Niiden Katseet On Myrkkyä

~ Kaksikymmentäkahdeksan ~

      Wilhelmiina

Sohvin vanhempien lähdön jälkeen mun tunteet huvittelivat vuoristoradan ensimmäisessä vaunussa. Välillä mä nauroin, välillä mä itkin Sohvin paidan hihan läpimäräksi. Enkä mä edes osannut sanoa miksi. Tällä kertaa mä en osannut pitää itseäni kasassa.

Illalla mä käperryin Sohvin käsien suojiin. Se aisti mun sekavuuden ja mä sen katumuksen. Mua harmitti, kun sen tunsi niin. Se halus vaan esitellä mut sen vanhemmille.

Mä laskin käteni sen käsien päälle, jotka oli kietoutuneena mun ympärille. Katselin väsynein silmin seinän julistetta, jonka yläkulma repsotti. Sohvi oli niin lämmin.

Tuntui hölmistyneeltä, kun katseeni kiersi ympäri huonetta, johon sälekaihtimien läpi tunki valoa. Tuntui siltä, etten olisi nukkunut koko yönä ollenkaan. Sohvin käsi leikki mun hiusten seassa, joka sai mut hihittämään pienesti, vaikka olinkin yrittänyt pysyä hiljaa.

"Huomenta", tytön hieman käheä ääni kuiskasi. Pyörähdin ympäri, jotta pystyin tarkkailemaan tämän kasvoja. Musta tuntui, että löysin siitä aina uusia piirteitä.

"Huomenta", sopersin hymyn takaa.

"Onko sulla parempi olo?"

Nyökkäsin vastaukseksi ja siirsin tytön tummia hiuksia tuon korvan taakse. Se siristeli silmiään, kun hiussortuvat kulkivat niiden päältä.

"Älä ota tästä mitään kiveä sydämen päälle. Sä et voi mitenkään vaikuttaa siihen, mitä sun vanhemmat sanoo", totesin hymyillen.

"Ei voi olla laillista, että joku voi olla noin ihana", Sohvi puuskahti.

"No mä en kyllä mielelläni menis vankilaan", virnistin kiusoittelevasti. Tyttö pyöritteli silmiään ja kaappasi mut tiukkaan haliin.

Keittiössä leijaili kanelin tuoksu ja satunnaisten vesipisaroiden tipahtelu kaikui sisälle asti. Me istuttiin pöydän ääressä vastapäätä toisiamme. Mun haaveileva katse tarkkaili puiden oksia.

"Ens viikonloppuna mulla on turnaus toisessa kaupungissa", Sohvi totesi laskiessaan kahvikuppinsa pöydälle. Katsahdin tyttöön kiinnostuneena.

"Kuulostaa jännältä, varmaan aika rankkoja treenejä luvassa?" hymähdin.

"No joo, todennäkösesti. Mutta siis mun pointti oli se, että sä voisit tulla katsomaan, jos haluat", se kohotti kulmiaan kysyvästi.

"Miten me sinne sitten mentäisiin?" kysyin. Kiersin käteni teekupin ympärille. Posliininen pinta oli edelleen lämmin.

"No siis meidän joukkueella on semmonen bussi, jolla me päästään. Mutta Artokin on tulossa, niin voisit tulla sen kanssa sitten perässä, koska sillä on auto", Sohvi selitti. Naputin kynsilläni teekupin pintaa. Musta ajatus tuntui hieman jännittävältä. Mä hädintuskin tunsin Artoa.

"Mun pitää vähän miettiä. Mutta kyllä mä todella haluan nähdä sun taas pelaavan", virnistin.

"Ai koska mä oon niin kuuma jäällä?" Sohvin kasvoille nousi kiusoitteleva hymy. Tunsin vaan, kuinka poskia alkoi kummasti kuumottamaan.

"Sohvi!" tuhahdin nyrpistäen nenääni tytölle, joka naureskeli tyytyväisesti.

Pitkin hetken hiljaisen tauon pohdiskellulle. Vaikka mä halusin kovasti lähteä, kaikki kysymykset pyöri silti mun päässä. Mä aloin jälleen ylianalysoimaan kaikkea mitä monimutkaisempia reittejä pitkin.