Niiden Katseet On Myrkkyä

~ Kolmetoista ~

Sohvi

Tunnelma oli aina tosi jännittynyt, kun meillä oli peli tulossa. Varsinkin pukuhuoneen rento ja vitsikäs tunnelma muuttui radikaalisti. Oli paljon hiljaisempaa ja kaikki yrittävät keskittyä siihen, että pää pitäisi pitää nyt kylmänä. Me oltiin harjoteltu tosi paljon ja Jenni oli ollut normaalia tiukempi. Jos me tää peli voitettiin, me päästäisiin turnaukseen toiseen kaupunkiin.

Jostain syystä mua jännitti vielä vähän lisää se, että Wilhelmiina olisi tulossa katsomaan meidän peliä. Tai ainakin se lupasi tulla. Mä en vaan halunnut hävitä, koska se olis se ensivaikutelma, jonka Wilhelmiina meidän joukkueesta sais. En oikeen tiedä, miks mä sen kutsuin. Jostain syystä vaan ajatus siitä, että joku mun tuttu olisi katsomossa kannustamassa mua, toi mulle hyvän olon. Kuitenkin puolet mun kavereista pelasi mun kanssa samalla jäällä ja muut tuskin halusivat viettää lauantaita jossain jäähallissa.

Pukkarin ovi avautui ja Jenni pujahti sisään. Se osasi näyttää samaan aikaan pelottavalta ja kannustavalta. Jenni kehotti meidät nousemaan ja muodostamaan ringin.

"Okei tytöt, nyt me ollaan jännän äärellä. Muistakaa kaikki, mitä me ollaan harjoituksissa tehty ja keskittykää täysillä peliin. Tänään vedetään täysillä, eiks niin? Joten menkää kaukaloon ja näyttäkää, kuka täällä osaa pelata", Jenni huudahti ja me huudettiin kaikenlaisia kannustushuutoja takaisin.

Katsomoissa oli yllättävän paljon väkeä. Suuriosa niistä oli joukkuelaisten läheisiä. Yritin varsinkin etsiä tiettyä henkilö katsomosta. Se ei kuitenkaan ollut mikään vaikea homma, koska Wilhelmiinan erotti aika hyvin katsomosta. Se näytti vähän siltä, että oli hukassa. Hymyilin itsekseni.

Meidän joukkue valui jäälle ja mä heiluttelin yleisölle. Wilhelmiinan huomio kohdistui muhun ja mä päätin iskeä sille silmää. Tyttö naurahti itsekseen ja näytti peukkuja.

Ensimmäinen erä lähti käyntiin ja kiekosta alkoi armoton taistelu. Huuto kaikui hallissa. Sekä katsomosta, että pelaajilta. Mä en tuntenut vastakkaista joukkuetta ollenkaan, mutta ne olivat kuitenkin ihan hyviä. Tää peli ei ollut todellakaan helpoimmasta päästä.

Ensimmäisen erän päätteeksi meillä oli yksi maali ja vastakkaisella joukkueella ei ollu vielä yhtäkään. Toisen erän aikana ne onnistu kuitenkin tekemään maalin ja me oltiin tasoissa. Mä en ollut jotenkin yhtään terässä. Tein tyhmiä virheitä ja mokia.

Toinen erä päättyi tasoissa ja Jenni neuvoi muutamia pelaajia. Mä otin hörpyn juomapullosta. Käänsin katseen katsomoon, josta Wilhelmiina tarkkaili kaukaloa. Sen ilme kirkastui, kun se huomasi mut. Söpöä. Tyttö muodosti huulillaan lauseen "Teillä menee hyvin". Näytin tälle sydäntä, jonka muodostin käsilläni.

Kolmanteen erään mä lähdin todella voitontahtoisella fiiliksellä. Mä halusin pelata niin täysillä, kun mä vaan pystyin. Hanna taputti mua olalle ennen, kun me asetuttiin omille paikoille. Peli alkoi jälleen ja lähdin terien varassa liikkeelle.

Aikaa ei ollut enää kauaa. Pistetilanne pysyi samana ja jokaisesta pystyi aistimaan jännityksen. Kiekko lähestyi uhkaavana meidän maalia, mutta Lotta sai syötettyä sen mulle. Lähdin luistelemaan. Niin kovaa, kun mä vaan pääsin. Yritin unohtaa kaiken ympärilläni. Pyrin keskittymään vain maaliin. Kaikki jännittyneet huudot kaikuivat ja sitten mä vaan löin kiekkoa. Yhtäkkiä tosi kova kiljunta. Mä olin tehnyt maalin.

Erä päättyi ja kaikki mun joukkuelaiset syöksyivät mua kohti. Nauroin, kun me kompuroitiin jäällä. Kaikki harjoittelu oli sen arvoista. Musta tuntui hienolta. Mä näin sivusilmällä Jennin ja sen ylpeen ilmeen.

Kaikki puhuivat toisten päälle. Huutoa ja kovia ääniä saattoi kuulla meidän pukkarin oven läpi. Mä en vaan osannut kuvailla tätä fiilistä. Ihan kuin olisi leijunut jossain pilvien seassa.

"Vittu Sohvi ja Kati! Teidän maalit oli käsittämättömän hienoja", Emmi huudahti.

"Hei, mutta tää voitto on kaikkien ansiota", Kati totesi leveä hymy kasvoillaan.

Jenni astui huoneeseen ja pomppi hetken meidän kanssa. Sitä harvoin näki tollasena. Tää oli harvinaista herkkua ja vain silloin, kun se oli meistä äärettömän ylpeä.

"Mä alan pian itkeä, kun pelasitte niin hienosti", Jenni totesi käsi sydämen päällä.

"Ja tänään saatte iloita ihan kunnolla. Mutta pian täytyy taas katsoa tulevaisuuteen. Tää voitto merkitsee sitä, että me harjoitellaan täysillä. Ja mä toivon, että te otatte treenit tosissanne", Jenni selitti. Kaikki nyökkäilivät.

"Mutta hei, hyvä te! Kyllä tänään saa mennä ylpeänä nukkumaan", Jenni jatkoi. Sen sanat sai jokaisen sydämen sulamaan.

Urheilukassit olalla me lähdettiin Hannan kanssa parkkipaikkaa kohti. Illalla me mentiin taas Lotan luokse juhlimaan voittoa.

"Ei hitto, kun tuntuu hyvältä", Hanna huokaisi ja pyörähti ympäri. Naurahdin.

"Äläpä", huokaisin hymyillen. Me astuttiin ulos ja katseeni kiinnitti heti Wilhelmiina, joka oli jäänyt pihalle odottamaan. Se heilautti kättään. Mä hymyilin ja Hanna katsahti muhun sivusilmällä.

"Apua, mä en tiedä mitä sanoa. Onnea ensinnäkin ja sä pelasit tosi hyvin", Wilhelmiina selitti innoissaan. Mun hyvä fiilis vaan kasvoi.

"Kiitos. Tosi kiva, että pääsit kattomaan tätä peliä. Ehkä susta olikin apua, että me voitettiin", totesin kulmat koholla. Hanna katseli meitä kiinnostuneena.

"Hei sähän oot mun kanssa samassa lukiossa, eikö niin?" Hanna liittyi keskusteluun. Wilhelmiina nyökkäili.

"Jep. Näinhän se on. Te siis ootte kämppiksiä, eikö vaan?" tyttö varmisteli.

"Joo. Välillä voisi sanoa, että valitettavasti", Hanna totesi kiusoitellen ja pukkasi mua kylkeen. Tönäisin tätä takaisin.

"Äläs siinä yritä", murahdin. Wilhelmiina ja Hanna nauroivat. Wilhelmiinan nauru oli tosi herttainen. Se oli niin hentoa ja aitoa naurua.

"No joo. Oli kiva jutella sun kanssa. Mä meen jo autolle", Hanna hymyili ja ojensi kättään mulle merkiksi siitä, että antaisin tälle avaimet. Kaivoin taskustani nipun, jonka pudotin tytön kämmenelle. Punapää lähti kävelemään jättäen meidät kahden.

"Kiitos, kun sä kutsuit mut tänne. Tää oli tosi mielenkiintosta. Ja vielä sata kertaa parempaa, kun te voititte. Mä en oo todellakaan mikään ekspertti, mutta sä oot mun silmiin tosi taitava pelaaja", Wilhelmiina kertoi ja katseli mua silmiin. Purin alahuulta hellästi ja yritin peittää punaa, joka yritti levitä mun poskille.

"En voi tarpeeksi kiittää, mutta kiitän vielä kerran. Mulla on harvoin ketään läheisiä katsomossa, mutta nyt mä kyllä huomasin, että pelaaminen tuntui paljon paremmalta", selitin.

"Hei toi on ihana kuulla. Toivottavasti te juhlitte ansaittua voittoa tänään ihan kunnolla", tyttö totesi.

"Niin meillä on tarkoitus. Haluutko sä tulla mukaan?" kysyin. Tyttö mietti hetken, mutta pudisti lopulta päätänsä.

"Pitäkää te hauskaa ilman mua, mutta toivottavasti me nähdään taas pian", tämä hymyili.

"Joo, nähdään ihmeessä", vastasin tytön hymyyn. Me hetken seisottiin siinä, kunnes Wilhelmiina kietoi molemmat kätensä mun ympärille ja laski päänsä mun olkapäätä vasten. Mun hymy ei lakannut ja laskin käteni tytön selälle.

"Onnea vielä teidän voitosta", Wilhelmiinan hento ääni kuiskasi.

~
Ääks! Toivottavasti tässä kappaleessa ei ollut kauheesti virheitä jääkiekkoon liittyen. Mä en tosiaankaan oo Wilhelmiinan tavoin ekspertti näissä jutuissa :D Mutta en tosiaankaan voi kiittää tarpeeks teidän ihanista kommenteista ja siitä, että luette tätä kirjaa. Se lämmittää mun sydäntä. Toivottavasti te nautitte tästä luvusta ja ootte upeita! <3