Niiden Katseet On Myrkkyä

~ Kolmekymmentäviisi ~

Sohvi

Eihän kouluun pystynyt mitenkään keskittymään, kun se helvetin tyttö varasi aivan liikaa tilaa mun päästä. Kirsikkana kakun päälle mä olin nukkunut tosi huonosti. Tuskin ollenkaan tai siltä se ainakin tuntui. Eli mun piti sinnitellä tällaisena sekaisena ihmisrauniona kokonainen päivä, johon pitäisi mahduttaa treenit ja Wilhelmiinalle puhuminen.

Laahustin käytävää pitkin ulko-ovia kohti. Mun oli ihan pakko lähteä ihan hitusen aikasemmin, myönnettäköön. Tää ei ollut edes mun tapaista, mutta mä yritin nyt säästellä mun energioita, jotka loistivat kohta tyhjyydellään.

"Ylös siitä", Hanna tökki mua jääkiekkomailalla. Mä mutisin jotain, joka lähinnä kuulosti siansaksalta.

"Mitä kello on?" kysyin. Musta tuntui, että olin herännyt juuri jostain toisesta ulottuvuudesta.

"Puol viis ja meidän pitää lähtee nyt", se puuskahti. Tämäkään ei selkeästi ollut keveimmällä tuulella. Huokaisin vain dramaattisesti ja pakotin itseni ylös.

Sentään jäähallilla kaikki oli tuttua ja turvallista. Terävät äänet poukkoilivat ympäri avaraa hallia ja haju oli sama, ummehtunut sekä hikinen. Urheilukassi pomppi kylkeä vasten, kun kävelimme pukkareita kohti. Melu oli taas sellainen, että sen kuuli oikein tarkasti oven läpi.

"Teiltä ei ainakaan juttu lopu", huokaisin, kun astuin sisään hieman tunkkaiseen pukukoppiin. Saimme iloiset tervehdykset kaikilta joukkuelaisilta. Sentään joku oli iloinen, kun mä ilmestyin paikalle.

Mä yritin tosi kovasti jättää kaiken kaukalon ulkopuolelle. Aivot hetkeksi narikkaan ja antaa vaan jalkojen viedä jäätä pitkin. Vaikka oikeasti mun olisi ehkä pitänyt miettiä, miten saisin Wilhelmiinan vakuutettua. Tällä hetkellä en vain jaksanut enää ajatella. Mä olin tehnyt sitä ihan tarpeeksi.

Jääkiekon hallinta ei ihan onnistunut tänään, mutta sentään sain luistella raivokkaasti ympäri jäätä. Olihan sekin tapa purkaa asioita.

Kaikki kerääntyivät pieneen rykelmään kuuntelemaan Jennin loppupuheita, jokainen täysin hengästyneenä. Jenni kertoi perinteiset samat asiat, eikä mitään sen ihmeellisempää. Hän jopa säästi turhat höpinät ja päästi meidät menemään suihkuun.

"Mikäs Sohvilla on ollut, kun sun koko olemus tuntuu olevan jossain ihan muualla?" Lotta kysyi, kun istahdin alas pyyhe kietaistuna ympärilleni.

"Hei, ei se nyt noin dramaattista ole", puuskahdin. Osa naurahti sivusta.

"Mä tiedän, sulla on rakoja parisuhteessa", Kati päätti möläyttää täysin itsevarmana. Jokaisen utelias katse kiinnittyi muhun. Tottakai.

"Äh älkääs nyt. Pientä hässäkkää vaan", mutisin. Se oli samaan aikaan siunaus sekä kirous, että mun joukkuelaiset näki musta kaiken läpi. Sillä tällä kertaa mä en oikein jaksanu vuodattaa niille mun sekasotkuista elämää.

"Kuulkaas, mä olen jo aikuinen ja aion selvittää sotkuni aivan itse", totesin noustessani ylös. Vedin hupparin päälleni ja sen päälle vielä farkkutakin.

"Selvä juttu", Emmi virnisteli. Näytin kaikille keskisormea, paitsi Hannalle. Tälle annoin vain kevyen taputuksen olalle.

"Mä lähden nyt. Nähdään sitten", hymähdin. Arto oli tulossa hakemaan tätä, joten sain rauhassa mennä lepyttelemään tyttöystävääni. Punapää nyökkäsi mulle ja lähdin sitten tunkkaisesta pukuhuoneesta kohti viileää alkukevään tuoksuista parkkipaikkaa.

Jätin auton tienvarteen ja astelin musiikkiopiston pihaan. Siellä se seisoi. Hiuspehko heilui tuulen liikkeiden tahtiin, joita se yritti siirtää korvan taakse. Se vaikutti väsyneeltä ja epävarmalta. Jälleen yksi kipeä pisto sydämessäni.

Wilhelmiinan kasvoja peitti kaulaliina, joka heilui hiuspehkon mukana. Sen siniset silmät olivat normaalia tummemmat, kuin syvän meren pääty. Halusin vaan koskea tuota kalpeaa poskea.

"Hei" rikoin herkän hiljaisuuden. Se poksahti saippuakuplan tavoin meidän ylle.

"Moi", se vastasi. Tyttö heilutteli jalkojaan, todennäköisesti kylmästä ja ehkä jännityksestä.

"Kuule, sä et tiedäkään kuinka paljon mua on kaduttanut nää viikot. En tajuu, miks mä olin sellainen kusipää", selitin vetäen sormet hiusteni läpi.

"Ai sä et tajua miksi?" sen ääni oli pistävä. Nyt helvetti aivot, yrittäkää kerrankin keksiä jotain järkevää. Edes tän kerran.

"No joo, se peli otti aika koville. Mä olin vaan harjoitellut niin paljon, että se pettymys veti mut ihan tolalleen. Ja mä vaan purin sen kaikkeen niin väärällä tavalla", yritin uudelleen. Wilhelmiina katseli mua hetken hiljaa. Se tutki niin tarkkaan mun kasvoja, että varmaan mun naamalla alkoi pian valumaan hermostuneita hikipisaroita.

"Mä tiedän Sohvi, että se peli oli sulle tärkeä. Mä tiedän, että sä harjoittelit tosi paljon. Mutta mä myös tiedän, etten mä kestä enää yhtäkään taakkaa mun harteilla", nyt tytön ääni värähti ja mä halusin vain ottaa sen niin tiukkaan haliin, ettei mikään voisi tehdä sille mitään pahaa.

"Muru, mä tiedän. Sä oot maailman tunnollisin ihminen ja sä kannat koko ajan vastuuta. Enkä mä haluaisi olla sulle sellanen taakka, oikeasti", katsoin tätä suoraan silmiin. Asetin hellästi käteni sen olkavarrelle, joka sai tytön värähtämään.

"Et sä ole mulle taakka, mutta sä et helpota sitä, jos sä alat jatkossa purkamaan sun pettymyksiä muhun noin. Sohvi, sä voit puhua mulle. Ei sun tarvitse esittää mitään. Mä kuuntelen kyllä aina sua", me katseltiin toisiamme hetken, kunnes uskalsin ottaa muutaman askeleen lähemmäksi. Annoin käsieni asettaa tytön kiharat tämän korvien taakse ja samalla asetin peukalot tämän poskille.

"Sä olet niin uskomaton, kai sä tiedät sen?" ensimmäistä kertaa pieni hymy karkasi tytön huulille. Se riitti mulle.

"Mä oikeasti haluan sulle pelkkää hyvää", huokaisin ja vieritin käteni nyt tämän olkapäille. Katse tiukasti sinisissä silmissä.

"Niin mäkin haluan sulle", se vastasi. Kiedoin käteni tämän ympärille. Helvetti mulla oli ikävä tuon lämmintä kehoa, joka varovasti painautui mua vasten. Kesti hetki, että tunsin tuon kädet selälläni. Hellästi sivelin tytön selkää. Kunpa se vain tietäisi, kuinka kovasti mä siitä välitin.

"Lupaa mulle, että rentoudut tän illan ja pyhität sen vain itsellesi", irrottauduin halista ja katsoin nyt tätä todella vaativalla katseella, jonka tekaisin kasvoilleni. Se hymähti.

"Noh kai mun on sulle luvattava", se totesi.

"Hyvä. Nukut hyvin ja heräät aamulla tuntien itsesi uudelleensyntyneeksi", virnuilin, johon se vastasi silmien pyöräytyksellä.

"Joopa joo, hyvää yötä", se puuskahti. Tuntuipa ihanalta saada se pyörittelemään silmiä mun tyhmille jutuille.

"Hyvää yötä. Kauniita unia ja oman kullan kuvia, eli mun", taputin tätä päälaelle.

"Kerron sitten aamulla, toteutuiko sun toive", Wilhelmiina hymähti. Me vaihdettiin vielä oikein lämmin hali, enkä millään olisi halunnut päästä tätä menemään. Mutta päästin sen kumminkin astelemaan polkupyöränsä luokse. Heilutin vielä tuolle, kunnes käännyin kohti omaa menopeliäni, leveä hymy huulilla.

~
Heipä hei! Öö miks kesä vaan loppu kesken? Mua ei todellakaan olis haitannut muutama ylimääräinen viikko :') No joo, toivottavasti kaikilla arkeen palaaminen on sujunut hyvin. Totta puhuen itellä tekee hieman tiukkaa tää tällainen, mutta eteenpäin vaan. Hyvää alkusyksyä teille kaikille! Ootte ihan huippuja <3