Chapter 29

2K 243 56
                                    

D A I S Y

*kuukausi myöhemmin*

"Daisy!" Ashtonin ääni huusi alakerrasta.

Kyllä, alakerrasta. Emme olleet enää hotellissa. Olimme kotona tauolla. Nousin ylös sängyltäni ja juoksin rappuset alas olohuoneeseen.

"Me ajattelimme mennä ostarille", Ashton aloitti. "Ja, no, sinulla on mennyt hyvin ajamisen kanssa niin, haluaisitko sinä ajaa?"

Tämä olisi ensimmäinen kerta kun ajaisin kaikki pojat jonnekin. Olin ajanut Ashtonin paikkoihi, niinkuin kauppaan, aluksi harjoitteluksi, mutten ikinä koko porukkaa.

Minä nyökkäsin iloisena. Olin vastikään saanut harjoittelijan lupani ja Ashton auttoi minua oppimaan ajamaan.

"Oletko valmis lähtemään nyt?" Ashton kysyi.

"Juu. Minun pitää vain hakea kenkäni." Juoksin ylös ja laitoin jotkut kengät jalkoihini ja laitoin valot pois päältä.

Kun tulin alas Ashton heilutteli avaimia edessäni.

"Shotgun!" Calum huudahti ja juoksi ovesta pihalle. Michael seurasi hänen kannoillaan.

"Ei! Minun pitää olla pelkääjän paikalla!" Ashton huusi ja juoksi heidän peräänsä.

"Idiootit", minä ja Luke sanoimme saman aikaisesti. Me nauroimme ja kävelimme pihalle, sulkien ja lukiten oven takanamme.

Ashton oli pelkääjän paikalla, kärsivällisesti odottaen minua ja Lukea, Michaelin ja Calumin mököttäessä takapenkillä. Luke kiipesi takapenkille ja ahtautui sinne.

Minä menin ajajan paikalle ja vapisten käänsin avainta lukossa.

"Älä huolehdi", Ashton kuroittui pörröttäen hiuksiani. "Jätkät, olkaa hiljaa niin Daisy voi keskittyä", Ashton lisäsi ja kääntyi poikia päin.

Laitoin turvavyöni kiinni ja aloin pakittamaan tielle. Kolmikko takana pysyi hiljaan koko matkan ajan. He eivät edes valittaneet kun ajoin vähän hitaasti.

Kunnes keski-ikäinen mies hermostui minulle ja huusi minulle töykeitä juttuja, kun ajoin alle nopeusrajoituksen. Ashton oli melkein valmis tappamaan jonkun.

"Miten hän viitsikään sanoa noin aloittelijalle", Ashton puuskahti.

"Ashton se on okei", minä naurahdin, katsoen häntä puolikkaan sekunnin.

"Silmät tiehen!" Ashton kirkaisi. Minä löin jarrut pohjaan yllätyksestä, saaden takanamme ajavan auton melkein törmäämään meihin.

Auto tööttäsi meille ja ajoi ohitsemme.

"Sori . . .", Ashton punastui.

Minä käännyin kiireiselle ostarin parkkipaikalle. Onnistuneen parkinnan nousimme ulos autosta ja menimme sisälle ostarille. Ashton halusi mennä johonkin kauppaan, kun taas loput pojat halusivat mennä Hot Topiciin. Päätin mennä muiden poikien kanssa Hot Topiciin.

"Älkää kadottako häntä", Ashton varoitti poikia.

"Emme."

"Michael, minä tunnen sinut. Sinä kadotit Danielin muutamassa ensimmäisessä päivässä. Älä. Kadota. Daisyä." Ashton sanoi ankarasti.

"Minä pidän häntä silmällä", Luke vakuutti.

"Olen melkein 16!" Minä valitin. "En tarvitse lapsenvahtia."

Ashton nauroi ja suuteli minua päälaelle.

"Saanko minukin pusun?" Calum kysyi kun Ashton käveli pois.

"Töykeä", Calum puuskahti kun taas Ashton pyöräytti hänelle silmiään.

Me kävelimme Hot Topiciin, kun Calumin piti mennä pissalle, joten meitä oli vain Michael, Luke ja minä. Michael ja Luke katselivat joitain bändien t-paitoja kun minä vain kävelin ympäriinsä, etsimättä mitään. Pysähdyin koru telineen luokse ja nostin sieltä kultaisen ystävyyskaulakorun.

Sydäntäni särki kun muistin Auburnin.

"Hei. Voinko auttaa löytämään jotakin?"

Hypähdin säikähdyksestä ja heitin kaulakorun kädestäni. Kuinka noloa.

Käännyin nähdäkseni ikäiseni pojan. Korjaus ; söpön ikäiseni pojan. Hänen hiuksensa olivat ruskeat, mutta suurimmaksi osaksi hänen snapbackinsä alla ja hänen silmänsä olivat kauniin vaalean siniset. Hänen hymynsä oli ihana, myös. Punastuin kun kaulakoru laskeutui hänen jalkoihinsa.

Halusin vain kuihtua ja kuolla pois nolattuani itseni. "Oops!"

"Hei." Poika nojasi hyllyä vasten.

"Hei." Muistin kaulakorun ja nopeasti poimin sen.

Tottakai samaan aikaan kuin hän saaden päämme osumaan yhteen.

"Ow!" Me molemmat huudahdimme, katsoen toistemme silmiin. Oh my god.

Hänen naamansa oli vain senttien päässä omastani. Me molemmat aloimme nauramaan ja hän nosti kaulakorun ja laski sen paikoilleen.

"Anteeks", minä purskahdin, hieroen kipeää otsaani.

"Ei mitään", hän hymyili. "Mikä sun nimi on?" Hän lisäsi uteliaana.

"Daisy."

"Niinkuin se kukka?"

"Niinkuin se kukka", minä vahvistin.

"Olen Jacob", hän esitteli itsensä. Me juttelimme vielä hetken, kunnes katsoin hänen taakseen ja huomasin Luken ja Michaelin hihittämässä meille.

"Oh! Uh, mun pitää mennä", minä sanoin. Michael ja Luke kävelivät ohitsemme kohti kassaa.

"Daisy, tule", Luke sanoi.

Jacob katsoi Lukesta minuun, naama venähtäen. "Oh."

"Ei!" Minä huudahdin. "Me emme . . hän ei ole . . . Minä en ole -" minä takeltelin, epävarmana siitä kuinka kertoisin hänelle ettemme minä ja Luke seurustelleet.

Jos seurustelisimme, se olisi outoa.

Luke on komea ja kaikkea, mutta en usko että Ashton sallisi sitä.

Jacob otti vanhan kuitin taskustaan ja alkoi kirjoittamaan siihen.

"Sä oot söpö. Tässä on mun numero. Tekstaa mulle?" Hän hymyili uudelleen. Tuota hiton hymyä.

Hymyilin hänelle takaisin ja otin paperin, laittaen sen taskuuni. Luke ja Michael tuijottivat meitä.

Menin heidän luokseen kassalle, yrittäen piilottaa pinkit poskeni.

"Ohh, Daisy saa kohta", Michael huudahti samalla ku otti kassinsa ja lähti kävelemään pois kaupasta.

"Turpa kii!" Minä vikisin, seuraten häntä.

"Daisy alkaa päästä jyvälle", Luke kiusasi kun tapasimme Calumin kanssa.

"Mitä?" Calum kikatti.

"Daisy sai pojan numeron", Michael virnisti, pukaten kevyesti olkapäätäni. Kaikki kolme poikaa alkoivat huutelemaan ja kiusaamaan minua siitä, kunnes tapasimme taas Ashtonin kanssa.

Kukaan heistä ei tuonut sitä esiin Ashin läsnäollessa, josta olin kiitollinen, sillä en uskoisi Ashtonin olevan iloinen, että hänen pikku tyttönsä sai söpön pojan numeron.

***

Pitkästä aikaa osaa :) en voi kylläkää luvata että näitä alkaisi tulemaan tämän useammin sillä koulu ja kaverit vie suurimman osan miu vapaa ajast.. mutta kertokaa ihmees mitä ootte mieltä on tosi kiva aina saada kommenttii ni se motivoi kirjottamaa tätä vhä enemmä :)

99 Skinny ● Adopted By 5sos || FinnishOnde histórias criam vida. Descubra agora