What Am I Doing?

Jälleennäkeminen

Hyppään ylös pirteänä kylpyammeen pohjalta lirutellen itseni puhtaaksi vaahdosta kylmän suihkun avulla. Vilkaisen pikaisesti pesualtaan reunalla olevaa kelloa ja huomaan sen epäonnekseni näyttävän varttia vaille neljää, aamuyöstä. Nukkumaan en enään edes ajatellut meneväni. Tulen vain väsyneemmäksi, jos päätän nukkua ne tunnit joita yöunestani on jäljellä.

Astuttuani ulos suihkusta tunnen oloni paljon raikkaammaksi, kuin ennen sinne menoa ja se on varmaan tämän suihkun tarkoituskin. Vaikka oloni onkin raikas, olen sisältä aivan turta, johtuen varmaan ystäväni, ex-poikaystäväni kuolemasta, vaikka tässä tapauksessa voisi sanoa surmasta. Hän oli vielä niin nuori. Koko elämä edessä.

"Huhuu,onko ketään kotona!" Kuulen Galebin huudahtavan eteisestä minun seistessä kylpytakki päällä käytävässä, kylmän ilman tuuletellessa jalkojani.Galebin huomattua minut värjöttelemässä käytäväss, tajuaa tämä sulkea ulko-oven ja astua tavaroidensa kanssa sisälle.Saan tältä nopeasti pirteän hymyn, vastaan itse hänelle hieman vaisusti. Galeb selvästi huomaa meininkini ja katsoo lopulta minua rohkaisevasti, kertoen: Asiat menevät vielä parempaan suuntaan.  Minun ei auta kuin toivoa näin.

"Tule vain sisälle. En halua, että jäädytät koko talon." John huudahtaa takaani. Säikähdän hiukan tämän äkkinäistä huudahdusta ja hyppäänkin sen takia muutaman sentin ilmaan ja päästän pienen kiljahduksen.

"Höpsö. Ei sinun minua tarvitse säikkyä." John naurahtaa ja pörröttää märkiä hiuksiani saaden tuntemaan oloni pikku lapseksi, jota isoveli kiusaa mieluusti, leikillään.

"Hei, voitteko tulla vähän auttamaan. Näitä tavaroita on hankala kantaa yksin tästä sekamelskasta." Galeb huudahtaa kärsimättömästi eteisestä ison tavarakasan takaa.

Mutisemme molemmat vastaukseksi jotain myöntymiseen päin ja kävelemme Galebin luokse ja otan ensimmäisenä mitä käteeni sattuu ja tällä kertaa se on juhlapuku ja ihan uusi sellainen.

"Mihin sinä tätä?" Kysyn kummastuneena tältä verenimijältä, joka muuttaa talooni minun ja geenivirheellisen ihmissusi-vampyyrin kaveriksi.

"Ai, unohdinkin sanoa. Luken hautajaiset halutaan äkkiä pois alta, joten ne on parin päivän päästä. Luken isä tulee toisesta laumasta tänne huomenna ja se hautajaisidea olikin hänen toiveensa. Lisäksi sinä, Carter ja Lis saatte vapaata koulusta muutaman päivän."
Galeb kertoo käyttäen hyväksi lohduttavaa äänensävyä.

"Mitä? En voi olla pois koulusta enää hetkeäkään jään muuten muista ihan hirveästi jälkeen! Ja miksi minulle ei sanottu yhtään mitään, että meidän reviirille on tulossa toisen lauman alfa! Herranjestas, olenhan sentään itsekkin jumlauta lauman alfa!"

"Hei rauhoituppa vähän. Tuon takia sinulle ei sanottu kuin vasta nyt. Olisit saanut aivan järkyttävön hermoromahduksen ja huonommalla tuurilla paniikkikohtauksen. Carter kertoi, että saatat saaha niitä vähän väliä." John huomauttaa.

"Jaahas, mitä sitten? Tämä on kuitenkin tärkeä asia. Minun pitää varmasti lisätä vartiointia rajoilla ja mökeillä pitää olla enemmän porukkaa. Sekä..."

"Rauhoitu nyt! Saat meidät kaikki ihan sekaisin omalla käytökselläsi." John murahtaa käskevästi saaden minut tuhahtamaan tälle vastaukseksi. Hän ei ole mikään minua pomottelemaan.

"Miten niin kaikki?"

"No, Galeb on tuossa korvat tukossa ja itselläni tekisi mieli katkaista verta pumppaava kaulavaltimosi, joka sykkii mukavasti verta sinun vain kiihtyessäsi enemmän." John sanoo verenhimoinen katse silmissään.

Kavahdan tätä muutaman askeleen taakepäin ja katson tätä kauhuissani. Ei hän voisi satuttaa minua! Eihän? Minua todenteolla alkaa arvuuttelemaan tämä saman katon alla asuminen kahden verenimijän kanssa. Vaikka, John onkin jollain tapaa ihmissusi, ei hänellä ole tippaakaan suden vilpittömyyttä itsellään. Ei paskakaan, miten me ihmiset nyt satumme puhuesssamme sanomaan.