99 Skinny ● Adopted By 5sos || Finnish

Chapter 5

D A I S Y 

Kun pääsin huoneeseeni olin lähellä kompastua moniin ostoskasseihini. Laskin kaikki kassit alas ja otin uuden iPhoneni - jonka Ashton osti minulle - pois taskustani. 

En ansainnut tätä kaikkea, mutta Ashton oli liian mukava ja uskoi minun ansaitsevan.

"Daisy!" Ashton huusi ja kuulin kuinka hän käveli ylös portaita kohti huonettani.

"Nii?" Huusin takaisin laittaen puhelimeni yöpöydälleni.

"Voimmeko puhua?" Ashton kysyi normaalilla äänellään. Hän seisoi nyt oven raossa kuljetellen kättään kiharissa hiuksissaan.

"Tottakai." Olen jo hetken pelännyt tämän hetken saapumista.

Istuin sängylleni ja Ashton istui minua vastapäätä. Hän vilkaisi vielä puhelimansa ja sanoi sitten: "Joten, mitä siinä sinun toistuvassa painajaisessasi tapahtuu?"

"Ashton.."

A S H T O N 

"Ashton.."

"Kyllä minä välitän. Tiedän, että et usko minuun, mutta minä välitän. Ja voidakseni auttaa sinua minun pitää tietää tuollaiset jutut."

"Okei. Pidätään tämä sitten meidän välisenä. Eli se painajainen.. on oikeasti tapahtunut", Daisy sanoi, leikkien sormillaan hermostuneesti. "Se on siitä kun vanhempani jättivät minut. He ajoivat minut ja siskoni orpokodille ja käskivät minun lähteä autosta, sitten he vain jättivät minut sinne vieden siskoni mukanaan."

"Oikeasti? Olen pahoillani.."

Daisy hymyili minulle surullisesti. "He aina rakastivat siskoani enemmän kuin minua, joten se ei ollut yllättävää, että he hylkäsivät minut sinne orpokodin pihalle sateisena päivänä. Joka tapauksessa, minä nukahdin sinne orpokodin rappusille. Seuraavana päivänä Mrs. Briggs löysi minut ja otti minut siipensä alle."

"Kuinka surullista. Olen todella pahoillani", sanoin tytölle.

"Niin." Daisy näytti sille kuin hän saattaisi purskahtaa itkuun milloin hyvänsä, mutta hän piti sen sisällään. Hän on todella vahva. "Kaipaan siskoani."

Katsoin alas. "Annan sinulle aikaa yksin. Huuda jos tarvitset jotain."

Menin olohuoneeseen, jonne kaikki pojat olivat kerääntyneet.

"Saitko sen?" Michael kysyi.

"Sain", minä vahvistin painaen puhelimeni 'play'-nappia.

"Minusta tuntuu vähän pahalle. Daisy ei tiedä, että nauhoitit koko keskustelun ja nyt me aiomme kuunnella sen", Luke kommentoi. Juuri kun olimme puolivälissä Daisy tuli alas ja kuuli sen.

"Mitä vittua?!" Daisy huudahti.

"Mitä minä sanoinkaan kiroilusta?"

"Juuri kun olin alkanut oikeasti luottamaan sinuun!" Daisy sanoi vihaisella ja vahingoittuneella äänellä. "Minä sanoi sinulle, että se jää meidän väliseksemme ja sinä kerroit muillekin?"

"Daisy, minä.."

"Säästä valheesi", hän töksäytti ja marssi takaisin ylös.

"Sinä mokasit juuri todella pahasti."

Minä ja Michael molemmat katsahdimme toisiimme ja sanoimme samaan aikaan: "Turpa kiinni Luke."

D A I S Y

Lukitsin vihaisena huoneeni oven takanani.

Mikä idiootti!

Juuri kun olin alkanut luottamaan häneen.

"Daisy? Avaa ovi?" Ashtonin surullinen ääni kantautui korviini oven toiselta puolelta.

"Mee pois", vastasin ja heitin minua lähimmän asian - joka sattui olemaan tyyny - ovea päin.

"Daisy Elizabeth Irwin, avaa ovi välittömästi!"

"Miksi? Jotta voisit puhua kanssani ja mennä sitten kertomaan kaiken sanomani pojille?" Minä sihahdin takaisin, kaatuen sängylleni. "Siitä vaan, muista sitten kertoa Michaelille, että hän on helvetin ärsyttävä!"

"Hei!" huudahti loukkaantuneelta kuulostava Michael oven toiseelta puolelta.

"Ja älä anna minulle omaa sukunimeäsi. Sinä ehkä adoptoit minut, mutta minä en ole tyttäresi", minä lisäsin, roikottaen päätäni sängynlaidalla.

Ashton hätkähti ja alkoi hakkaamaan oveani entistä enemmän, saaden minut heittämään ovea tyynyllä uudelleen.

"Daisy kiltti. Anna minulle vielä toinen mahdollisuus", Ashton pyysi.

Nousin voihkaisten sängyltäni. Avasin huoneeni oven ja katsoin häntä vihaisesti.

"Voimmeko puhua? Kaukana muista pojista? Lupaan pitää kaiken meidän välisenämme?"

Ja noin minä päädyin kävelemään ympäri naapurustoamme Ashton Irwinin kanssa.

"Olen pahoillani, että kerroin heille keskustelustamme", hän sanoi katsoen hattarapilveä.

Olen onneksi jo rauhoittunut sen pienen kohtauksen jälkeen. "Se on ihan okei. He olisivat saaneet tietää kuitenkin ennemmin tai myöhemmin.. luulisin."

"Niin, mutta en siltikään ansaitse luottamustasi."

En vastannut hänelle mitään, koska se oli totta. Hän ei ansainnut luotamustani.

"Minulla on ilkeä pää."

Katsoin Ashtoniin päästäen pienen naurun. "Niin on."