Niiden Katseet On Myrkkyä

~ Kymmenen ~

Wilhelmiina

"Mitäs touhusit viikonloppuna?" Nadia tiedosteli nostaen samalla tupakan huulilleen. Keskitin katseeni tämän mustaan sivusiiliin mietteliäänä.

"Enpä mitään sen ihmeellisempää. Leivoin, siivosin ja sellasta peruskauraa", naurahdin kepeästi. Nadiankin huulet nousivat hymyyn.

"Jos mun olis pakko asua jonkun kanssa koko loppuikäni, asuisin sun kanssa. Sä oot kunnon kodin hengetär", tyttö virnuili.

"Niinpä niin. Mitä itse teit?" kysyin nojaten samalla lukion kylmää seinää vasten.

"Hengailin jossain keskustassa. Sitä peruskauraa mulle", tyttö naureskeli. Huokaisin. Nojailimme hiljaisuuden vallitessa. Nadia vaikutti pohtivalta. Hän näytti siltä, että halusi kertoa jotain.

"Anna tulla, jos haluat kertoa jotain", totesin kulmat koholla. Käänsin katseeni tähän, jonka ilme oli hämmästynyt.

"Miten sä tiesit?"

"Ollaan tunnettu sen verran kauan, että tunnistan sun ilmeestä jo", virnistin tyytyväisenä.

"Äh okei. Muistatko sen Niilon sieltä mun illanistujaisista? Se kyseli susta viikonloppuna. Ihmetteli, mikset vastaa sen snäppeihin", Nadia kertoi. Kesti hetki edes tajuta, kestä puhuttiin. Mä luulin, ettei sitä edes oikeasti kiinnostanut. Tai siis, ei mua totta puhuen kiinnostanut se.

"No mitä sitten? Mä oon pahoillani, mutta mulla ei oikeen oo mitään kiinnostusta", pahoittelin, vaikkei koko Niilo ollutkaan paikalla.

"No siis ei tässä muuten, mutta... mä ehkä taisin luvata sille, että otan sut mukaan tänään, kun mennään johkin hengailemaan", Nadia hiljensi ääntään loppua kohden. Tämä itsekin tiesi, etten todellakaan tykännyt hengata sen kaveriporukoiden kanssa.

"Siis teit mitä? Nadia! Miks sä menit sellasia lupailemaan", totesin lievästi tuohtuneena. Tyttö kiemurteli yrittäessään keksiä oikeita sanoja.

"Mä oon pahoillani Wilhu. Aattelin vaan, että teillä vois olla kivaa. Pliis tuuthan sä? Niilo osaa olla raskas, jos rikon lupauksen", Nadia risti kätensä ja kumartui mun eteeni. Katsoin tyttöä tuimasti silmiin.

"Mä en aina osaa sanoa, mitä tehdä sun kanssa. Mutta hyvä on, mä tuun. Kunhan vaan korvaat tän jotenkin"

"Oh! Kiitos Wilhu, rakastan sua! Voidaan mennä teille eka, jotta saat sun pyöräs sinne", Nadia hihkaisi halaten mua kysymättä taaskaan mun kantaa asiaan. Se oli aina ollut vähän sellanen. Se osasi olla tosi ärsyttävä piirre, mutta ilman sitä Nadia ei olisi Nadia.

"Selvä. Mennään nyt ainakin takaisin sisälle ja nähdään sitten, kun päivä loppuu", kehotin. Tyttö lähti pirteästi kävelemään sisälle. Tämä yritti esittää innokasta oppilasta, hyvittääkseen edes vähän äskeistä.

Nadia makasi sängylläni ja tutki kattoani. Istuin pöydällä kirjoittamassa muutamia muistiinpanoja, jotka olin suunnitellut tekeväni tänään valmiiksi. Ovi narahti hieman, kun Jasper avasi sen. Poika hyppäsi Nadian viereen.

"Mitäs Nadia?" Jasper kysyi.

"Ihan hyvin. Mä vien kohta Wilhun treffeille", Nadia ilmoitti virnuillen. Jos Nadia osasi olla mahdoton yksin, Jasperin seurassa tästä tuli vielä pahempi.

"Uu, vihdoin Wilhu saa vähän toimintaa", Jasper hihkaisi innostuneena ja tökkäsi kylkeäni. Loin happaman katseen molempiin.

"Niin. Treffeille, joille mä en todellakaan mene vapaaehtoisesti", tuhahdin yrittäen keskittyä samalla kirjoittamiseen.