Niiden Katseet On Myrkkyä

~ Yksitoista ~

TW: Tässä luvussa on mainintoja itsemurhasta. Lue siis omien rajojen mukaan ja mulle saa aina tulla puhumaan, mikäli tulee sellainen olo!

                                       Sohvi
Helmikuinen kylmä pakkanen pisteli kasvoja. Istuin pienessä katoksessa solmimassa hokkareiden nauhoja. Se tuntui kuitenkin paljon vaikeammalta, kun sormet oli ihan kohmeessa. Vedin äkkiä lapaset käsiini, kun molemmissa luistimissa oli rusetit. Astelin jäälle ja lähdin luistelemaan suurten lamppujen valaisemalle ulkojäälle.

Kauempana käveli tyttö, jonka päättelin olevan Wilhelmiina. Ja niinhän se olikin. Vaaleat pörröiset hiukset laskeutuivat valkoisen pivon alta olkapäille. Vaaleanpunainen kestokassi roikkui tytön kädestä ja tämä hautasi kasvonsa syvemmin kaulahuiviin. Jostain syystä koko näky oli todella ihastuttava.

"Moi", tervehdin Wilhelmiinaa, joka hoiperteli jäällä päästääkseen katokseen. Luistelin takaperin katse kiinnittyneenä tyttöön.

"Hei vain", tämä hymyili pienesti ja harppasi sitten katoksen puupenkille. Wilhelmiina kaivoi luistimet sekä villasukat kassista. Liu'uin terien päällä tämän luo.

"Miten meni viikko?" tiedostelin. Tyttö nosti katseensa luistimista muhun. Tutkin tämän tummansinisiä silmiä.

"Ihan hyvin. Vähän kaikkea säätöä, mutta ei se mitään. Entäs sulla?" tämä virnisti pienesti ja laski katseensa takaisin luistimiin.

"Hidas, mutta ihan mukiinmenevä viikko", naurahdin kepeästi. Wilhelmiinankin huulilla käväisi hymy.

"Mä oon sitten aika kömpelö luistimilla", tämä varoitti ja nousi ylös yrittäen samalla pitää tasapainonsa yllä.

"Älä huoli", totesin rohkaisevasti. Wilhelmiina asteli varovaisesti jäälle. Tyttö meinasi kaatua, mutta sai tasapainon pidettyä. Tämä lähti hitaasti liukuman jäätä pitkin.

"Toivottavasti en päädy tänään sairaalaan", Wilhelmiina naurahti hermostuneena. Vilautin myötätuntoisen hymyn tälle. Mä huomasin, kuinka sitä jännitti, vaikka se yrittikin peittää sitä.

"Et sä päädy. Anna mä autan sut alkuun", ojensin käteni. Tyttö katsahti yllättyneenä mua, mutta tarttui kuitenkin käteeni. Lähdin hitaasti luistelemaan kenttää ympäri vetäen tätä perässäni. Pikkuhiljaa se alkoi tottumaan luistimiin. Kiepsahdin ympäri irrottaen samalla käteni tytön kädestä.

"Sullahan menee tosi hyvin. Anna vaan niiden luistinten viedä sua", hymyilin. Wilhelmiinan kasvoille ilmestyi suloinen hymy. Jännitys oli kadonnut kokonaan tämän kasvoilta.

Ilta oli yllättävän hiljainen. Tuntui, että me luisteltiin ihan jossain omassa kuplassa. Vain meidän puheet ja naurut. Tässä kaikessa oli jopa jotain maagista. Ihan kuin aika olisi vain pysähtynyt.

"Mua särkee vähän jalkoja. Pidetäänkö tauko?" Wilhelmiina kysyi keskeyttäen mun ajatukset. Nyökkäsin hymyillen ja lähdimme luistelemaan takaisin katokselle.

Istahdin puiselle penkille. Wilhelmiina istui mun vierelle ja nappasi kassista termospullon ja kaksi muovimukia.

"Mä toin meille kaakaota", tämä totesi rauhallisesti ja kaivoi vielä muovirasian.

"Jos maistuu, niin otin myös pipareita. Ne jäi joululta", tyttö hymyili. Katselin häkeltyneenä tämän säihkyviä silmiä.

"Vau. Siis sä oot ihme. Mä en ainakaan olis tajunnu ottaa mitään evästä mukaan", henkäisin. Wilhelmiinan poskille ilmestyi vielä vahvempi puna.

"No mä nyt vaan tykkään panostaa yksityiskohtiin", tyttö hymähti. Tämä kaatoi termospullosta kaakaota muovimukeihin ja ojensi sitten toisen mukeista mulle. Tartuin mukiin, joka oli vielä yllättävän lämmin. Otin hörpyn kaakaota, joka tuntui lämmittävän mukavasti.