What Am I Doing?

Proteiinipatukka

Painan katseeni maahan ja vilkaisen vähän väliä Carteria, joka odottaa yhä vastausta kysymykseen. En kuitenkaan saa suutani millään auki ja tuntuu kuin se olisi liimattu kiinni. En pysty edes katsomaan muita silmiin, olen niin pettynyt itseeni. Miksi päästin heidät sisään? Mitä minä teen? Minun pitäisi lähteä pian ja en halua joutua riitoihin tällähetkellä ainoiden kavereideni kanssa. Toki minulla oli muitakin ystäviä mutta halusin unohtaa heidät. En näe nimittäin heitä enää koskaan. En koskaan, joka on liian pitkä aika minulle.

Tunnen jonkun lähestyvän varovasti minua ja pian -ilmeisesti Johnin- käsi silittää pehmeästi kaulaani. Rentoudun pikku hiljaa ja annan itseni valahtaa makaamaan pää Johnin syliin. Tiedän voivani luottaa häneen. Hän ei ikinä tekisi minulle mitään pahaa, olen varma siitä. Pian mieleeni tulee, kun sanoin nämä samat sanat Carterille mutta siltikään en voinut luottaa häneen.John on kuitenkin erillainen, hyvällä tavalla. Carter petti luottamukseni ja en voi ikinä antaa sitä anteeksi. Se saatanan kusipää! Ja en todellakaan ala hänelle selittelemään yhtään mitään siitä, miksi olen susi-muodossani!

Silmäni alkavat ummistua ja pian juodunkin taistelemaan pitääkseni ne auki. Lopulta annan unen viedä vallan ja nukahdan käpertyneenä Johnin lämpimään kainaloon.

Tunnen lämpimien auringonsäteiden polttavan ihoani saaden sen oudosti kihelmöimään. Käännän kylkeäni ja vedän peiton päälleni. Nuuskaisen ilmaa ja haistan paistinpannusta nousevan rasvan käryn. Kuulen mahani kovan murinan ja pian nälkä vie voiton ja pomppaan istumaan ja aukaisen silmäni. Olen omassa huoneessani. Nousen ylös ja kävelen peilin eteen. Näen itseni meikin tuhriman naaman, eiliset revenneet vaatteet päälläni ja sotkuiset hiukset. Siltä seisomalta eiliset tapahtumat vyöryvät niskaani hyökyaallon lailla saaden minut ottamaan viereiseltä pöydältä tukea. Muistan sen sietämättömän kivun, Carterin vihaisen katseen ja melkein valkoisen siron ja kauniin suden. Loppu onkin tyhjää.

Miten minä muutin takaisin ihmiseksi? Mitäköhän muut ajattelevat? Ovatkohan kaikki jääneet tänne vai onko joku lähtenyt takaisin? Hirveä määrä kysymyksiä kuhisee pääkopassani saamatta vastausta.

Ryhdistän mieleni ja lähden kävelemään hitaasti ovelle päin. Avaan mahdollisimman hiljaa oveni auki ja hippailen portaikkoon. Kipitän portaat alas ja katsahdan varovasti eteiseen. Siellä ei näy ketään. Nuuhkaisen varovasti ilmaa ja haistan kaikkien ominaistuoksun, melkein. Kaikki ovat siis vielä talossa, ehkä. Vilkaisen keittiöön vievän oven yläpuolella olevaa kelloa, joka näyttää 11 aamupäivällä. Olin siis nukkunut hyvät yöunet. Sitä ajatellessani muistin nukahtaneeni Johnin syliiin. Poskeni helahtivat punaisiksi, että olin oikeasti nukahtanut Johnin syliin. Häpeän itseni maanrakoon, miten saatoin olla niin pehmeä. Minun pitää olla vahva varsinkin nyt, kun olen yliluonnollisten henkilöiden keskellä.

Kävelen varovasti keittiöön vievän oven luo, kurkistan sisälle ja näen Johnin hellan vieressä paistinlasta kädessään tuima ilme kasvoillaan. Jos en olisi päättänyt olla hiljaa, olisin revennyt näylle totaallisesti. Suultani pääse kuitenkin pieni naurahdus ja John tietenkin kuulee sen. Hän kääntää kasvonsa minuun ja Johnin silmiltä paistaa ystävällisyys. Se katse miten hän katsoo minua on jotenkin rauhoittava. Rentoudun henkisesti ja sutenikin hyräilee sisälläni. Olinkin jo unohtanut tuon kapinallisen ihmeen sisässäni. John luo minuun kummastuneen katseen virnuillen mukana.

Poskeni menevät taas punaisiksi. Hän on vain niin söpö. Poika on noin 175 pitkä, vihreät tunteita helposti paljastavat silmät ja aamunpörheät blondit hiukset. Keksin Johnille aivan mahtavan lempinimen: maailman ihanin ärsyttävä pölkkypää. Hiukan pitkä mutta se ei minua haittaa. Nämä sanat kuvaavat parhaiten tuota keitiössäni munakasta paistavaa verenimijää.

"Joko ruoka on valmista?" kuulen unisen Galebin äänen olohuoneestani. Galebin tummanruskeat hiukset ovat pörrössä ylhäällä ja vaatteet kurtussa. Silmistä paistuu uninen huolettomuus.

John naurahtaa pienesti ja nostaa pannun Galebin naaman eteen. Tämä vilkaisee silmät pyöreinä ruokaa ja peittää suunsa ällöstä. Nostan toista kulmaani ihmetyksestä ja John kävelee minun luokseni ja näyttää aivan kärähtänyttä ja limaista munakasta. Ruokahaluni lopahti katosta lattiaan tuon ällöttävän mönjän takia.

Etuovi pamahtaa kiinni ja haistan Carterin tulevan sisään. Carter kävelee vihoissaan keittiöön ja istahtaa pöydälle. Hänen mustat hiukset ovat liimaantuneet otsaan hien saattelemana. Poika ollut vissiin lenkillä.

"Hän tuli taas ahdistelemaan minua tytön kohtalolla." Carter ärähtää Johnille selvästi tuskissaan. Hän nostaa pään polvistaan ja huomaa vasta nyt minun olemassa oloni. Ihmetys paistaa hänen katseestaan ja huoneeseen laskeutuu painostava hiljaisuus. John vääntelehtii kiusallisena paikallaan ja keskeyttää hiljaisuuden:" No mutta nyt, kun kaikki on paikalla niin eiköhän lähetä ostamaan sitä ruokaa, kun minä en sitä osannut tehdä."
John viskaa paistinpannun lavuaariin ja valuttaa kuumaa vettä siihen.
Itse seison vain tyhmänä keskellä keittiötä ja katselen tapahtumia. Ja mietin mitä Carter oli meinaavinaa tytön kohtalolla, joka on sidoksissa johonkin ahdistelijaan. Lykkään nuo ajatukset taka-alalle ja kävelen jääkaapille, josta nostan kivennäisvettä ja kaivan samalla kaapista proteinipatukan ja vitamiinit. Jep, perus aamupalani. Olen laiska persoona ja aamupalan valmistus vie liikaa aikaa aamustani, heh.

Kulautan nopeasti vitamiinit kivennäisveden mukana naamaan ja heitän pöydälle proteiinipatukan, jonka John nappaa käteensä.

"Eikö meidän pitänyt ostaa sitä ruokaa?" John sanoo ja heittää sen takaisin kaappiin. Luon tuohon muka vihaisen katseen.

"No minä en ajatellut tulla mukaan. Lähdemme nimittäin tänä iltana kohti Alaskaa ja haluan nähdä ystäväni vielä kerran ennen lähtöä." Sanon Johnille keskittyen lukemaan jonkun purtelon etikettiä. Tunne, jonkun hämmästyneen katseen itsessäni ja käännän päätäni ja nään Galebin katselevan meitä.

"Luulin, että et halua nähdä heitä. No mutta kuitenkin, me kolme lähdemme täältä jonnekin, vaikka ostamaan sitä ruokaa ja sinä Anna pidät huolen siitä, että olet 20 aikoihin valmis lähtöön. Kaikki tarvittava mukaan. Saat muuten tehdä ihan mitä haluat, mutta kunhan varot paikkoja, joissa on vain vähän henkilöitä. Olet haluttu maailmanlaajuisesti ja monet haluavat alfa sukuisen naaraan itselleen. Vaikka sitten turkikseksi seinälle." Galeb sanoo vakavalla äänelllä, häntä voisi oikeasti luulla enemmän 26- kuin 16 vuotiaaksi.

Käyn Galebin sanomiset huolella päässäni läpi enkä havaitse niissä omasta mielestäni paljoa mitenkään erikoista. Ainoastaan mikä minua jää häiritsemään; minun olevan muka maailmanlaajuisesti haluttu alfa-sukuinen naaras. Päätän kuitenkin asian jättää siihen ja en kysy Galebilta enää mitään. Nyökkään vain vastaukseksi. Otan saman proteinipatukan kaapista, jonka John laittoi sinne takaisin ja näytä samalla kieltä Johnille, kun kipitän portaita pitkin takaisin huoneeseeni.

Pamautan huoneeni oven kiinni ja jään hetkeksi nojaamaan seinään. Kokoan itseni ja aloitan hiukan järjestelemään huonetta. Petaan pedin, laitan ylimääräiset tavarat paikoilleen ja aukaisen vaatekaapin. Heitän päälläni olleet rekaleiset vaatteet suoraan roskiin, kiedon pyyhkeen ympärilleni ja harpon suihkuun.

Katson itseäni suihkusta hetken aikaa ja näen muutamia naarmuja siellä suntäällä pitkin kasvojani. Olkapäätäni koristaa tatuointi, jossa on sudenpää, pidän siitä tatuoinnista paljon. Se on kuin osa minua. Käännyn ympäri ja lapaluutani koristaa jaguaarin pääkallo. Kyllä, en tiedä ketään minun ikäistäni tyttöä jolla on sudenpää ja jaguaarinkallo vartalossaan. Ainiin ja minulla on reidessäni piikkiköynnös. Sekin on kuin osa minua, se kuvastaa elämääni, joka välillä mutkittelee välillä kulkee suoraan, mutta on paljon piikkejä jotka vaikeuttavat elämän kulkua.

Kävelen hitaasti lämpimän suihkun alle ja annan kuuman veden sivellä ihoani. Kuulen etuoven käyvän, joten ajattelen poikien lähteneen sinne ruokakauppaan, jonne heidän on pitänyt koko aamun mennä.

Suljen hanan, kuivaan hiuksia ja kävelen takaisin huoneeseeni. Tästä tulisi pitkä päivä.

Hellou! Tämä perjantain osa hiukan myöhässä sillä on ollu iskän synttäri ja täytti ihan 50v! Joten viikko on mennyt niiden järjestelyssä ja koulussa. Ja tämän osan ähersin tässä lauantai iltana pippaloiden keskellä. Heh hyvin meni. Onneksi kukaan ei huomannut minun vetäytyneen johonkin nurkkaan koneen kanssa.

No toivottavasti tykkäsitte luvusta! Tähti on alhaalla ja kommentti palkki samoti :)) Jonne saa heittää kommentei ja muuta kerrottavaa tarinasta.