✔️𝗗𝗔𝗡𝗚𝗘𝗥𝗢𝗨𝗦

LEAVING THE GANG

Kello oli kolme aamuyöllä ja kaikki nukkuivat paitsi minä. Sain nukuttua pääni selväksi ainakin jotenkin. Olen valmistautunut tähän jo päiviä ja pakko myöntää, että tämä on vaikein asia mitä olen koskaan tehnyt. Tämän porukan jättäminen onkin paha askel ja moni pakoyritys toiminut koskaan aikasemmin. Nyt kun pojista on tullut perheeni niin heidän jättäminen ei olekkaan enään helppoa kun silloin joskus kun pelkäsin ja vihasin Jungkookia. Edelleen vihaan häntä ja pikkuisen pelkään, jos hän saa tietää mitä olen tekemässä. Hän tappaisi minut samantien eikä antaisi armoa, vaikka hän rakastaisi minua kuinka paljon. Olen samaa mieltä, kun BamBam. Hän on samanlainen kun isänsä, vaikka Jungkook ei halua sitä myöntää.

Jätin tavaroita tänne hämääkseni poikia, mutta otin kuitenkin puhelimeni ja muutaman vaatteeni. Astelin portaat alas vilkaisten samalla olohuoneeseen nukkuvaan Jungkookiin, joka nukkui rauhallisesti sohvalla. Se olisi kun pommi tuolle, kun hän kuulee että jätän ryhmän. Minä teen sen mitä Jungkook aina pelkäsi. Se, että jätän hänet yksin. Omiin jalkoihinsa ja elämäänsä.
  Olin tarttumassa ovenkahvaan, mutta käännyin ymäri ja kävelin nukkuvaa kohti. Tuijotin häntä kohti ja pussasin varovasti päähän. Sen jälkeen lähin takaisin ovelle ja sitten olinkin jo ulkona. En ehtinyt mennä kauaksi, kun joku tarttui kädestäni.

Taehyung: Minne sä olet menossa?

Matala ääninen mies ei niin unipöpperössä oli seurannut minua ulos asti ja yritti nähtävästi estää minua menemästä yhtään kauemmas.

Amara: Pois. Mä jätän teidät omillenne.

Hetken Taehyung ei tehnyt mitään.

Taehyung: Odota tässä.

Taehyung kävi sisällä ja tuli pian takaisin. Hänen mukanaan oli hänen puhelin ja autonavaimet.

Amara: Mitä sä-?

Taehyung: Mä tulen sun mukaas. Mä en anna sulle tapahtuu mitään.

Amara: Sä et tykkää siitä ajatuksesta mitä mä tulen sulle kertomaan.

Taehyung: Sä aijot jättää ryhmän.

Amara: Joo.

Taehyung: Sen takia mä tulen sun mukaas. Mulla on ollut toi ajatus jo kuukausia.

Amara: Miksi? Mä luulin, että sä rakastat perhettäs.

Taehyung: Niin rakastankin, mutta mä en jaksa enään Jungkookin pomottelua ja säkin kuulut siihen.
Perheeseen siis.

Hymyilin ja annoin tuon tulla mukaani. Menimme autoon ja Taehyung käynnisti auton. Uuden talon seinät oli tällä kertaa betonia, kun se ensimmäinen. Talo on myös hienompi, mutta se ei enään sijaitse rannalla.

Taehyung: Minne me mennään?

Amara: Etsitään GOT7.

Taehyung: Selvä, mut kui?

Amara: Mä luotan sun sota taitoihin, mut en itseni. Joten meidän täytyy liittyy johonkin muuhun ihan vaan Jungkookin varalta.

Taehyung: Fiksu veto. Ja mä tiedän missä ne on.

Taehyung ajoi pois pihasta. Ekaksi tunsin syyllisyyttä, mutta nyt kun Taehyung on kanssani. Tunnen oloni onnekkaaksi ja turvalliseksi.
Ajoimme siihen samaan paikkaan, missä GOT7 piti meitä. BamBam odottikin jo ovella.

Amara: Tiesikö se meidän tulosta?

Taehyung: Varmaan.

Tulimme ulos autosta ja menimme miestä kohti joka vain vartoi ovella. Hänen naamansa oli lukematonta ja en tiedä onko hän onnellinen vai vihainen. Ainakin näyttää paremmalta Markin ampumisen jälkeen häntä jalkaan. Hänen edessään hän kuitenkin päätti hymyillä meille ja pisti käden Taehyungin olan yli.