Niiden Katseet On Myrkkyä

~ Kolmekymmentäkolme ~

Sohvi

Pääsiäinen oli ollut yksi iso fiasko jälleen. Mä olin mennyt vanhemmille loman ajaksi, koska Jenni kerrankin antoi meille taukoa treeneistä. Jotain sukulaisia oli tullut nähtyä. Nuorimmat serkut kasvoivat hurjaa vauhtia, joku oli tainnut aloittaa jo yläkoulun.

Kaikessa tossa kiireessä mun oli vaikea rauhottua. Joko mun piti olla menossa jollekin tutulle kylään, piti auttaa kotitöissä tai iltasin ajatukset Wilhelmiinasta piti mut valveilla aamuyöhön.

Helvetti mulla oli ikävä sitä tyttöä. En mä sille viitsinyt pommittaa viestejä, kun se olis vaan saanut sen hermostumaan pahemmin. Kaikki sanoi, että mun piti antaa sille aikaa. Mutta luoja se oli hankalaa.

Sentään vanhempien luona oli tullut syötyä hyvin ja kyllä ne aina piti musta hyvän huolen. Kotiin tullessa jääkaapin tarjonta oli säälittävä. Lähes tyhjä ketsuppipurkki, margariinin jämät ja kurkku, joka taisi olla vähän homeessa.

Pakkohan sitä oli kaupassa käydä, kun Hanna tulisi vasta aamulla vanhemmiltaan takaisin. Huomenna aamupäivästä meillä oli heti treenit, joten ainakin alkupäivä tulisi olemaan kiireinen.

Oli sen verran myöhä, ettei mulla ollut minkäänlaista motivaatiota tehdä viiden tähden illallista. Paras vaihtoehto tuntui olevan pakastealtaiden halvin pizza, minkä vain löysin. Kyllä sillä nyt hetken pärjäsi.

Telkkarista ei juurikaan tullut mitään laadukasta, mutta jostain syystä löysin itseni katsomassa uusintoja ohjelmista, joita pyöri telkkarissa aina. En edes liioitellut, ne pyörivät siellä aina. Kämppään oli jäänyt leijailemaan etäinen pizzan haju, jonka lähteenä oli murusten peittämä lautanen. Kello lähestyi viittä aamuyöllä, mikä tarkoitti sitä, että treenit alkaisivat kuuden tunnin kuluttua.

"Haloo?" närkästyneen kova ääni iskeytyi korviini jostain erittäin läheltä. Silmät avautuivat ja verkkokalvolleni ilmestyi Hannan pisamaiset kasvot. Kesti hetki hahmottaa, että olin todella nukahtanut olohuoneen sohvalle. Selässä tuntuva jomotus oli jo merkki siitä.

"Mitä sä tässä nukut? Me sovittiin, että kun mä tulen kotiin, sä olisit ainakin suurinpiirtein valmis. Ala nyt pakkaamaan, tunnin päästä pitäisi olla jo jäällä", tyttö huokaisi turhautuneena.

"Sori sori", hautasin kasvot hetkeksi käsieni suojaan. Väsymys painoi ja treenit olivat tällä hetkellä kiinnostuksieni listalla pohjasakkaa.

"Nyt", Hanna katsoi mua tiukasti. Se merkitsi sitä, että nyt ei kannattanut alkaa ärsyttämään tyttöä sen enempää. Päästin jälleen uuden huokauksen, jonka saattelemana löntystin huoneeseeni.

Jollain pyhällä hengellä olin saanut kaiken kasaan ja päässyt rattiin. Me ajelimme mahdollisimman nopeasti hallille, jonka parkkipaikalta syöksyttiin pukuhuoneeseen.

Kaikki olivat jo melkein valmiita, joka antoi hyvän mahdollisuuden pienelle kettuilulle mua ja Hannaa kohtaan. Myönnettäköön, että mä ainakin olin sen ansainnut.

"Antakaa kaiken tulla mun niskaan", olin myöntänyt ennen jäälle menoa.

Tänään tuntui, että olisin luistellut jollain perunoilla luistimien sijaan. Mä en oikein jaksanut keskittyä. Kiekko tuntui kutistuneen moninkertaisesti, sillä sen hahmottaminen tuotti valtavasti haasteita. Totta puhuen, olisin voinut nukkua keskellä kaukaloa.

"Kiitos treeneistä tytöt! Suihkun kautta kotiin lepäämään", Jenni ilmoitti hymyillen. Jokainen alkoi pikku hiljaa valumaan kaukalon ovea kohti.

"Voisitko sinä Sohvi jäädä vielä hetkeksi?" Jenni kysyi vielä perään. Pyörähdin ympäri katsoen väsyneellä katsella valmentajaa nyökäten sitten tälle.