Niiden Katseet On Myrkkyä

~ Neljä ~

Wilhelmiina

"Okei kumman mä laitan mekon vai sitten housut ja jonkun paidan?" Nadian mietteliäät kasvot ammotivat puhelimen näytöllä, jonka olin asettanut nojaamaan kukkaruukkua vasten.

"Laita mekko", hymähdin ja vilkaisin puhelimen näyttöä.

"Taidan sittenkin laittaa housut. Mitä sä aiot laittaa?"

"Villapaidan ja hameen", nostin vaatteet sängyltä ja näytin ne tytölle.

"Aww söpöä. Sulla on jotenkin niin lutunen tyyli", tämä naurahti. Virnistin itsekin.

"Vai että lutuinen. Mä varmaan nyt laittaudun ja lähden ajelemaan pyörällä sinne", totesin. Nostin puhelimen pöydältä.

"Okei. Oo sitten nopee!"

"Joo joo. Nähdään pian", lähetin tälle lentosuukon. Painoin punaisen luurin kuvaa ja asetin puhelimen takaisin pöydälle. Oikeastaan olisin halunnut jäädä kotiin lukemaan, mutta en voinut rikkoa lupaustani Nadialle. Ja kai se ihan hyvää teki, että mulla oli edes jonkinlaista sosiaalista elämää.

Kaivoin kaapista paksuimmat sukkahousut, jotka löysin ja vedin ne jalkaani. Nostin hameen vyötärölleni, jonka jälkeen vedin villapaidan ylleni. Toivottavasti en tulisi jäätymään tällä asulla. En vain kestänyt sitä, että talvella oli isompi kynnys pitää hametta.

Sujautin pieneen olkalaukkuun puhelimen ja lähdin sitten alakertaan.

"Lähdetkö sä jo?" Taru asteli eteiseen ja nojasi ovenkarmiin. Hymyilin tälle.

"No kyllä mä ajattelin. Tuun sitten joskus yhdentoista aikoihin kotiin. Onko ok?" vilkaisin naiseen solmiessani mustien maihareiden nauhoja.

"Joo tottakai. Tulethan kuitenkin selvinpäin kotiin?" Taru loi kiusoittelevan katseen muhun päin. Pyöräytin silmiäni.

"Sitä päivää saat toivoa vain unissasi", vedin talvitakkini ylleni ja napitin sen kiinni. Nappasin kypärän naulakosta. Laitoin laukkuuni vielä avaimet.

"Kai sä jotkut käsineet laitat?" Taru kysyi.

"Ah totta", vedin valkoiset tumput käsiini. Avasin vihdoin ulko-oven.

"Heippa, nähdään sitten illemmalla", huikkasin vielä ovelta. Saatoin kuulla Aimon huutavan myös heipat olohuoneesta.

"Aja varovasti", Taru huudahti vielä. Näytin peukkua sulkiessani oven perässäni. Astelin portaat alas pyöräni luo. Avasin lukon auki ja lähdin hitaasti, mutta varmasti ajamaan Nadian luokse.

Ulkona oli oikeasti aika kylmä ja ainoastaan toppahousuilla olisi ollut sopiva. Vastaan tuli monia teiniporukkoja. Kaikilla oli tänään jotain menoa. Ei se kuitenkaan yllättänyt. Olihan sentään lauantai-ilta.

Hidastin rivitalojen kohdalla ja hyppäsin pyörän selästä pois. Talutin pyörän Nadian talon edustalle muiden pyörien joukkoon. Lukitsin menopelini ja astelin Nadia talon ovelle. Painoin ovikelloa, joka kaikui sisältä ulos asti. Askeleet lähestyivät ja ovi avautui.

"Wilhu! Ihanaa, että sä pääsit", Nadia hihkaisi ja veti mut kunnon rutistukseen. Taputin tyttöä selkään ja avasin kypärän soljen. Ripustin sen roikkumaan naulakosta.

"Okei mä kävin ostamassa jotain purtavaa. Ja noh kaivoin kätköistä muutaman vahvemman juoman", tämä virnisti. Huokaisin huvittuneena.

"Keitä tänne siis tulee?" astelin olohuoneeseen. Pöydälle oli laitettu sipsejä ja karkkeja kulhoihin. Pulloja oli vain muutama ja limsapullo varmasti mua varten. Se sai hymyn huulilleni.