What Am I Doing?

Kuollut

Annan nk.

"Täällä on todella rauhallista ja kaunista!" Henkäisen Williamille täysin haltioituneena meidän kävellessä lumivaipan peitäneessä metsässä pakkasen kipristellessä mukavasti kuonoa vasten.

"Niin onkin. Tänne tulen itse selvittelemään usein ajatuksia, kun kaikki tuntuu vain vyöryvän päälle." Hän vastaa rauhallisesti ja tepastelee silti tomerasti eteenpäin, vaikka olemme juosseet eteenpäin ainakin miutamisen kilometeriä.

Minun ylpeyteni joutui ottamaan vastaan kolauksen, kun käskin tätä hetki sitten hidastamaan vähän, okei paljon. Hän tietenkin herrasmiehenä pahoitteli syvästi asiaa, joka oli sattumoisin aika suloista mutta myös hiukan akwardia.

Kävelemme pienen puronvarteen ja laskeudumme hitaasti alas maaten. Tai oikeastaan William laskeutuu hitaasti, sillä itse vain rösähdän mahalleni suoraan ja huokaisen hengästyneenä Williamin vain nauraessa minun tekosille. Painan pääni tassujeni päälle ja suljen silmät, kuunnellen samalla veden hiljaista liikehdintää.

Tunnen pystyväni nukahtamaan melkein samantien mutta aistin, jonkun katsovan minua herkeämättä, joka totisesti häiritsee nukahtamistani liialti. Käännän pääni Williamin suuntaan ja näen juuri tämän katsovan minua ruskeille silmillään muutaman metrin etäällä minusta. Kohotan tälle vaistomaisesti toista kulmaani niin kuin aina, kun joku tekee jotain minun normaalista poikkeavaa asiaa.

"Niin?" Kysyn tältä painostavasti. Jos en väärin näe, huomaan pienen punan koristavan tämän tummanruskeita poskia. Ja sudet eivät voi muka punastella?

"Anteeksi. Tutkin vain piirteitäsi. Olet yllättävän jäntevä ja sisukas noin pieneksi sudeksi. Ja olet myös todella kaunis. Voisin mieluusti nähdä ihmispuolesi." Tämä sanoo ja katsoo minua nyt suoraan silmiin tutkiva ilme kasvoillaan.

"Hän yrittää lukea sinua sisältä! Hän omaa selvästi taidon lukea silmiltä. Vähän niin kuin sinä mutta tämän taito on paljon vahvempi. Jännitä suojamuurit silmillesi, älä näytä tunteita." Suteni kertoo ohjastaen minua.

Käskyn saatuani jännitän kasvoni peruslukemille, yritän nostattaa muurin kaikkien tuneteideni ympärille ja kovettaa katseen tunteettomaksi. Onnistun ainakin kahdessa ensimmäisessä mutta en ole varma tuosta viimeisestä. Se tuntuu mahdottomalta, vaikka ei sitä olekaan.

Kuulen Wiliamin naurahtava  ja siirrän katseeni takaisin tähän. Epäonnekseni tai onnekseni, kummin haluaa ajatella, näen tämän seisovan edessäni ihmismuodossaan ja nyt ymmärrän miksi hän on niin iso susi. Tuo jäbä on ainakin kaksi metrinen! Puutkin näyttää lyhyeltä tuon korston rinnalla. Williamilla on ihmisenäkin ruskeat silmät, tummanruskeat hiukset, mustat farkut ja harmaa tavallinen huppari. Käyn katseellani tämän läpi ja, vaikka en näekkään aistin tämän kehon olevan täynä lihaksia.

Huomaan Williamin katsovan minua odottavasti ja tiedän tasantarkkaan mitä tuo haluaa minun tekevän. Nousen hitaasti neljälle jalalle ja suljen silmäni, jotta pystyn keskittymään muuntautumiseen paremmin. Pieni kipristys käy kehossani  mutta se on hetkessä ohi ja pian avaankin silmäni ja katson taas Williamiin päin.

"Lyhyeksi sinua arvelinkin." Hän sanoo tutkien samalla katseellaan minua päästä varpaisiin.

"Ja minä sinua taas pitkäksi." Naurahdan tälle hieman hermostuneena Williamin tehdessä samoin mutta tämän nauru kuulostaa enemmän lepposelta kuin hermostuneelta.

"Olet muuten kaunis ihmisenäkin." Tämä myöntää.

"Kiitos, sinäkin olet ihan siedettävän näköinen." Sanon tälle katsoen tätä huvittuneena kulmieni alta.

"Hah kiitos!" Tämä sanoo loukkaantuneella äänensävyllä.

"Ole hyvä!" Vastaan tälle hymyillen hirveää hammashymyäni saaden minut näyttämään varmasti aivan viisivuotiaalta.