Niiden Katseet On Myrkkyä

~ Kaksi ~

Wilhelmiina

Kellon tikitys kaikui huoneeseeni. Se oli ainoita ääniä, mitä hiljaisesta talosta kuului. Kaikki vielä nukkuivat. Paitsi mä. Olin taas herännyt ahdistuksen takia, enkä ollut saanut enää unta.

Ulkona oli pimeää, mutta valkoinen lumi toi pientä hohtoa. Ikkunasta heijastui kasvoni. Oikeastaan tykkäsin siitä, kun olin ainoa hereillä. Sain omaa rauhaa. Vaikka heräsinkin aina ensimmäisenä, Taru heräsi kuitenkin aika pian.

Napsautin pöytälampun päälle. Kaivoin pöytälaatikosta virkatun pussukan, johon olin laittanut kaikki meikkini. Ei niitä paljoa ollut. En tarvinnut enempää.

Viimeistelin meikkiä poskipunalla. Lattia narisi käytävässä. Taru oli todennäköisesti herännyt. Aika oli vierähtänyt nopeasti.

Nousin ylös ja kävelin vaatekaapin luo. Nappasin valkoisen villapaidan ja siniset löysähköt farkut. Vaihdoin yöpaidan valitsemiini vaatteisiin. Huoneessani oli yllättävän kylmä. Vedin siis vielä villasukat jalkaani.

Astelin vanhat puuportaat alas. Ne narisivat jokaisella askeleella. Pienenä olisi ollut lähes mahdoton hiipiä salaa keksipurkille. Tosin, en mä olisi sellaista uskaltanut tehdä.

Keittiöstä kuului kolina ja hyvä tuoksu leijui portaisiin asti. Seurasin tuoksua keittiöön. Taru paistoi lättyjä hellan äärellä.

"Ai huomenta Wilhu, päätin tehdä perjantain kunniaksi lättyjä", nainen hymähti lempeästi.

"Ihanaa", vastasin istuessani pöydän ääreen.

Täyttävän aamiaisen jälkeen kapusin ähkyissäni portaita ylös. Jasper asteli mua vastaan. Sen mustat hiukset oli ihan sekaisin. Tämä hieroi silmiään väsyneenä.

"Huomenta päivänsäde", vitsailin kävellessäni tämän ohi.

"Huomenta vaan", väsynyt vastaus kuului perästäni. Hymähdin pienesti astuessani takaisin huoneeseeni.

Pakattu reppu makasi yöpöytää vasten. Hampaatkin oli pesty ja olin valmis lähtemään kouluun. Aikaa oli kuitenkin vielä runsaasti, joten päätin odotellessani jatkaa tilkkutäkin tekoa, jonka olin ottanut työmaakseni. Rakastin käsitöitä ja moni tavara olikin käsialaani.

Hätkähdin tajutessani, että kello olikin jo aika paljon. Pomppasin ylös ja nappasin repun lattialta. Laskeuduin portaat alas ja pistin takin ylleni.

Vedin pyöräilykypärän päähäni ja heitin repun selkääni.

"Mä lähden nyt. Heippa!" huudahdin.

"Selvä, hyvää koulupäivää", Taru vastasi yläkerrasta.

Avasin oven ja astuin ulos kylmään pakkaseen. Astelin pyöräni luo. Asetin repun koriin ja avasin avaimella pyörän. Pyöräilin aina kouluun. Oli sitten vesisade tai kylmä pakkanen. Meiltä oli kuitenkin niin lyhyt matka lukiolle.

Lähdin polkemaan pihasta pois. Maa oli yllättävän liukas, joten yritin ajella varovasti. Asuimme mukavalla seudulla. Naapurit olivat mukavia ja alue oli muutenkin melko levollista. Talomme oli muutenkin hyvällä paikalla, koska olin aina päässyt sieltä pyörällä kouluun. Oli sitten ala-asteesta tai lukiosta kyse.

Kurvasin lukion pihaan ja hyppäsin pyörän selästä pois. Napsautin kypärän auki. Talutin pyörän pyörätelineille ja asetin sen telineeseen. Ripustin kypärän ohjaustankoon. Lukitsin pyörän ja nappasin repun korista.

Nadia nojaili seinään polttamassa tupakkaa. Hänet tunnisti jo kaukaa mustan sivusiilin ja erilaisten lävistyksien avulla. Oli oikeastaan aika hassua, että tälläisistä vastakohdista oli tullut parhaimpia ystäviä.

"Moi Wilhu", Nadia tervehti väsyneenä.

"Moi vaan", vastasin levollisena ja kävelin tämän vierelle. Nadia oli oikeastaan ainoita ystäviäni tästä koko kaupungista. Enkä tarvinnut enempää. Nadia opetti mulle kaiken, mitä ei voinut kirjoista oppia.

"Onko sulla mitään menoa lauantaina?" Tyttö kysyi räpläten samalla nenäkoruaan.

"No eipä oikeastaan mitään. Onko sulla suunnitelmia?" kysyin kohottaen kulmiani.

"No haluisin pitää semmoset illanistujaiset, kun faijakin lähtee jonnekin sukulaisten luo"

"Ai siis bileet?"

"Ei ei ei, vaan semmoset pienet vaan. Tiiäks joku muutama ihminen sun lisäksi. Voitais vaan syödä ja rupatella. Ja no ehkä vähän juodakin", tämä selitti hieman varovaisesti. Tiesin, mistä se johtui. En ollut mikään bilettäjä, enkä halunnut koskaan juoda alkoholia niinkuin muut.

"Joo joo, voin mä tulla. Jos se on sulle niin tärkeää", huokaisin, mutta hymähdin perään.

"Kiitos kiitos!" tyttö hihkaisi ja halasi mua.

"Mutta muista sitten, että vaan muutama ihminen", loin tiukan katseen tähän.

"Joo mä lupaan", tämä virnisti taputtaen mua olalle.

"Noniin, aika mennä tunnille", huomautin tytölle, jonka ilme muuttui innostuneesta turhautuneeksi.

"Joskus toivoisin, ettet olisi niin vastuullinen ja antaisit mun lintsata", tämä huokaisi ja nosti reppunsa maasta.

"Tulet vielä kiittämään mua", naurahdin pienesti ja taputin Nadiaa selälle. Lähdimme hivuttautumaan sisälle muiden perässä.

~
Heii! Tässä nyt luku tarinan toisen päähenkilön näkökulmasta ^^ Toivottavasti tästä ei tullut kauheen tönkköä lukua ja nautitte tän parissa. Ootte upeita! <3