Niiden Katseet On Myrkkyä

~ Seitsemän ~

Sohvi

Parkkeerasin mopoauton jäähallin tutulle parkkipaikalle. Sammutin menopelin ja astuin ulos. Ulkona oli jo valmiiksi kylmä, mutta tottakai jokin helvetin kylmä tuuli puhalsi suoraan kasvoille. Avasin takakontin ja nappasimme tavarat mukaamme. Lukitsin auton perässäni, kun lähdimme kävelemään jäähallia päin.

Pukuhuoneessa oli normaalia enemmän hälinää. Suurin osa oli tullut suoraan koulusta treeneihin ja kaikilla oli levoton olo. Iltatreenit tosin olivat vielä pahempaa luokkaa.

Kuuntelin samalla muiden juttuja, kun solmin luistimien nauhoja. Naurahtelin välillä. Joukkueemme oli aivan mahtava, vaikka sellaisessa tyttöporukassa sattuikin kaikenlaista draamaa. Ja pukuhuoneen puheenaiheet olivat aivan omaa luokkaansa.

Kun viimein sitten sainkin luistimet solmittua, nousin ylös tasapainotellen luistimien terillä. Nappasin kypärän mukaani ja otin muutaman askeleen ovelle. Katsahdin Hannaan päin.

"Mennäänkö jo jäälle?" kysyin tytöltä, joka sulki kypärän remmin. Tämä nyökkäsi ja lähdimme jäälle jättäen taaksemme meluisan pukuhuoneen.

"Moro tytöt", Jenni huikkasi kävellessään meitä kohti iso urheilukassi olallaan. Tervehdimme naista takaisin, jonka jälkeen jatkoimme matkaa jäälle.

Astuin jäälle ja annoin terien liukua jään pintaa pitkin. Jäällä tunsin olevani aina elossa. Porukat väittivät, että opin luistelemaan ennen kävelyä. Saattoihan se olla, että olin syntynyt luistimet jalassa. Vaikka porukat olisivat toivoneet balettitossuja tai jotain sen tapaista. Olin kuitenkin määrätietoinen lapsi ja intin viimeiseen asti, että minähän pelaan lätkää. Eipä siinä ollut porukoilla muutakaan vaihtoehtoa.

Jenni oli päättänyt pitää jälleen normaalia raskaammat treenit. Tai ainakin se siltä tuntui, sillä jalat olivat ihan spagettia treenien jälkeen.

"Kiitos tytöt, jaksoitte hienosti. Nähdään huomenna taas", Jenni huusi laidalta, kun lähdimme väsyneinä takaisin pukuhuoneeseen.

Hälinä ja paska läppä levisivät erittäin nopeasti pukuhuoneessa. Niinkuin aina. Vedin kypärän päästäni ja vein käteni hikisten hiusten läpi. Piti päästä äkkiä suihkuun.

Vedin mustat farkut ja mustan hupparin ylleni. Olin aina sellainen väripommi. Pakkasin lätkäkamppeet kassiin. En jaksanut olla järjestelmällinen, joten vetoketjun sulkeminen oli paljon työläämpää, sillä tavarat pursuivat laukusta ulos. Jouduin tappelemaan sen kanssa jonkin aikaa, kunnes se meni koko matkan kiinni. Lysähdin puiselle penkille, joka narisi hieman. Joku päivä se menisi vielä täysin paskaksi.

Hannalla tapansa mukaan kesti jälleen. Hänen hiusten kuivuminen oli aina suuri työmaa, jonka takia jouduin odottamaan aina tuplasti sen ajan, joka mulla kului valmistautumiseen.

"Hopi hopi prinsessa", tuhahdin tytölle, joka hääri hiustensa kanssa peilin edessä.

"No kasvata tälläinen pehko, niin alkaa hoputus loppumaan", Hanna laukoi takaisin. Pyöräytin huvittuneena silmiäni. Tyttö pisti hiuksensa nutturalle pään päälle. Hän pakkasi tavaransa paljon siistimmin kuin mä ja vetoketju meni vaivatta kiinni.

"No lähdetäänkö sitten?" Hanna kysyi pukiessaan samalla takkinsa ylleen ja heitti sitten kassin olalleen.

"Vihdoin", huokaisin dramaattisesti. Puin talvitakin ylleni ja suuntasin pukuhuoneesta ulos. Hyvästelimme vielä muut joukkuelaiset. Vastaukseksi saimme kovaääniset moikat ja heipat.

Astuin ulos jäähallista Hanna perässäni. Kylmä ilma tuntui kuivattavan valmiiksi kuivia kasvoja. Aukaisin mopoauton takakontin ja heitin lätkäkamat sinne. Hyppäsin rattiin odottamaan vielä Hannaa.

"Voidaanko tehdä jotain? En jaksa mennä heti kotiin", Hanna kysyi istuessaan autoon.

"Ai niinkuin mitä?" vastasin kysymällä. Työnsin avaimen virtalukkoon ja käynnistin auton.

"No mennäänkö vaikka autokaistalle ja jäädään parkkikselle juttelemaan?" tyttö ehdotti virnistäen.

"Eli siis Mäkkäriin jatkuu matkamme", naurahdin.

"Me ollaan ansaittu kunnon mätöt!" tyttö huudahti innoissaan. Hymyilin lähtiessäni ajamaan tuttua reittiä Mäkkärille. Kävimme siellä aina välillä ja siitä oli noussut satunnainen perinne.

Ruoat saatuamme, sammutin auton parkkipaikalle. Nostin ruskeasta paperipussista ranskalaiset, jotka asetin reidelleni. Katuvalot loistivat kirkkaina ja pieniä lumihiutaleita alkoi leijumaan alas taivaalta. Haukkasin palan ranskalaisesta, joka oli vielä sen verran kuumaa, että suussa tuntui epämukavalta.

"Mitä sun elämään tällä hetkellä kuuluu? Tulee harvoin kysyttyä, kun meidän elämä on kuitenkin vähän kaoottista", Hanna hymähti ja otti hörpyn pahvimukista.

"Ai vähän? En tajuu, miten ollaan pärjätty tähän asti. Tai siis joskus vaan kelaan, miten sä jaksat edelleen asua mun kanssa", vastasin pieni virne kasvoillani.

"Välillä sä osaat kyllä olla aika raskas, mutta siihen tottuu. Mä kuitenkin saan hoitaa sisustuksen, joten sujut ollaan", tyttö katsahti muhun virnistäen. Tökkäsin tätä hellästi käsivarteen.

"No sen homman luovutan sulle ilomielin. Mutta ei mun elämässä oo oikeestaan tapahtunut mitään ihmeellistä. Sitä samaa, mitä aina", hymähdin. Autossa alkoi pikkuhiljaa viiletä, jonka takia vedin takin vetoketjun kiinni.

"No entä parisuhde? Onko sulla säätöö vai kenties jotain vakavaa?", Hanna jatkoi utelua.

"Ihan kuule sinkkuna mennään", vastasin naurahtaen. Jostain syystä kuitenkin mielessä käväisi se Wilhelmiina. Hämmennyin hieman ajatuksesta ja yritin vain sivuuttaa sen kokonaan.

"Aijaa, ihan tylsää", tämä totesi pettyneenä.

"No mitenkäs sitten sulla menee?", kysyin vuorostani vaihtaakseni aihetta omasta rakkauselämästäni. Se oli sen verran tyhjää, ettei siitä viitsinyt edes puhua.

"No eipä mullakaan oo mitään ihmeellistä. Elelen laiskimuksen kanssa, pelaan lätkää ja tapailen Artoa", tämä vastasi. Arto oli Hannan poikaystävä. Vähän sellainen veli mulle. Ja oli siitä jätkästä hyötyäkin, kun omisti kunnon auton.

"Mikä laiskimus mä muka olen?" kysyin loukkaantuneena. Hanna vain pyöräytti silmiään.

"Olet sellainen laiskimus, ettet jaksa edes koskea siivoustarvikkeisiin!" tyttö virnisti ilkikurisesti. Pyöräytin vuorostani silmiäni.

"Jo on puheet, jo on puheet", tuhahdin. Hanna naurahti ja hymähdin itsekin. Join Coca Colan loput pahvimukista ja käynnistin auton. Se alkoi taas hiljaa lämmetä. Hyvä niin, täällä oli alkanut tulla jo aika kylmä.

"Eiköhän lähdet kotiin", totesin kysymättä Hannalta mitään. Peruutin pois parkkipaikalta ja lähdin ajamaan katulamppujen kellertävän valon saattelemana.

~
Hei taas! Tästä luvusta tuli vähän tylsä, mutta yritän saada ens luvusta mielenkiintoisemman :) Toivottavasti teidän joululoma on mennyt hyvin ja btw hyvää uutta vuotta vaan kaikille! Muistakaa, että ootte täydellisiä just tollasina! <3