What Am I Doing?

Kuoleman koulu

Mielipiteitä uudesta kansi kuvasta? Mielestäni parempi, kuin edellinen.

Käppäilen jäätynyttä tietä pitkin, varoen samalla kaatumistani. Olisi niin paljon helpompaa, jos saisin mopon tänne. Välimatkat erillaisiin paikkoihin ovat jumalattoman pitkiä. Paitsi tälläisessa maastossa mönkkäri olisi kieltämättä helpompi. Mopo ei kestäisi tällaista maastoa ja pakkasta. Ainakaan oma moponi ei kesäisi, muiden en sitten tiedäkkään.

Olen juuri menossa tapaamaan Lisaa, sillä sovimme harjoittelevamme hiukan taistelutaitojani, nimittäin paras ystäväni ei halua minua samanlaiseen tilanteeseen uudestaan, jossa en osaa ollenkaan puolustaa itseäni, vaan menen vain suteni ohjastuksen alaisena. Se on kuulemma erittäin vaarallista, kun suden sielu voi irtaantua kehostani tai jotain sinnepäin. En jaksanut eilen kuunnella Lisan saarnaa käytöksestäni. Saa nähdä mitä ystäväni minulle keksii.Heh, olemme tunteneet vain vaivaiset viisi päivää ja käyttäydymme, kuin olisimme tunteneet ikuisuuden. Selvä sielunsisko.

Olen juuri harppomassa kaupan ohi, jonne menin kerran Luken kanssa, kunnes muistan tarvitsevani muutaman vihkon koulunkäyntiäni varten. Neuvosto oli luvannut minulle kaiken valmiina tänne asettumista varten, eivät olleet onnistuneet siinäkään, sillä muutama vihko puuttuu. Aijai, epäpätevää porukkaa.

Kipaisen nopeasti vihkot jostain hyllyköstä ja kuin ajatuksesta olen jo ulos kaupasta. Nyt vain pitäisi muistaa minne olen menossa. Vippaan nopeasti puhelimeni taskusta ja katson ohjeet, jotka Lisa on minulle lähettänyt. Ainiin, se on kaupasta eteenpäin kilometri, sitten oikealle ja sitä puoli kilometriä. Yääh, mähän sanoin, että täällä on aivan valtavat välimatkat, joka paikkaan. Kun mökiltäni kaupalle on se kilometri. Oli minulla Dublinissakin välimatkaa, mutta siellä oli helpompi kävellä. Siellä ei ollut 20 astetta pakkasta. Käveleminen tälläisessa ilmastossa ei oikein innosta, vaikka olenkin ihmissusi. Meidänkin pakkasen sietokyky loppuu aikanaan.

Hymyilen erittäin tyhmästi, kun marssin tietä pitkin ja saankin muutaman kummastuneen katseen itseeni. Ihmisiä on tänään poikkeuksellisesti enemmän liikkeellä, vaikka onkin vasta perjantai. Yyh, ensimmäinen ja  viimeinen vapaa viikkoni meni hukkaan sielä hiton sellissä. Tulen tämän kostamaan sille Mikeylle vielä jokunen päivä. Maanantaina minulla alkaisi arki, uudessa koulussa, uusien ihmisten kanssa, joista puolet ovat ihmissusia. Kammottavaa. Onneksi minulla on turvanani Lisa, Luke, Carter ja John. Galeb on meitä kolme luokkaa jäljempänä. Reppana vasta 9.luokalla, jäätyään kerran luokalle. Hän vain vaikuttaa niin paljon vanhemmalta kuin antaa olla, kuusitoista on tämä herra ja vaikuttaa ainakin yhdeksäntoista vuotiaalta.

Ei minulla kuitenkaan varsinaisesti ole ketään tukena, sillä olen vain Lisan ja Luken kanssa muutamilla samoilla tunneilla. Lukiossa ei katsos ole minkäänlaista luokkaa, jonka kanssa pyöritään. Ja John taas on viimeisellä vuodella, meidän muiden ollessa 2. vuosiluokalla. En ymmärrä vieläkään miksi Carter, John, Luke ja Galeb siirtyivät tänne opiskelemaan, mutta jääköön se ikuiseksi arvoitukseksi. Niitä tarvitaan elämässä.

"Lisaaa!" Huudan koputettuani neitosen oveen ja marssittuani sisälle.

"Annaa! Hyvä että tulit näin pian! Tule mennään olohuoneeseen." Lisa huutaa kävellen minua vastaan yhtä pirteänä kuin muistinkin. Nakkaan takkini ja kengät jonnekin päin eteistä. Jep, ihan kuin kotiin tulisin. Vau, taisin mainita juuri asuntoani Alaskassa kodiksi. No sehän se minulle on. Ainakin tällähetkellä.

Kipitän Lisan perässä laukku toisella olkapäälläni, olohuoneeseen, joka osoittautuu isommaksi mitä kotonani, vaikka mökkini on tarkoitettu kolmen asuttavaksi.

"Sinä siis asut täällä ihan yksiksesi?" Kysyn tältä tiiraillen samalla sohvalta taloa.

"No en ihan. Asun täällä pikkusiskoni kanssa." Lisa sanoo ja hyräilee jotain biisiä, jota en valitettavasti muista.