What Am I Doing?

Matkalainen

Katson ulos auton ikkunasta ja näen Dublinin kaupungin ehkä viimeistä kertaa elämässäni. Olen silitellyt Johnin päätä ja pian huomaankin tämän tuhisevan heräämisen merkiksi. Käännän kataeeni nopeasti takaisin Johniin ja näen tämän tuikkivien vihreiden silmien katsovan omiani, harmaansinisiä silmiä. Johnin silmiltä paistaa hämmennys mutta samalla innostus.

John siirtää katseensa autonkattoon, jolloin minä irrotan otteeni tämän päänahasta ja hän nousee ylös. John istuutuu toiselle puolelle penkkiriviä.

John katsoo takaisin minuun päin vääntäen kasvoilleensa tekohymyn. Tiedän sen olevan sellainen, nimittäin hän näyttää aivan urpolta. John kääntää katseensa autosta ulos ja nyt hänelle ilmestyy surullinen katse. Minulla vain tekisi mieli käpertyä hänen kainaloonsa lohduttaaksenk tätä surkeilijaa. Ja niin minä myös teenkin. Mutta en oman ohjauksen alla vaan sisälläni asuvan pikkuvintiön avustuksella,joka suorastaan ohjaa kehoni Johnin kainaloon.

John katsoo minua taas hiukan yllättyneenä mutta lopulta kiitollisena. Katson tätä takaisin pieni hymynkare huulillani saaden tälle myös samanlaisen.

John kaappaa käsillänsä minut hänen syliin istumaan selkä Johnin rintakehää vasten. Painan selkäni siihen ja annan itseni vain retkottaa siinä, Johnin pitäessä minua sylissä kuin pikkulasta. Semmoinenhan minä kyllä tällä hetkellä olen.

Pian huomaankin nukahtaneeni Johnin syliin tämän vuorostaan silittäen minun hiuksiani. Ennen, kun vaivun todelliseen horrokseen tunnen yhden polttavan katseen itsessäni. En vaivaa aivojani sillä sen enempää ja vaivun tiedottomuuten, jota ainoastaan häiritsee Johnin silittely.

* * * * *

"Herätys Ruusunen", kuuluu hempeä ääni korvani juuressa.

Tuhahdan tälle vastaukseksi ja, kun olen kääntämässä kylkeäni tupsahdankin johonkin lämpimän ja karvaisen päälle. Aukaisen ihmeissäni silmiäni ja näen suden kyyhöttävän allani. Carter. Käännän päätäni ja näen nauravan Johnin toisella puolella. Näytän tälle vastalauseena kieltä, joka saa hänet nauramaan vielä enemmän.

"Kröhöm, voisiko neiti nousta ylös. Täällä alhaalla on hiukan ahtaat oltavat", kuulen Carterin ärtyneen ja rutistetun äänen.

Naurahdan vain hienoisesti tälle ja kapuan itseni takaisin Johnin syliin, sillä tuo karvapallo on varannut itselleen koko takapenkin.

"Kiitos", tämä henkäisee ja muuntautuu edessämme ihniseksi. Se ei näyttänyt itseasiassa, kuin hiukan ällöttävältä. Meinaan kuitenkin oksentaa. John näkee reaktioni, aukaisee nopeasti auton oven työntäen minut ulos tullen itsekkin perässä.

"Voi kiitos tästä kunniasta Carter." John tiuskaisee ärtyneenä Carterin äsköisestä tempusta. Tämä vain katsoo autosta viatonilme kasvoillaan. Saaden minut naurahtamaan huvittuneena.

"Ei mitään, missäs muuten Galeb on?" Carter kysyy ihmeissään.

"Metsästämässä, meinas muuten käydä sinuun kiinni." John sanoo viekasilme kasvoillaan vilkuillen samalla Carteria.

"Jumalauta, jos se poika olisi koskenutkaan minuun nii ois saanu naamansa lyttyyn!" Carter huudahtaa järkyttyneenä.

Minä vain katson huvittuneena sivusta ja lopulta repeän totaalliseen nauruun.

"Mikä nyt noin naurattaa?" John kysyy ihmeissään.

"Nä-näkisittepä itsenne", saan nauruni seasta sanottua.

Carter ja John luovat toisiinsa kummastuneet katseet ja pyörittelevät silmiään. He höpsöt mulkerot.

Mahani kova, siis kova murina keskeyttää kaikkien naurun saaden, jopa minunkin katseen itseensä.