava", Ashton sanoi. "Kaikki ne viisastelut, likaiset katseet. Olen kyllästynyt niihin."

"Minä en ole tehnyt mitään", minä parahdin.

Minä katsahdin Danielleen joka katsoi minua sympaattisesti.

"Älä laita minua panemaan sinua taas kotiarestiin."

Minä suljin suuni ja katsoin Ashtonista Heidiin. Minä päästi äänen - jonkin näköisen huokauksen tai vaikerruksen - ja käännyin kannoillani, juosten takaisin huoneeseeni.

Lukitsin huoneeni oven ja valuin lattialle. Ashtonin ilkeä tyttöystävä tulisi olemaa syy kuolemaani.

***

Not good!