𝓗𝓲𝓻𝓪𝓮𝓽𝓱

ᵒⁿᵉ

Kannoin kahta laatikkoa kädessäni samalla, kun astelin hissiin.

Minulla ei ollut vanhempia auttamassa muutossa. Olin yksin.

Minut heitettiin ulos kodistani pari vuotta sitten, kun olin lukion ensimmäisellä. Syynä ei ollut pelkästään huonot tapani ja tupakan polttaminen sekä alkoholin juominen, vaan myös se, että olin homo. He olivat homofobisia ja sanoivat, että eivät kasvattaneet minua tällaiseksi, joten he heittivät minut kadulle.

Silloin olin vuokrannut itkien halvan asunnon ja saanut opiskelijana rahatukea. Tuki ei ollut kuitenkaan riittänyt, joten olin hankkinut työn.

Olin liittynyt mafiaan, nimeltä Ariel. Se oli siisti jengi, ja sain ystäviä paljon jengin sisältä. Hommat Arielissa olivat tietenkin rikollisia ja lakia vastaan, mutta tienaamani rahasumma sai pääni pyörimään. Mutta se ei ollut tarpeeksi. Mutta silti liityin heihin, sillä minulla ei ollut mitään, mikä vuoksi elää ja halusin tehdä jotain, missä adrenaliini syöksyi suonien läpi. Halusin tehdä jotain jännittävää ja seikkailla.

Mutta jouduin lähteä kaupungista kahden syyn takia. Ensinnäkin minun piti mennä yliopistoon, jota aiemmassa kotikaupungissani ei ollut. Joten jousuin muuttaa. Ja toiseksi,

Arielin johtaja oli perässäni. Ehkä tai ehkä en saattanut varastaa häneltä suurta rahasummaa.

Älkää minua syyttäkö, opiskelu maksoi paljon ja asunnot Nycissä olivat kalliimpia.

Joten nyt, olin New Yorkissa.

Kannoillani oli Ariel, olin vailla työtä, vailla ystäviä, vailla perhettä, vailla kumppania, vailla jengiä.

Rakennus oli pieni ja tunkkainen. Asunnot olivat halpoja ja tiiviitä, mutta se oli parempi kuin ei mitään. Se oli halvinta mitä löytyi. Seinät olivat tiiliä, niitä ei edes oltu maalattu. Oikeastaan tykkäsin tiiliseinistä, ne näyttivät kivoilta. Mutta likaisena, ne näyttivät karmivilta.

Nostin polveni laatikon alle ja tasapainottelin yhdellä jalalla, pitäen laatikoista kiinni yhden käden ja yhden jalan varassa samalla, kun yritin kaivaa avainta rikkinäisten farkkujeni takataskusta.

Tunsin tasapainoni heikkenevän ja aloin kaatua. Tiputin laatikot ja kaaduin betonilattialle. Peppuuni sattui, mutta nauroin hieman itselleni. Nousin ylös ja puistelin vaatteeni.

Avasin oven ja raahasin laatikot sisälle.

Eteinen oli pieni ja heti sisälle tullessa vasemmalla oli ovi kylpyhuoneeseen, oikealla oli pieni keittiö marmoritason kera, jonka takana taas oli pieni olohuone, jonka vieressä oli ovi, varmaan makuuhuoneeseen.

Täytyi myöntää, asunto oli aivan helvetin pieni, mutta se jotenkin sopi minulle. Yhdelle ihmiselle tällainen oli hyvä. Kun oli pieni asunto, se ei tuntunut yhtä tyhjältä.

Aiempi asukas oli jättänyt asuntoon sohvan, verhot ja makuuhuoneeseen patjan sekä pienen vaatelipaston. Ehkä nämä olivat ainoita asioita mitä tarvitsin. En jaksaisi alkaa sisustella paikkaa paremmaksi, mistä sitä tiesi kuinka kauan ehdin täällä asustella ennen kuin Ariel löytäisi minut.

Liitostelin vaatteeni lipastoon ja vein hygieniatarvikkeet kylpyhuoneeseen. Allaskaapista löytyi myös pesuaineita ja sen semmoista. Vilkaisin myös komeroon ja hymyilin pienesti, kun näin pesukoneen ja siivousvälineitä.

Tein suursiivouksen asunnolle. Pesin ikkunat ja suihkun, imuroin lattiat ja pyyhin tasot. Pidin ikkunoita myös hetken auki. Asunnosta tuli heti siistimpi ja raikkaampi.

Laitoin patjan päälle lakanan ja petasin sängyn peiton ja tyynyn kera. Sitten heittäydyin sen päälle.

Minun täytyisi löytää työ. Etsisin taas varmaan mafian, johon liittyä. Se ei ollut helppoa. Mutta ei mahdotonta. Silti, luottamuksen saaminen olisi vaikeaa.

Hengitin syvään ja päästin hengityksen ulos kovaa.

En edes tiennyt, mitä elämälläni tein tai mikä sen tarkoitus oli. Kuulema elämän tarkoitus oli löytää itsellensä elämän tarkoitus. Se kuulosti minulle mahdottomalta.

Halusin vain elää, koska halusin nähdä, jos asiat paranisivat. Tällä menolla se ei tosin tapahtuisi.
Mutta silti vielä etsin elämän tarkoitusta. Ehkä se tulisi vastaan jossain vaiheessa.

Nousin ylös ja ravistin päätäni.
Vedin poolopaitani päälle nahkatakin ja solmin mustien conversejen nauhat rusetille. Suin vaaleanruskeita hiuksiani alas ja ravistin niitä vähän, antaen niille enemmän volyymia. Avasin oven ja suljin sen, laitoin sen avaimella lukkoon sekä työnsin avaimen farkkujeni etutaskuun.

Kävelin katuja pitkin kädet taskuissa ja katselin ympärilleni. Näin paljon erilaisia ja uniikkeja ihmisiä. Näin kauniita sekä rumia rakennuksia. Kuulin paljon puheensorinaa ja autojen tööttäilyä, oli ruuhka-aika.

Arielin olisi vaikeaa löytää minut täältä. Kotikaupunkiini verrattuna New York oli oikeastaan aivan täysin, kamala. Liikaa ihmisiä, liikaa rakennuksia, liikaa melua ja liikennettä, kaikkea oli liikaa ja sekaisin.

Ehkä minä olin turvassa.

Kävelin yliopiston ohi. Oli sunnuntai, joten ovet olivat kiinni. Se oli valkoinen suuri rakennus, hieman vanhanaikainen ja hieno. Siisti.

Mutta mikä idea oli edes mennä sinne? Minulla ei ollut unelmia tai kiinnostuksia, ei tulevaisuutta. Ehkä pitäisi vain jättäytyä pois ja oikeasti työskennellä koko loppu elämän jossain jengissä.

Huomasin, että olin jäänyt tuijottamaan rakennusta liian kauaksi aikaa.

Astelin pois, kohti paikkaa jota en tuntenut. En tuntenut New Yorkia. Tiesin vain missä asuntoni ja kouluni oli, sekä missä lähikauppa oli.

Ostin pikaravintolasta hampurilaisen ja coca colaa. Katsoin puhelimeni kartasta lähimmän puiston ja suuntasin sinne. Istuin penkille ja söin, katselin ihmisiä puistossa sekä taivasta. Näin koiran kävelevän ohi. Se pissasi puskaan.

Ihmiset alkoivat lähteä koteihin yön myötä, aurinko laski ja puiston vanhanaikaiset lamput syttyivät. Puistoon ilmestyi nuoria ystäväporukoita ja näin pari salamyhkäistä miestä, myös.

Join juomaani ja katselin heitä tarkasti. Toinen poika oli hyvin pitkä ja lihaksikas, hänellä oli platinablondit hiukset. Toinen oli lyhyempi, suunnilleen pituiseni. Hänellä oli mustat kiharat hiukset ja terävä leukalinja. Hän oli hoikka, mutta hyväkuntoinen.

Mies katsoi yllättäen minua silmiin, joka sai minut kääntämään katseeni pois nopeasti hänen sinisistä silmistään.

Ainut asia mitä pystyin ajatella oli, että voi vittu.

Yritin katsoa muualle ja pidin itseni toiminnassa ryystäen lopun juomasta kurkustani alas. Heitin mukin lähimpään roskikseen puistotien toisella puolella.

Vilkaisin nopeasti miehiin ja huokaisin, kun en nähnyt heitä.

Nousin ylös ja suuntasin kotiin.

En tehnyt paljoa muuta kuin otin vaatteeni pois ja vedin lökärit jalkaan, sitten hyppäsin vällyjen väliin, kuullen vieterien kitisevän häiritsevästi.