What Am I Doing?

Päätös

Uudelleen kirjoitettu 29.11.-16!

//word count: 1364 // Ennen 1185

Kuulen kolinaa, ja näen Marraksen aukaisevan ruhtinaallisesti oven, katsahtavan meihin huomatessaan minut ja Carterin, ja sanoen kylmän viileästi: "Hyvä, että saavuitte. Teitä on nimittäin etsitty ja odotettu. Tulkaa sisälle, Neuvosto on tehnyt päätöksen." Lopuksi Marras luo minuun voitonriemuisen katseen. Voi pyhäluoja, mitä tuokin oli olevinaan!

Katson varautuneena Marraksen kylmänvihreisiinsilmiin, jotka todella ovat yhtä kylmät kuin itse ihminen, vaikka luulinkin häntä aluksi ihan kelpotyypiksi. Olen tosiaankin toivoton arvioimaan ihmisiä. Vilkaisen Carteria varovaisesti ja saan häneltä vastauksen ajatusten kautta.

"Ei mitään hätää Anna. Mennään sisälle ja katsotaan tapahtumia. Jos joudut tekemään jotain mitä et halua, mä hoitelen kaikki, jotka haluaa edes koskea sinua milläään tavoin."

"Huh, kiitos Carter. Kaikesta, mutta eikö tuo ole jo hiukan liioittelua?" Vastaan tai oikeastaan yritän vastata ajatusten kautta, vaikka olen varma ettei hän kuulisi, minä en nimittäin omaa tuota ominaisuutta, olen vain tavallinen ihminen. Jolla on geenivirhe. Mutta jokin vaisto ohjasi minua tekemään niin.

"Mi-miten tämä on mahdollista?" kuulen Carterin ajattelevan. Mitä ihmettä hän oikein sekoilee? Mikä on mahdollista?

"Ööm mitä sä oikeen meinaat?" Kysyn tältä ääneen vuorostaan, vaikka saankin kaikkien kummastuneet katseet itseeni.

"Kuulen sinun äänesi ajatuksissani!" Carter ajattelee kummissaan ja katsoo minua kysyvästi.

"Mutta miten.. sinä siis kuulet, kun puhun sinulle ajatuksillani?" Sanon tälle, tällä kertaa ajatuksien viestinviennin kautta.

"Juuri niin. Tämä on yksi ihmissuden ominaisuuksista." Carter selittää ajatuksiinsa upoutuneena.

"Tämä on aivan mahtavaa!" Kiljahdan sisälläni ja saan Carterilta silmienpyöräytyksen vastaukseksi.

"Kröhöm. Ajattelitteko tulla sisälle vai pitääkö minun raahata teidät sisälle?"Marras kysyy etuovelta inhoa ääni täynä. Ei siinä, että muutenkaan pitäisin hänestä millään tavalla, voisi hän kuitenkin käyttäytä kuin normaalit ihmiset, vaikka ei sitä olekaan.

"Olemme tulossa!" Kiljahdan ärsyyntyneenä takaisin, vaikka tämä ei olekaan minun normaalia käytöstä. Vain, jos on kyse elämästä ja kuolemasta, niin tämä on sallittua. Marraksella ei ole kyse elämästä ja kuolemasta.

Marras oli aikaisemmin vaikuttanut ihan mukavalta mutta nyt. Hän on yksi sieluton moukka muiden joukossa. Eli ei mitenkään erilainen vampyyri, kaikki vampyyrit ovat mielestäni moukkia. Hänen katseensa on täynä inhoa ja vihaa minua kohtaan, mutta se ei ole mitään verrattuna siihen, miten hän katsoo Carteria. Jumalauta tuo ihmissusi olisi jo vainaa, jos katse tappaa. Näen hänestä, että hän joutuu pinnistämään kaikin voimin, että ilmaisisi itseään ääneen.

Vampyyrit eivät taida oikein pitää ihmissusista. Vai olenko väärässä?

Kävelemme taas sen samaisen eteisaulan ohi kohti portaikkoa, jossa törmäsin Carteriin. Portaiden päässä, ylimmässä kerroksessa avautuu muita lyhyempi käytävä, jossa on muutama ovi, jonka arvelen johtavan joihinkin huoneisiin tai saleihin. Marras heilauittaa vasemman puoleisen oven auki ja sen takaa paljastuu iso kokoustila. Seinät ovat puna-kultaista tapettia, pöytä ja tuolit ovat tummaa puuta. Näin ollen luoden vanhanaikaisen ja arvokkaan vaikutelman huoneeseen.

Pöydän ympärillä istuu kirjaimellisesti varmaan kaikenlaisia ihmisiä mitä kuvitella saattaa. Meinaan menettää tajuntani, kun näen jokaisessa silmäparissa erillaisia tuntemuksia, värejä ja pienen tarinan. En pysty millään keskittymään kaikkeen. Kyllä, pystyn lukemaan ihmisten silmiltä ja tällainen määrä on aivan liikaa. Aivoni eivät pysty analysoimaan tätä kaikkea tunteiden ja mielialojen määrää.