99 Skinny ● Adopted By 5sos || Finnish

Chapter 24

A S H T O N

Se tapahtui kaksi päivää sitten. Kaksi päivää sitten tajusin, että tyttöystäväni oli repimässä minut ja Daisyn erilleen - Mutta minä työnsin sen mieleni perälle. Kaksi päivää sitten Daisy, Dani ja Heidi tappelivat. Kaksi päivää sitten Daisy päästi kaiken sen ulos, huutaen ja kiroillen Heidille.

Me emme jättäneet Dania ja Heidiä tai Daisyä ja Heidi keskenään (tai heitä kolmea keskenään) siltä varalta etteivät he alkaisi tappelemaan. Nyt n olimme syömässä ja olimme juuri ottamassa jälkiruokaa, jonka Heidi oli meille tehnyt.

"Oletteko valmiita syömään parhaita keksejä mitä tulette syömään koko elämänne aikana?" Heidin pehmeä ääni kysyi kun hän kyyristyi ottamaan keksit uunista. Me kaikki nyökkäsimme, vaikka Heidi olikin selkä meihin päin. Daisy ei vieläkään syönyt paljoa, mutta hän söi suurimman osan pääruoastaan.

Heidi toi lautasellisen höyryäviä keksejä. "Varovasti, ne ovat kuumia." Hän suukotti minua poskelle. Me kaikki otimme muutaman lautaselta ja odotimme niiden viilenemistä.

"Minkälaisia nämä ovat?" Calum mietti, tökkien keksiään sormellaan vain vetäistäkseen nyt palaneen sormensa pois ja alkaen puhaltaa ihoaan.

"Oh, tiedäthän, normaaleja vanhanaikaisia sokerikeksejä", hän vastasi. "Oh, katsokaa. Ne ovat viilenneitä. Kaikki, ottakaa haukku."

Me kaikki puraisimme lämpimiä keksejämme, nautiskellen niiden makeasta mausta.

"Huh", Calum mumisi suu täynnä. "Nämä maistuvat ihan -"

Aivan äkkiä, Daisy alkoi yskimään n tiputti keksinsä lattialle.

"Daisy?" Dani kurottui huolestuneesti koskettamaan nuoren tytön kättä. "Mikä on?"

Dani, joka ei ollut maistanut omaa keksiään, maistoi omaansa, samalla kun Daisy yski ja köhisi.

Danin silmät laajentuivat. "Voi paska! Näissä on maapähkinävoita!"

"En voi . . .", Daisy huohotti. "En voi hengittää!"

Daisy yski ja veti paitansa hihan naamansa eteen, jos se olisi auttanut häntä hengittämään.

"Mitä?" Minä kysyi hämmentyneenä.

"Hän on allerginen maapähkinävoille", Dani huusi paniikissa. "Hänen pitää päästä sairaalaan!"

Calum meni sekaisin ja soitti ambulanssin.

"Vittu", minä huusin, nousten pois tuoliltani. Nostin Daisy syliini käsilläni.

"Ashton!" Luke kutsui samalla kun juoksin ulos hotellista. En halunnut hukata aikaa hissillä menemiseen, joten juoksin portaat alas niin nopeasti kuin vain pystyin. Daisy huohotti ja yski, puristaen samalla paitaani.

Juoksin aulan halki ja ulos ulko-ovista, kiroten tajutessani ettei minulla ollut autoni avaimia. Ei aikaa hukattavaksi.

Juoksin kävelytielle, huutaen taksia. Yksi pysähtyi kävelytien viereen, minä heittäydyin sen sisälle.

"Paikalliseen sairaalaan. Aja!" Minä huusin. Taksikuski painoi kaasua.

"Kaikki tulee vielä kuntoon, kulta", minä kuiskasin, tuudittaen häntä rintaani vasten.

Hänen sydämen sykkeensä hidastui dramaattisesti, ja hän ei enää yskinyt niin paljoa.

"Ei." Minä itkin nyt. "Pysy hereillä. Sinä tulet kuntoon. Kiltti."

Minä katsoi kuskiin. "Aja nopeammin! Jooko!"

Minä katsoi alas tyttäreeni ja otin kiinni hänen kädestään. "Purista, jos luulet minut. Jooko."

Minä tunsin kevyemmän puristuksen, juuri ennen kuin hänen silmänsä sulkeutuivat ja hän menetti tajuntansa.

***
D A I S Y

Ensimmäinen asia, jonka näin avattuani silmäni oli iso ilmapallo, jossa oli sarjakuva-Daisy-kukka.

Mitä helvettiä?

Katsoin ympärilleni, räpytellen silmiäni jatkuvasti yrittäen tarkentaa sumean näköni. Minä olin sairaalahuoneessa, makaamassa sängyllä useiden pehmokarhujen ja ilmapallojen ympäröimänä. Oli selvää, että olin sairaalassa? Mutta miksi? Mitä tapahtui?

Pian lääkäri tuli huoneeseen. Hän muistutti minua siitä lääkäristä, joka punnitsi minut kun Ashton oli mukanani.

Ashton

"Ah, olet jo hereillä." Hän veti tuolin vuoteen vierelle ja istui sille. "Miltä sinusta tuntuu?"

"Hämmentyneelle. Mitä tapahtui?" Minä kysyin.

"Sinä sait allergisen reaktion maapähkinävoikeksistä. Isäsi oli hyvin huolissaan sinusta", lääkäri naurahti. "Me kerroimme hänelle, että tulet kuntoon, mutta hän vain jatkoi häiritsemistämme, sillä halusi nähdä sinut."

Juuri silloin muistin kaiken. Kaikki viimeisimmät muistot vilisivät silmieni ohitse. Keksit, jotka Heidi meille antoi. Minä kykenemättömänä hengittämään; Ashton kantamassa minut pois hotellista; Ashton yrittämässä saada taksia; minä puristamassa hänen kättään. Loppua en tiennyt, sillä menetin tajuntani.

Heidi teki sen tahallaan. Sain pienen flashbackin siihen päivään kun Calum tarjosi minille maapähkinävoileipää, ja minä kerroin hänelle olevani allerginen. Heidi kuuli sen. Minä tiedän hänen kuulleen.

Minä toivoin Ashtoninkin tietävän.

"Haluaisitko isäsi tänne katsomaan sinua?" Lääkäri kysyi.

"En", minä sanoin. "Haluan Daniellen. Älkää päästäkö isääni tänne."

Lääkäri lähti. Dani käveli sisään, muutamaa hetkeä myöhemmin.

"Hei." Hän istui tuolille, jossa lääkäri oli vasta istunut.

"Hei."

"Kuinka voit?"

Minä kohautin olkapäitäni, tuijottaen kattoa.

"Mikä sinulla on?"

"En halua enää asua Ashtonin kanssa", minä myönsin, tehden parhaani yrittäessäni estää uusia kyyneleitä syntymästä.

"Mitä? Miksi?"

"En voi sietää Heidiä. Hän vei tämän liian pitkälle, tällä kertaa." Katsoi Daniin.

Daniellen silmiin syttyi viha. Kun hänellä oli tuo katse oli parasta pitää häneen hiukan väliä.

Sanomatta sanaakaan hän nousi ylös ja juoksi pois huoneesta.

Ja tässä taas yksi teille! ILY!❤