Niiden Katseet On Myrkkyä

~ Yhdeksäntoista ~

Sohvi

Silmät avautuivat hiljalleen. Tuntui oudon tyhjältä. Nousin kyynärpäiden varaan ja pian tajusin, että toinen puolisko sängystäni ammotti tyhjillään. Peitto oli kuitenkin asetettu siististi jalkopäähän. Raavin päätäni, oliko Wilhelmiina jo lähtenyt? Kaappia vasten kuitenkin nojasi neitokaisen reppu.

Pohdintoihini löytyi pian vastaus, kun Wilhelmiina astui hiljalleen ovesta sisään. Tytön silmät olivat pyöreät kuin jollain Bambilla ja tämä näytti ihmeellisen hämmentyneeltä. Kurtistin kulmiani.

"Onko kaikki okei?" päätin kysyä.

"Joo. Mä vaan törmäsin johkin poikaan, kun menin vessaan", se istui mun vierelle. Aivoissa alkoi raksuttaa aika nopeaa, kun tajusin, kuka oli kyseessä.

"Aah sä varmaan törmäsit Hannan poikaystävään Artoon", naurahdin. Wilhelmiina huokaisi kuulostaen siltä, että hänen olisi pitänyt osata se päätellä.

"Mä jo luulin, että se oli joku sun salainen kämppis", tyttö pudisteli päätänsä.

"No onhan se käytännössä, kun se ramppaa täällä koko ajan", virnistin. Tartuin Wilhelmiinaa käsivarresta vetäisten tämän syleilyyn. Hukutin tytön kasvot suudelmilla, joka sai hänet nauramaan. Olisin voinut kuunnella tuota naurua ikuisuuksia.

"Jos sulla olis huulipunaa, mun naama olis ihan sen peitossa", Wilhelmiina totesi naurunpuuskansa välistä.

"Olisi pitänyt laittaa huulipunaa, vedenkestävää tottakai", virnuilin. Tyttö painoi kasvonsa rintakehääni vasten.

"Sä oot ihan hölmö", se sopersi. Naurahdin kepeästi.

"No sä ootkin ihan söpö", tyttö nosti katseensa muhun ja hymyili.

Hiljainen naksahdus kaikui keittiöstä ja pian sen jälkeen kahvinkeitin alkoi porisemaan. Kaiken kolinan perusteella, Hanna ja Arto olivat valmistamassa aamupalaa.

"Haluutko sä aamupalaa?" laskin katseeni Wilhelmiinaan, joka lepuutti päätään mahaani vasten.

"Mikä ettei", se tokaisi tutkaillen samalla satunnaista hiussortuvaansa. Kierähdin varovasti sängyltä ylös ja heitin t-paidan päälle collegepaidan. Wilhelmiina kömpi itsekin pystyyn napatakseen laukkunsa lattialta. Tämä vaihtoi pikaisesti valkoisen hameen ja vaaleanpunaisen neuleen ylleen. Verrattuna mun asuun, Wilhelmiina näytti siltä, että olisi hyvinkin voinut mennä asullaan johonkin juhliin. Meillä taisi olla vähän eri käsitys rennoista vaatteista.

Molempien ollessa valmiita, suuntasimme keittiöön. Arto kaatoi mukiin kahvia, kun samalla Hanna asetteli leipätarvikkeita pöydälle.

"Huomenta vain teillekin. Vai voisiko jopa sanoa päivää", Hanna hymähti. Kello tosiaan oli jo reilusti yli kahdentoista. Arto heilautti kättään mulle ja nyökkäsin tälle takaisin. Wilhelmiina pysyi hieman piilossa takanani. Tätä selvästi hieman jännitti, joten kietaisin toisen käteni tytön ympärille.

"No päivää päivää", virnistin. Vilkaisin Artoon päin, joka loi kysyvän katseen muhun.

"Ah joo. Niin tässä on mun tyttöystävä Wilhelmiina eli Wilhu", Wilhelmiina tervehti hiljaisesti Artoa, joka tervehti takaisin. Tuntui todella hämmentävältä käyttää pitkästä aikaa sanaa tyttöystävä, mutta samalla tosi hyvältä. Edellisistä suhteista tuntui olevan jo ikuisuuksia.