99 Skinny ● Adopted By 5sos || Finnish

Chapter 6

L U K E

"Luke voisitko käydä hakemassa Daisyn yläkerrasta?" Ashton kysyi, samalla kaataen lasin täyteen appeliisini mehua hänelle. Nousin ylös baarituolilta ja suuntasin ylös ohittaen Michaelin matkalla.

"Hyvää huomenta", sanoin hymyillen Michaelille, saavuttuani Daisyn ovelle.

"Turpa kiinni Luke", Michael voihkaisi sulkien huoneensa oven takanaan. Katsoin vielä hetken Michaelin takaraivoa kun hän käveli kohti alakertaan aamupalalle.

Painoin kahvasta ja avasin Daisyn huoneen oven, unohtaen kokonaan koputtaa ensin.

Daisy istui sängyllään etsien jotain matkalaukustaan. Hänen collagepaitansa hihat olivat kääritty ylös paljastaen hänen pienet kätensä ja -

"Mitä helvettiä?" minä huudahdin selvästi yllättäen hänet.

Daisy kiljaisi. Hänen pelokkaat ja yllättyneet silmänsä kääntyivät nopeasti katsomaan minua.

"Voi Jumala Luke, sä säikäytit mut."

"Mitä nuo ovat?" Kysyin osoittaen Daisyn käteen.

*Viiltely varoitus* *Viiltely varoitus*

Hän katsoi alas käsiinsä, tajuanta löi häneen kuin tiiliseinä. Daisy laski nopeasti hihansa alas hymyillen minulle viattomasti.

"Mun kaverilla on kissa.." hän yritti selittää.

Laitoin hänen huoneensa oven kiinni ja kävelin hänen luokseen ottaen kiinni hänen kädestään.

"Luke, älä", Daisy vaikeroi. Nostin hänen hihansa ylös ja kuljettelin peukaloani viilloilla.

"Kuinka vanhoja nämä ovat?" minä murisin.

Hän katsoi alas häpeissään. "Kaksi päivää vanhoja."

Hänen ranteensa olivat peitetty lukemattoman monilla viiltelyarvilla.

Istuin hänen viereensä. "Miksi?"

"Luke, unohda koko juttu. Jooko."

"En, puhu minulle."

"Luke -"

"En aio kertoa kenellekään", tokaisin. "Jos - jos se on se mistä sinä olet huolissasi. Lupaan pitää tämän meidän välisenämme."

"Sinä et halua minua enää jos kerron. Jos Ashton saa tietää hän ei enää -"

"Ashtonkin viilteli joskus", minä myönsin. "Hän ei ikinä voisi hylätä sinua tuon takia."

"Kaikki jotka saavat tietää tästä jättävät minut", Daisy sanoi. "Tarvitsen mahdollisuuden."

Minä huokaisin. "Ashton ei jätä sinua. Me emme jätä sinua."

Daisy huokaisi katsoen paljaita käsiään sitten siirtäen katseensa minuun. "Se alkoi kun olin 12 - siis viiltely. Vanhempani, he -"

Hän keskeytti lauseensa katsoen sänkynsä reunaa katuvasti. Hänen silmänsä kiiltelivät kyynelistä, mutta hän onnistui pitämään ne sisällään.

"He mitä?" minä kiirehdin.

"He vihasivat minua", hän myönsi. "He rakastivat siskoani enemmän kuin minua. Se on syy miksi he ajoivat pois siskoni kanssa, jättäen minut sinne."

"Daisy tuo ei ole totta", minä väitin, ojentaen käteni pyyhkimään pois kyyneleen joka valui pitkin hänen poskeaan.

"On se", hän kertoi. "Joka päivä vanhempani kiusasivat minua, äitini kutsui minua lihavaksi ja rumaksi kun taas isäni sanoi minua tyhmäksi ja laiskaksi. He periaatteessa pakottivat minua viiltelemään ja näännyttämään itseni."

Hän ei ehtinyt huomata virhettään ennen kuin minä sanoin: "Siis, mitä?"

"Voin ihan hyvin kertoa sinulle nyt", Daisy sanoi sarkastisesti. "Minä olen anorektikko ja ensimmäisenä päivänäni täällä minä valehtelin siitä, että olen allerginen tomaattikastikkeelle, jotta minun ei tarvitsisi syödä." Hän katsoi alas häpeissään, lisäten perään vielä yhden rikkonaisen: "Anteeksi."

Katsoin häntä ylhäältä alas, miettien mitä minun pitäisi tehdä.

"Olen niin pahoillani -"

Daisy nyökkäsi.

"- Mutta luulen, että minun pitää kertoa Ashtonille", aloitin rauhallisesti.

"Mitä? Ei! Sinä lupasit!" hän kuiskasi ankarasti.

"Hänen täytyy saada tietää "

"Hän saa. Pian."

"Hänen pitää saada tietää mahdollisimman pian ennen kuin on liian myöhäistä", sanoin kävellen jo Daisyn huoneen ovelle.

"Luke!"

Hän seurasi laittaen hihansa takaisin alas. Me kinastelimme hiljaa koko matkan alas portaita.

"Ashton minun täytyy kertoa sinulle jotain."

Minä katsoin ensin Calumiin ja Michaeliin, jotka odottivat jotain 'juorua' ja sitten Daisyyn, joka oli heidän takanaan, hänen silmänsä katsoen suoraan minuun. Nuo vihreät silmät, ne näyttävät niin kovilta, kylmiltä ja häijyiltä, ja samalla niin kilteille, surullisille ja viattomille. Niiden takana oli jotain polttavaa. Minä aukaisin suuni, silmäni edelleen lukittuina Daisyyn. Hän surullisena katsoi alas ja tuijotti lattiaa.

Jokainen joka saa tietää jättää minut. Tarvitsen mahdollisuuden.

"Luke?"

Ashtonin ääni toi minut takaisin todellisuuteen. Pieni tuike Daisyn silmissä lähti kokonaan, kun hänen silmänsä täytti surullisuus ja tyhjyys. Katsoin Ashtoniin, se hirveä katse joka Daisyllä oli sai minut epäilemään.

"Minä halusin kertoa sinulle, että.. minä rakastan sinua."

Ashton katsoi minua kummastuneena. "Minäkin rakastan sinua.. luulisin." Hän meni takaisin jakamaan pannukakkuja viidelle lautaselle.

Katsoin Daisyä, joka huokaisi helpotuksesta ja antoi minulle pienen hymyn.

"Kiitos", hän muodosti huulillaan.

Minä nyökkäsin ja nappasin minun lautasellisen ruokaa.

"Ai niin", Ashton sanoi.

"Daisy meidän pitää puhua koulusta."