𝓗𝓲𝓻𝓪𝓮𝓽𝓱

ᵗʷᵉⁿᵗʸᵒⁿᵉ

Istuimme limusiinissa.

Tässä autossa oli kaikki Maniac X:n jäsenet, jotka pääsivät osallistumaan tapahtumaan.

Nyt oli Maniacin 32. vuosipäivä.

"Jae, pysy jonkun tuntemasi ihmisen luona. Kun mä sanon, että sinne tulee paljon ihmisiä, mä tarkoitan sitä. Tää juhla on suuri ja Maniacin jäsenet kaikkialta maailmasta ilee tänne. Tänä vuonna osallistujia on lähes tuhat ja se paikka on suuri. Todella suuri", Noen selitti.

"Kuinka suuri? Missä se järjestetään?"

"Niitä rakennuksia on yhdeksän, jokaisessa rakennuksessa on kaksi kerrosta. Ne talot on laitettu sellaiseen hienoon neliöön, päärakennus on ihan keskellä. Se paikka on moderni ja hieno. Mutta melkoinen sokkelo. Ne rakennuksen yhdistyy myös silloilla toisiinsa", Ten selitti.

"Niin, ja jos laskin oikein, yhteen rakennukseen menee vähän yli sata henkilöä, jolloin yhdessä kerroksessa on vähän yli viisikymmentä henkilöä. Mutta tietenkään ihmisiä ei jaeta rakennuksiin, vaan kaikki menee vapaasti. Joissain tiloissa on tungosta, jotkut ovat lähes tyhjiä."

"Baek, älä pliis flexaa sun matikkataidoilla. Se satuttaa mun aivoja", Jackson valitti ja Alex nyökkäili mukana.

Meillä kaikilla oli päällä puvut. Olin käynyt Noenin, Markin, Lucasin, Lisan ja Nancyn kanssa ostamassa puvun. Olin päätynyt samantapaiseen pukuun, mikä Yongilla oli ollut päällään Neossa.

Se oli samettinen ja kiiltävä, punainen puku. Sen alla minulla oli musta silkkinen kauluspaita ja minulle rakas aurinkokoru. Housuni olivat tummanpunaiset samettihousut ja kenkäni olivat mustat, kiiltävät nahkakengät.

Olin vetänyt hiukseni taakse geelillä ja luomissani oli kimaltavaa kultaista luomiväriä.

Vaikka itse sanoinkin, olin aika namu.

Limusiini parkkeerasi suurelle parkkipaikalle ja meidän koko joukko astui ulos vehkeestä.
Myös Rose ja Yang tulivat juhliin.

Katsoin ihastuneena tietä, joka meni ylös ansimmäiselle rakennukselle. Näimme parkkipaikalta vasta kolme rakennusta.

Tien vierellä oli ruusupensaita.

Kävelimme tietä pitkin rakennuksille. Kaikki seinät olivat lasia. Katot myös. Vain osa huoneista omisti seinät, ne olivat varmaan vessoja.

Hienoin asia oli, että rakennuksia ympäröi vesi ja toiseen rakennukseen pääsi siltaa pitkin. Katselin kaiteen yli ihastuneena kultakaloja ja muita eläimiä vedessä.

Sisältä kuului orkesterin soitto ja näin rakennuksien välistä, että päärakennuksen alimman kerroksen ikkunat olivat auki ja sisällä soitti orkesteri. Ja näin paljon ihmisiä. Todella paljon.

Ja koska jäin ihailemaan paikkoja, en seurannut porukkaa. Joten en enää löytänyt ketään.

Katselin ympärilleni hätääntyneenä, mutta sitten tunsin taputuksen olallani.

Käännyin ja näin Noenin. Hän ojensi minulle sampanja-lasin, hymyillen lämpimästi. Huokaisin helpotuksesta. En ollut ikinä ollut niin helpottunut hänet nähdessään. Vaikka seisoinkin yksin siinä vain pari minuuttia, se oli tuntunut pitkältä ajalta ihmispaljouden takia.

"Sä taisit luulla, että me jätettiin sut. Tai no, muut menivät omille teilleen, mutta mä jäin odottamaan sua. Mä tiedän kokemuksesta, että näissä juhlissa ei kannata olla yksin", Noen totesi.

Astelimme ensimmäisestä rakennuksesta toiseen ja kolmanteen, kiertelimme huoneissa.

Näin paljon maalauksia ja kehystettyjä piirrustuksia, sekä kuvia ja patsaita.