What Am I Doing?

Aistit

Siis antakaa mun kaikki kestäää!!!! #4 werewolf:sissa wuhuu!!! Kiitos paljon kaikille tää oikeesti merkitsee mulle tosi paljon <3<3<3

Joku tökkii olkapäätäni mutta en jaksa kiinnittää siihen mitään huomiota. Haluan vain olla tässä. En halua nousta. Antakaa minun olla rauhassa! Haluan vain nukkua.

"Nyt jumalauta ylös!" joku huudahtaa korvaani mutta en siltikään tehnyt elettä liikkuakseen.

"Hengittääkö se edes?" Toinen kysyy selvästi huolta äänessään.

"Tyhmät! Tottakai hän hengittää! Ei hän nyt kuollutkaan ole!" Suteni ärähtää mutta ihan turhaan. Hän tietää, että ei saa ääntäänsä muiden tasolle kuuluvaksi. Vain minä kuulen sen.

Tuhahdan ääneen suteni tyytymättömyydelle, joka suorastaan kaikuu tästä. Kuulen muiden helpottuneet huokaisut ja kolme silmäparia itsessäni.

"Hei, nyt ylös siitä!" Joku karjuu kiinni korvassani. Tunnistan äänen Galebiksi. Hänen hengityksensä rahisee. Selvästi flunssa tulossa.

"Saanko tehdä sen?" Joku, selvästi John kysyy ärtyneenä, kuitenkin jokainen sana kipinöi innostuksen lailla. Minkä?

"Eikait tässä muuta vaihtoehtoa ole." Galeb vastaa huokaisun kera.

Takapenkki tyhjenee. Olen nojannut koko ajan ikkunaa vasten ja tuntenut sen kylmän kosketuksen. Auringon säteetkään eivät ole herättäneet minua. Ulkona ilmeisesti sataa. Kuulen askeleita, jotka kiertävät auton toiselle puolelle eli minun viereen oven taakse. Nyt ymmärrän mitä he ovat tekemässä. Ei ei ei. Räväytän silmäni auki ja yritän koota itsenäni mutta liian myöhään. Joku vetäisee oven auki ja seuraava minkä tunnen on kova kipu kyljessäni. Hienoa! Päättivät sitten rysäyttää minut alas! Normaalisti turvavyö olisi pysäyttänyt liikkeen mutta se oli selvästi irroitettu minulta.

"Mahtavaa! Ettekö parempaa keksiny?" Tiuskaisen suu täynä hiuksia ja mulkoilen kaikkia vihaisesti kulmieni alta.

"Ei. Et herännyt muuten", John sanoo katsoen minua ylimielisellä hymyllä. Muut alkavat nauramaan vatsa kippurassa.

"Hahhaa todella hauskaa. En halunnut herätä", sanon piikikkäästi painottaen sanaa halunnut. Saan kaikkien oudoksuneet katseet itseeni.

"Miten niin et halunnut? Kuulitko muka meidän kaikki herättämis yritykset?" Galeb kysyy epäuskoisena.

"Kuulin kaikki teidän tökkimisestä asti. Mutta en halunnut herätä", sanon ja väläytän Carterille vihaisen katseen, joka vastasi anteeksi pyytävällä katseella.

"No se tökkijä oli Carter. Kukaan muu ei halunnut koskea sinuun, kun minä koskin poltin melkein sormeni!" Galeb huudahtaa." Olit aivan tulessa. Niin kuin joku silitysrauta!" Galeb kertoo huolestuneena.

"M-mi-miten se voi olla mahdollista!"Huudahdan järkyttyneenä. En ole omasta mielestäni tuntenut mitään polttavaa tunnetta. Ja en ajattellutkaan uskoa ollenkaan mitä Galeb oikein houraili.

"Se on mahdollista. Mutta se on erittäin epätodennäköistä" Carter sanoo huolissaan. Luulen hänen puhuvan vain itselleen, koska muut eivät huomaa mitään. Vai kuulenko minä omiani?

"Mikä on erittäin epätodennäköistä?" Kysyn ääni väristen Carterilta, joka ihmettelee selvästi kysymystäni. Galeb ja John luovat minuun kysyvän katseen.

Carter painaa päänsä ja tuijottaa kenkiään, jotka ovat varmaan maailman mielenkiintoisin asia. Lopulta Carter nostaa päänsä takaisin ja luo minuun lasittuneen katseen. Lasittunut surusta ja epäuskosta.