What Am I Doing?

Kävelykin voi olla vaarallista

Kun kävelen ulos suihkusta, tunnen itseni erittäin raikkaaksi ja pirteäksi, vaikka mahani ei suostunutkaan hiljentymään hetkeksikkään. Tunnen mahani taas aloittavan orkesterinsa ja lähden kipittämään ripeästi huoneeseeni minkä näillä jaloilla tällä hetkellä pääsen. Eli toisinsanoen hiukaan hitaanlaisesti mutta nopeasti ottaen huomioon jalkani kunnon. Juuri ennen kuin avaan oven, lyän varpaani seinään ja kiljahdan pienesti. Kaadun istualteni käytävään, pitäen samalla tiukasti kiinni pyyhkeestä, jotta se ei tippuisi ja en esittelisi alastonta vartaloani... tyhjälle talolle.

Päästän pitkän litannian kirouksia suustani ja nousen varovasti takaisin seisaalteen, joka osoittautuu yllättävän haastavaksi. Jalkani on hellä ja ei siis siedä paljoa painoa, toisen jalan varvas taas huutaa hoosiannaa ja häntäluuni taas lääkäriä. Heh, olenpas hauska. Nousen kuitenkin ylös tyytyväisenä siinä hetken taiteiltuani kipeän varpaan omaavan jalan painolla.

Aukaisen vaatekaappini oven, josta nenääni tulvahtaa puhtaiden vaatteiden mielyttävä tuoksu. Laitoin pari päivää sitten, päästyäni Verilauman kynsistä, muutaman kivan tuoksuisen tuoksukynttilän vaatekaappiin ja olen tällä hetkellä tyytyväinen päätökseeni. Nappaan käteeni mustan yli-ison neuleen ja mustat juoksuhousut. Tykkään erittäin paljon yhdistellä neuleita ja juoksuhousuja, valitettavasti tänään taidan olla kokomustassa, mutta en usko sen ketään haittaavan, kun kotona varmaan tämänkin päivän oleilen, henkisesti valmistautuen ensimmäiseen koulupäivään Alaskassa. Siellä voi nimittäin tulla vastaan ihan mitä vaan. Voin nähdä vampyyrejä ja ihmissusia nään, siitä olen varma ja meille saattaa olla ihan erilliset opettajat. Apua, kuinka minä siitä oikein selviän. Entä, jos minua aletaan kiusaamaan sukuni takia? Tai kokemattomuuteni? Okei, minun pitäisi varmaan rauhoittua. Siellä ei voi tapahtua mitään, ainakaan kovin vakavaa ja minullahan on ystävät tukenani.

Hyppään mahaplötsiksellä sängylleni -en ohi niinkuin John- ja kaivan kuulokkeeni yöpöydän laatikosta, pujottaen ne samantien korviini. Avaan puhelimeltani spotifyn ja sieltä listan Liibalaaba, joka sattuu olemaan täynä rock-pop-punk-sekoituksia. Montako tällaista tyttöä olette nähneet, joka kuuntelee, rockia tai punkkia mutta ei kuitenkaan pukeudu kuin joku hevisaurus? Veikkaan, että ette montaa joten uskon olevani aika ensimmäinen tapaus. Naurahdan pienesti omille ajatuksilleni ja painan pääni käsieni suojaan. Motivaationi tekemää jotain on lopahtanut ja minua väsyttää aivan jumalattomasti. En nukkunut kuitenkaan kuin ne noin kahdentoista tunnin yöunet. Ei päivätorkut ole kuitenkaan pahitteeksi, varsinkaan minulle, jonka tulevaisuus näyttää unettomalta. Jep, siltä se juurikin näyttää, ainakin tällähetkellä.

Juuri, kun olen painumassa unten maailmaan, ulkovi käy ja haistan kolmen ihmisen kävelevän sisälle. Toinen nuuhkaisu ja huomaan heidän olevan John, Luke ja Carter. Missäköhän Lis on? Nousen hitaasti ylös sängyltä, raksautan selän läpi ja haukottelen isosti, suuni venyessä varmaan metrin mittaiseksi.

"Huuhuu? Ketään hereillä?" Kuulen Carterin varovaisen äänen tai tässä tapauksessa voisi sanoa kuiskauksen, oven takaa, joka erottaa huoneeni käytävästä.

"Hereillä ollaan! Ja ihan elossa." Huudahdan pienesti ja yllättävän kimeällä äänellä, samassa Carterin syöksyessä sisään huoneeseeni, kaapaten minut samalla karhunhalaukseen. Tämä kuitenkin irroittautuu minusta pian ja siirtyy etäämmälle katsomaan minua silmiin omilla jäänsinisillä silmillään.

"Sinä et ollut ihmismuodossasi, kun tulitte eilen illalla. Mitä tapahtui?" Tämä kysyy painostavalla äänellä, katsoen minua kuitenkin huolestuneesti.

"Siinä kävi nyt niin, että loin pienen suunnitelman päässäni ja muutuin ihmiseksi. Helppoa. Painostavin syy oli kuitenkin se, että en olisi päässyt mitenkään tästä huoneesta ulos ja en tiennyt milloin te tulisitte kotiin." Vastaan viattomasti.