𝓗𝓲𝓻𝓪𝓮𝓽𝓱

ˢⁱˣᵗᵉᵉⁿ

Heräsin hitaasti unestani.

Siristelin silmiäni ja ensimmäinen asia minkä näin, oli valkoinen katto ja kirkkaat lamput, jotka saivat silmäni kirvelemään ja kostumaan.

Jalassani jomotti hieman ja oloni oli sekainen.

Sitten näkökenttääni ilmestyi tutut, hymyilevät kasvot. Se sai hengitykseni kiihtymään ja minun teki mieli itkeä.

Hänellä oli vaaleanruskeat, laineilevat hiukset ja täyteläiset huulet. Suuret, syvälliset, harmaat silmät sekä pitkät ripset, hymyilevät huulet paljastivat halkoiset hampaat.

"Lucas", kuiskasin hiljaa.

Mies nosti minut varovasti ylös istumaan. Tuijotin hänen kasvojaan häkeltyneenä.

Minä ja Lucas olimme tunteneet jo ala-asteelta lähtöisin ja olimme hyviä ystäviä, mutta se alkoi hiipua. Kaikkein pahinta asiassa oli se, että rakastin häntä. Ja näin joka päivä kun hän flirttaili kaikille.

Tunsin kyynelien valuvan poskilleni.

En ikinä itkenyt, mutta nyt em pystynyt pidätellä kyyneliäni. Lucas näytti hätääntyvän nähdessään minun itkevän.

"Mark, mikä on hätänä? Sä olet okei... ja mä olen tässä, sun kanssa", Lucas sanoi matalalla, täyteläisellä äänellään, joka oli alakuloinen. Otin hänen olkapäistään kiinni ja vedin hänet haliin.

"Lu, älä jätä mua. Ole mun ystävä. Koko loppu elämämme", kuiskasin hänelle ja niiskaisin.
"Totta kai mä olen sun ikuinen ystävä. Se ei koskaan muutu."

"Kiitos."

Vilkaisin jalkaani ja huokaisin.

"Missä on Jae?"

"Se söpöläinen on oven takana. Hän sanoi haluavansa jutella", Lucas kertoi. Sydämeeni nipisti.

"Päästäisitkö hänet sisään. Mä haluan myös jutella hänen kanssaan", pyysin. Lucas nyökkäsi ja avasi oven.

Näin Jaen astuvan sisään. Hän nähetti minulle ujon hymyn. Mies asteli sänkyni viereen ja istui penkille. Lucas nojasi ovenpieleen.

"Saadaanko me... yksityisyyttä?" Jae kysyi.

Lucas virnisti ja nyökkäsi.

"Tietenkin, prinssini", hän sanoi ja lähti, sulkien oven perässään.

Tuntui kuin joku olisi puristanut sydäntäni nyrkissään kovaa, Lucas. Hän näki minut vain ystävänä, eikä tiennyt satuttavansa minua sanoillaan. Tiesin, että se ei ollut hänen tarkoituksensa.

Tuijotin ovea haikailevana.

"Sä... sä taidan tykätä hänestä?" Jae kysyi hiljaa.

Nyökkäsin pienesti. Mitäs tässä oli enää järkeä piilotella.

"Vittu", Jae totesi hetken hiljaisuuden jälkeen.

"Niinpä", vastasin.

"Miten sä voit?" Hän kysyi pehmeällä äänellä.
"Hyvin. Musta tuntuu vähän siltä kuin olisin huumeissa", totesin. Jae nauroi ja pääni sisäisesti hymyilin hänelle.

"Oletko sä kokeillut huumeita?"
"Pari kertaa Lucasin kanssa. Poika löytää aina kaiken mitä haluaa."

Hymyilin hänelle pienesti ja hän hymyili takaisin. Ei Jae ollutkaan niin paha ihminen kuin aluksi luulin.

Hiljaisuus jatkui hetken, kunnes avasin suuni.

"Anteeksi. Mä arvostelin sua ennen kuin tunsin sut. Ja kiitos. Kun pelastit mut eilen."

"Toissa päivänä. Sä nukuit koko eilispäivän. Lucas oli todella huolissaan, melkein itki", Jae kertoi ja hymähdin.

"Ihan kuin."

"Ei se haittaa. Mä vaan haluan että sä ymmärrät, että mä en tullut viemään Carlin paikkaa, tai täyttänyt hänen paikkaa. Mä tulin tänne olemaan osana tiimiä ja auttamaan teidän jengiä", Jae selitti.

Nyökkäsin pienesti.

"Mä ymmärrän. Mutta mä silti varoitan."

"Mistä?"

"Ole kiltti, ja älä varasta Lucasia multa.

Mun sydän rikkoutuu jos niin teet."