99 Skinny ● Adopted By 5sos || Finnish

Chapter 28

D A I S Y

*VAROITUS*

*LUE OMALLA RISKILLÄ!*

Söin ihan kamalasti. Voi luoja. Kun kukaan ei kiinnittänyt minuun huomiota hivuttauduin pois ja periaatteessa juoksin huoneeseeni ja lukitsin itseni sinne. Kävelin sängyn viereisellä seinällä olevan koko vartalopeilini luokse ja pysähdyin sen eteen sivuttain. Käteni olivat paitani helmoilla samalla kun vedin sen ylös. Meinasin yökätä peilistä heijastuvalle näylle.

Vatsani oli pullistunut rumasti kaikesta ruoasta mitä söin. Olen iloinen etten ole Amerikkalainen; kiitospäivä on kamala.

Päässäni oleva ääni, joka aina nalkuttaa minulle painostani, meni sekaisin.

"Olet kamalan lihava."

"Näytät ihan valaalle."

"Näin käy kun syöt."

Halusin oksentaa. Kaaduin lattialle kyynelissä, halaten jalkojani ja keinuen ees taas. Sitten sain idean, ryömin matkalaukulleni ja löysin hätäteräni. Pakkasin sen, että se voisi auttaa minua selviytymään kaikesta.

Viileä metalli liukui ranteeni läpi. Katsoin kuinka veri tuli pinnalle ja valui viillosta. Tein sen uudelleen noin kymmenen kertaa, tajuamatta mitä oikeasti tein, ennenkuin joku koputti huoneeni oveen. Piilotin nopeasti todisteet, päätyen peittämään viiltoni kädelläni, tahrien itseni verellä. Voi paska!

"Daisy? Oletko kunnossa?" Se oli Luke.

"Olen", valehtelin.

"Okei. Ashton haluaisi sinut katsomaan elokuvan kanssamme", Luke sanoi.

"Okei. Tulen ihan kohta", vastasin.

Odotin, kunnes en enää pystynyt kuulemaan Luken askelia ja juoksin sitten kylpyhuoneeseen pesemään verijäljet pois ja laittamaan siteen haavojeni ympärille. Sitten livahdin Ashtonin huoneeseen ja sujautin yhden hänen huppareistaan päälleni, joka tuoksui hänen partavedeltään.

Menin olohuoneeseen, saaden muilta outoja katseita, sillä ulkona oli melkein 27 astetta.

"Minulla on kylmä", sanoin yksinkertaisesti.

He kaikki nyökkäsit ja siirsivät katseensa takaisin TV:hen. Calum ja Dani olivat ahtautuneet nojatuoliin yhdessä, Ashton piti minulle paikkaa sohvalla, Michael oli sohvan toisessa reunassa ja Luke istui erillisellä sohvalla. Istuin Ashtonin vieressä, nojaten hänen kylkeensä.

"Tässä, sinä voit valita elokuvan", Ashton sanoi minulle ojentaen kaukosäätimen.

"Okei." Minä selasin läpi elokuvalistaa, epävarmana siitä minkä valitsisin. Rakastan Disneyn elokuvia joten pysähdyin Frozenin kohdalle. "Tämä?" Kysyin muilta.

"Ei!" Michael kirkaisi ja sukelsi sohvan halki. Ottaen kiinni kaukosäätimestä ja taistellen kanssani siitä.

"Michael!" Kikatin, yrittäen saada kaukosäätimen takaisin.

En tiedä miten se tapahtui, mutta seuraava asia jonka tajusin olin kun viillellyn käteni hiha oli vedetty ylös ja Michaelilla oli todella kova ote siitä. Silmäni suurenivat kun tajusin, että Ashton ja Michael tuijottivat sidettä ranteessani. Huone vaipui hiljaisuuteen noin kuudeksi sekunniksi.

"Mitä hittoa?" Michael nosti ranteeni naamansa eteen, tutkien siteitäni. "Mitä tapahtui?"

Paska.

"Um . . Kaaduin yhtenä päivänä", minä valehtelin. "Ja naarmutin ranteeni."

Ashton otti ranteeni ja katsoi sitä, pidellen sitä tiukasti paikoillaan, vaikka yritinkin ravistella sitä pois Ashtonin otteesta.

"Ashton -" aloitin kun Ashton liu'utti yhden siteistä pois, paljastaen muutaman viillon.

"Oh my god", Dani haukkoi henkeään. Vetäisin käteni pois hänen otteestaan ja vedin hihan alas.

"Minä kaaduin ja naarmutin itseäni. Olen ihan kunnossa", yritin edelleen pitää valheeni hengissä.

"Mennään." Ashton nousi seisomaan.

"Minne?"

"Menemme kävelylle ja puhumme tästä. Tule nyt", Ashton sanoi ankarasti.

Pidin pääni maassa häpeästä ja seurasin Ashtonia.

***

Hiekka täytti varpaideni välit, muistuttaen minua siitä kuinka minä ja Carter tapasimme aina rannalla auringon laskiessa.

Voihan! Carter. Unohdin kertoa hänelle että lähden Calilta. Tein itselleni muistutuksen päässäni että laitan hänelle viestiä myöhemmin.

Minä ja Ashton kävelimme pitkin rantaa jotta voisimme 'jutella joistain asioista.'

"Oletko sä vihainen?" Rikoin viimein hiljaisuuden.

"En tietenkään", hänen äänensä oli käheä ja surullinen. "Olen vain surullinen, että teit noin."

"Olen pahoillani. En ajatellut ja sillä hetkellä luulin sen auttavan", minä mumisin, katsoen alas hiekkaan.

"Auttaa mihin? Miksi teit niin?" Ashton kysyi.

"Söin kaiken sen ruoan pienenä Kiitospäivänämme ja olin niin ällöttynyt itseeni." Tunsin kyyneleet silmissäni, jotka uhkasivat tippua.

Ashton pysäytti meidät ja otti kiinni leuastani, pakottaen minut katsomaan hänen surullisiin silmiinsä. "Kuuntele minua. Olet kaunein 15 vuotias jonka olen koskaan tavannut eikä sinun tarvitse huolehtia painostasi yhtä vakavasti kuin teet. Voisit painaa miljoona kiloa ja olisit silti kaunis", hän kikatti. "Mutta oikeasti tämä ei muuta mitään, mutta haluan sinun vain tietävän, että olet kaunis sisältä ja ulkoa eikä sinun tarvitse olla niin ankara itsellesi. Muut tytöt voisivat tappaa vartalostasi ja toivon että tajuaisit sen. Okei? Joten, ole kiltti äläkä ole niin ankara itsellesi, koska näkemisesi onnettomana tappaa minut."

"Ja jos ikinä tarvitset minua, minä olen täällä", Ashton lisäsi. "Minä lupaan. Mitä vain se onkaan. Ole kiltti, ensi kerralla tule luokseni. Ole kiltti."

Minä halasin häntä, itkien vasten hänen olkapäätään, kun hän on niin ihana. En ansainnut häntä.

Hän halasi takaisin, hitaasti keinuttaen meitä edes takaisin.

"Minä . . .", minä änkytin. "Minä rakastan sua."

Ashton suuteli päälakeani. "Minä rakastan sinua enemmän. Niin paljon enemmän."

Viimein sain tän kirjoitettua. Ja teksti saattaa sisältää aika paljon k-virheitä, sillä mie oon täl hetkel iha hiton väsyny enkä sen takii voi olla iha varma kui hyvi tää miu suomenkieli pelaa xd but enjoy my loves!❤