Niiden Katseet On Myrkkyä

~ Kahdeksan ~

Wilhelmiina

Istuin sängylläni hämärässä huoneessa. Yölampun himmeä valo valaisi juuri ja juuri, että näin neuloa. Puhelimesta soi hiljaa pianomusiikki. Soitonope oli antanut sen mulle läksyksi ja yritin nyt opetella sitä kuuntelemalla. En tänään oikein jaksanut tehdä mitään. Kouluhommat sun muut saivat nyt odottaa.

Puhelimen näyttö alkoi hehkumaan. Jätin neulomiset hetkeksi kesken ja tartuin puhelimeen. Ruudulle pomppasi ilmoitus snäpistä, joka oli tullut Sohvilta. Kohotin kulmiani yllättyneenä. Ei me oltu juteltu mitenkään kovin aktiivisesti sen pyöräepisodin jälkeen. Päätin kuitenkin avata snäpin heti, vaikka hän sai varmasti kuvan, että mä olin ihan liian innokas. Vaikka se taisikin olla totuus.

Sohvi:
Moii, toivottavasti sä vie muistat mut :') Haluisitko nähdä tällä viikolla?

Luin viestin yllättyneenä. Jouduin hetken miettimään, miten vastaisin.

Minä:
Tottakai muistan! Mulla on aika täynnä loppuviikko, mutta huominen voisi sopia

Sohvi:
No mulla on heti koulun jälkeen taas treenit, että oon vapaa vasta joskus kuuden jälkeen. Mutta jäähalilla on kahvio, että voidaan vaikka istuu siinä?

Minä:
Se käy. Tuun sinne noin kuudelta. Ei haittaa, jos sulla menee myöhempään

Sohvi:
Tehdään niin!

Pieni hymy nousi huulille, kun suljin puhelimen. Nadia oli oikeastaan ainoita ystäviä mulle. Ja oli aina ollut. Nyt kuitenkin menin tapaamaan jotain, joka ei ollut Nadia. Se tuntui mulle isolta asialta, vaikka jollekin se olis ollut ihan pieni juttu. Se tuntui aina kivalta, kun jotain kiinnosti tällainen ujo lukutoukka.

Istuimme Nadian kanssa lukion ruokalassa. Pyöritin lusikkaa kanakeiton joukossa. Ajatukset olivat ihan jossain muualla kuin täällä. Nadia loi muhun kysyvän katseen.

"Haloo? Ootko sä edessä tällä planeetalla?" tyttö kysyi. Hätkähdin, kun tämä joutui tökkäämään mun olkapäätä.

"Ups sori. Ajatukset kulkevat jossain ihan muualla", naurahdin vaivaantuneesti. Nadia pyöräytti silmiään pieni virne kasvoillaan.

"Onko jotain kenties tapahtumassa?" tyttö kysyi salaperäisesti haukatessaan palan omenasta. Kohotin kulmiani. Ihan kuin tämä osasi lukea ajatukseni.

"Mä nyt tapaan sen Sohvin tänään. Äläkä nyt saa mitään hepulia", totesin ja loin tomeran katseen tyttöön, joka katseli mua silmät pyöreinä.

"Se laitto mulle eilen snäppiä ja kysy, voidaanko me nähdä. Ja miksi mä olisin kieltäytynyt? Nyt mä sitten meen kuudeksi jonnekin jäähallin kahvioon", jatkoin selitystäni.

"Wilhu, tää on tosi outoa. Se tulee randomisti juttelemaan sulle ja nyt te näätte jossain jäähallin kahviossa? Tällästä tapahtuu harvoin nykypäivinä", Nadia huomautti.

"No onhan se. Mutta mieti nyt! Mä saatan saada uuden kaverin", totesin hymy kasvoillani.

"Mitä vikaa mussa on?" tyttö kysyi loukkaantuneena ja siirsi kätensä rinnalleen dramaattisesti.

"Ei mitään tietenkään. Oot mun ikuinen paras ystävä, eikä se muuksi muutu. Mutta onhan se aika säälittävää, että sä oot mun ainut ystävä. Sullahan on ihan super laajasti kavereita", tökkäsin vuorostani tätä hellästi olkapäähän.

"Ei se oo säälittävää. Mieluummin yks hyvä ystävä, kun monta huonoa", Nadia totesi näyttäen nyt ylpeältä viisaista sanoistaan.

"No se on kyllä totta", vastasin myötäillen.